VMPK ry Foorumi
Muut => Yleistä keskustelua => Aiheen aloitti: Jaakko Latvanen - Elokuu 14, 2018, 18:14:24 ip
-
On kova aikomus lähteä syyskuussa ruskaretkelle pohjoiseen. Jopa Saanan valloitus voisi olla mahdollinen. Kuntoilupuolella on viime aikoina tullut harjoiteltua eniten kehon rakennusta, nimittäin keskikehon. Nyt olisi korkea aika tehdä asioitten eteen jotain?
Tuumasta toimeen; eilen pakkasin kuvauskaluston reppuun ja päätin kiertää emännän vakituisen ulkoilulenkin, noin 7 kilometriä, ja vain pieniä nousuja. Alkajaisiksi. Olympuksen EM-1 runko, 12-40 ja 40-150 Pro-zuumit, 1,4-telejatke, 60 mm makro, kolmas akku ja monopodi reppuun, kuvittelisin tuon olevan valitsemallani järjestelmällä aika osuva kokoonpano pohjoisen patikointeihin. Vulhvrami-miesten mielestä kevyttä kamaa, mutta meikäläisen taustat huomioiden kantamista yllin kyllin. Kuten myös kuvantuottokykyä omalle osaamiselle ylenmäärin.
Vaikka päällimmäinen tarkoitus oli testata kaluston kulkemista ja ukon jaksamista, tuli tietysti kaivetuksi kamat repusta välillä, kun sopivaa suumailtavaa sattui kohdalle. Ensimmäinen tällainen kohde oli heti muutaman sadan metrin päässä kotoa; tyhjilleen jäänyt pienviljelijän pihapiiri. Joku tuota paikkaa pienesti ylläpitää, katot näyttävät jotensakin ehjiltä, mutta asuttu ei paikassa ole varmaan edes tilapäisesti vuosiin. Mielikuvitus kehittää helposti tarinaa tällaisten torppien ympärille, vaikka mitään tietoa ei paikan eläjistä olekaan. Suurin toivein on joku oman tupansa, saunansa, kivinavetan ja tallin puurtanut pystyyn. Toivottavasti on kasvattanut vastuuntuntoiset ja pärjäävät lapset maailmalle, ja varmaan haaveillut jollekin heistä siinä elämisen paikkaa. Aika muuttaa mahdollisuuksia ja tarpeita, nykyiselle polvelle ei paikasta varmaan elättäjäksi enää ole. Toivottavasti ovat kuitenkin hyvin eväin lähteneet maailmalle ja pärjänneet siellä, sekä kunnioittaen ja ymmärtäen suhtautuvat esivanhempiensa elämäntyöhön?
Eteenpäin on kuljettava pikkuinen pätkä päällystetyn tien reunaa, ennen kuin kurvaa rantapolulle. Yksi onneton kulkija oli löytänyt kohtansa ja kohtalonsa, auton liiskaamaksi jäänyt. Otin hänen jäännöksistään kuvan, pieteetillä yritin, vähän kauempaa. Nostin hänen maallisen majansa pois tieltä, kait siitäkin joku toinen elantoaan löytää?
Rantapolulla istahdin katselemaan järvelle kohdasta, mihin parikin venelaituria tarjoaa parastaan. Veneen jälki menee aika nopeasti umpeen, mutta aika on suhteellista, samoin menee umpeen niitten omistajienkin jälki, kuten kaikkien muittenkin. Ennemmin tai myöhemmin.
Taival jatkui pienempää hiekkatietä. Kohta pällisteli yksi olevainen keskellä tietä, tyytyväinen hymy naamallaan. Koitin hänelle selvittää, että tuosta ei hyvä seuraa, jos onnekkaasti auton pyörä kiertää, voi tulla lentävä ja napata suihinsa. Nyökkäili ymmärtäväisenä hän, ja kun kuvaussession jälkeen tarjosin pientä oksaa, kieputti mielellään itsensä sen ympärille, ja antoi nostaa pois tieltä. Vaaransa varmaan sielläkin, lykkyä toivotin hänelle, vaikka en tiedä, mikä hänestä isona tulee.
Seuraavan kerran kaivelin kamerat esiin, kun pienimuotoisena soranottopaikkana joskus toiminut kohta tien laidassa oli muuttunut agraarikulttuurisen konekannan sijoituspaikaksi. Melko lähellä jopa loppusijoituspaikaksi. En ole ollut maanviljelyksen kanssa koskaan tekemisissä, enkä oikein tunne kyseisten koneitten käyttötarkoitusta tai -tapaa, mutta yhdessä koneessa oli ainakin huomioitu maanviljelyn perhekeskeinen työmuoto, kun oli penkit pariskunnan kummallekin osakkaalle.
Pienen järven rannassa pidin pienen tauon; uimaan en uskaltanut, kun mustia pilviä vyöryi vastarannalta. Loppumatkan laskettelin alamäkeen, alkoi jo askel painaa. Ja vielä laskeutui kärritien kupeeseen amiraali. Kaivoin kamerat kuvausasentoon, muutaman kuvan ehdin, kun alkoi amiraalilla muut kiireet, ja pois lensi. Vaan ei hätää, kun päätä käänsin, oli muutaman metrin päässä vara-amiraali, ja kuvaussessio jatkui. Poseerasi perhonen mielellään. Ja minäkin jaksoin jotenkuten kotiin. Kasvaako kunto kuukaudessa tuota matkaa ajatellen, vai jääkö Saana haaveeksi?
Tässä linkki eilisen kuviin. Niille, jotka ovat jaksaneet tänne asti…
https://drive.google.com/open?id=1-N77jA7wFp5T5V16trq0NhL4yZuLqdTR
Tein tuon tekstin yhteen muuhun käyttöön, mutta kopsasin tännekin. Vaan tuskin noin pitkää kukkaan lukkee... Jos nyt kumminkin joku maataistelukoneista ymmärtävä lukkee, ja vielä kattoo kuvat siltä osin, niin mielellään viisastuisin siitä, mitä nuo kuvissa näkyvät maataistelukoneet on, ja mihin tarkotukseen niitä on aikoinaan käytetty? Hevosvetosiksi lie suunnitellut, vai?
jaakkovaakko
-
Käsittääkseni normi "äkeitä" ja perunan istutusvehjes..traktorivetoisia ovatte..
-
Hevosvetosissa käytettiin 1-pistekiinnitystä. Noissa on 3-p.
-
Jäljestys on kyllä mielenkiintoista hommaa.
(https://crop.kaleva.fi/12brw03D9g_LjxkUrHXRVMgjB88=/smart/http%3A//kuvat.kaleva.fi/cartoons/d28c8db94c064c4f96a8311df08f6cb1.jpg)
-
Kiitokset, mukavaa kokea viisastuvansa!
En tiedä, jaksaako näitä kukaan katsoa tai kiinnostaako ketään. Kun muuhun käyttöön jatkoin edelleen samaa tarinaa, laitan sen jatkon tännekin, uudella kuvasarjalla höystettynä, eli eilisen kuntolenkin ajatelmat ja kuviot:
Eilen kävelin suunnilleen samanmittaisen lenkin, nyt tosin yli puolet matkasta asfalttipintaa. Tuohilammen laavu oli määränpäänä. Ja sinne jaksoinkin, vaikka korkeuseroa oli jonkin verran matkalla. Istuskelin hyvän tovin laavun ja lammen hiljaisuudessa, ja ihmettelin sitä, että kävelymatkan päässä kotoa voi olla tällainen rauha! Olin jo lähdössä, kun laavulle käveli perhe, ehkä reilu kolmekymppinen pari ja noin 10 ikäinen poika. Tervehtivät iloisesti tullessaan ulkomaaksi, vanhemmilla oli kävelysauvatkin. Puheenparrestaan ja miehen takista (siinä luki Magnitogorsk länsimaisin kirjaimin) arvelin heitä venäläisiksi. Lammen rannassa on laavun luona soutuvene, kulkijoiden vapaasti käytettävänä. Sen säilyminen perustuu, paitsi savolaiseen rehellisyyteen, myös melko hankalaan ja työlääseen kuljettamiseen mihinkään tuota lampea kauemmaksi. Mies katseli venettä, ja katsoin asiakseni sen verran sanoa, että se on vapaasti käytettävänä, ja näytin tapin reikää ja tappia. Mies nyökkäili, ilmeisesti minun versiotani englannin kielestä ymmärsi, tai ainakin jotain siitä. Edellinen käyttäjä oli veneen pohjalle jättänyt pari tyhjää virvoitusjuomapulloa ja jotain muuta roskaa. Tämä venäläinen mies katseli ympärilleen, huomasi laavun takana olevan roskiksen, ja kuljetti roskat veneestä sinne! Työnsi veneen veteen, istui penkille, pudotti airot hankaimiin – sellaisiin nykymallisiin. Ensimmäisellä aironliikkeellä parkaisi hankain. Mies nosti airon ja uitti hankaintapin vedessä, ja pujotti takaisin, ja sama toiselle – ei parkunut enää. Testattuaan veneen haki perheensä kyytiin.
Mieltä lämmitti tuo käytös; taitaa silläkin paljon parjatulla kansakunnalla vielä pieni toivon kipinä elää?
Hotelli Anttolanhovi on Vitjasen – Saimaan Anttolan eteläpuolella oleva osa, johon johtaa kapea veneväylä – rannalla oleva kylpylä- ja kuntoiluhoitoja ja maisemia tarjoava hotelli. Sen aikaisempi omistaja oli Keuhkovammaliitto, ja silloin suuri osa käytöstä perustui julkisin varoin tuettuun kuntoutustoimintaan. Paikka menetti nuo toiminnot, ja hotelli myytiin pari vuotta sitten yksityiseen omistukseen. Nykyiset omistajat panostavat markkinointinsa etupäässä Venäjälle ja Kiinaan. Tuohilampi on hotellin läheisyydessä olevalla ulkoilualueella.
Hotelli Anttolanhovin omistus on kulkenut yhteisöomistuksesta yksityiseen omistukseen. Hotellille johtavan tien varrella, mäen päällä, on Anttolan Hovinkartano. Sen juuret juontavat 1600-luvulle, mutta sen historiassa taas omistus on kulkenut ensin julkisesta – säteritila – yksityiseksi, mutta 1900-luvun alussa Anttolan kunnalle, ja Anttolan liityttyä Mikkeliin 2001 alussa edelleen Mikkelin kaupungille. Nyt kaupunki on yrittänyt jo pitkään myydä Hovinkartanoa, siinä onnistumatta; taitaa lahota paikalleen kaikki sata vuotta vanhat rakennukset? Anttolan kunta rakensi samalle tontille hulppean vanhainkodin noin 1950. Sekin seisoo käyttämättömänä. Kotiinpäin kävellessä kurvasin tuon Hovinkartanon kautta, ja ajatus taas askaroi kaiken olevaisen väliaikaisuudessa; onhan tuo kartano ollut vuosisatojen ajan paikkakunnan merkittävin työllistäjä. Sic transit gloria mundo! (Suom. "jokaisessa pakettiautossa on jauhesammutin").
Mikkelin kaupungille nuo rakennukset ovat omistamisen taakka. Ylläpito kangertaa, käyttöä ei ole. Mikkeli onkin kehittänyt uutta strategiaa, pyrkien nopeampaan kiertoon omistamassaan rakennuskannassa. Parhaiten on onnistuttu Anttolan tämän vuosituhannen puolella rakennetun yhtenäiskoulun kohdalla; se piti purkaa jo pari vuotta sitten, vain vähän yli kymmenen vuoden ikäisenä, kosteusongelmaisena…
Tässä linkki eilisiin, vain kahdeksan kuvaa tällä kertaa:
https://drive.google.com/open?id=1U2zfhD0C5gZr5Urae6KfG2BAmQtPOz2P
Kalusto vähän kevyempänä versiona nyt, EM1 runkona edelleen, mutta opiskoina reissussa 17mm f1.8 ja 45mm f1.8 lilliputtiprimet ja edelliselläkin reissulla mukana ollut 60mm f2.8 makro. Ötököitä ei makrolle syötettäväksi kuitenkaan sattunut nyt eteen.
jaakkovaakko
-
Nythän mä hokasin mistä sanonta "peilityyni" tulee.. ??? ???
-
Sunnuntakina kävin taas kuntoilemassa. Rouva ottaa loppukiriä töissään, pääsin keskenään. Neitvuorelle ajelin autolla (25 km kotoa), viitisen kilometriä kulin metässä jalkapatikassa, vaan parkkipaikalta näköalapaikalle on yli 150 m korkeuseroa, mikä tekkee oman haasteensa.
Tässä linkki päivän saaliiseen:
https://drive.google.com/open?id=1QGIJldotWDUxeguD_lp99oGIHEpo4WTw
Maanantaina alko illansuussa olla melko kuumeinen olo. Eilen sai emannuus tuikatuks mittarin kainaloon; lähellä 39 huiteli (38.7 tarkasti ottain). Ilmankos oli aika vetelä olo. Ei hengitystieoireita laisinkaan, kohan ei ois puumala-virus tuolta puuvajasta tarttunu; siellä myyriä aina joskus vipeltää. Saa nähä miten pohjosen reissun käyp, on tässä vielä reilu pari viikkoa aikaa sinne. Kuntoilu kyllä tais katketa ko kanan lento.
jaakkovaakko
-
Ensimmäisessä kuvasarjassa oli ilmeisesti asunut kivimies, oli niin komeasti ladottu kiviseinät ja vielä suorassa. Katoavaa kansanperinnettä ja kädentaitoa.
-
Maanantaina alko illansuussa olla melko kuumeinen olo. Eilen sai emannuus tuikatuks mittarin kainaloon; lähellä 39 huiteli (38.7 tarkasti ottain). Ilmankos oli aika vetelä olo. Ei hengitystieoireita laisinkaan, kohan ei ois puumala-virus tuolta puuvajasta tarttunu; siellä myyriä aina joskus vipeltää. Saa nähä miten pohjosen reissun käyp, on tässä vielä reilu pari viikkoa aikaa sinne. Kuntoilu kyllä tais katketa ko kanan lento.
Laitanpa tähän päivityksen, ko tuli tuo heittokii kirjotettuu.
Kävin tutustumassa lähemmin ja varsin henkilökohtaisesti sotesoppaan, ja terveydenhuollon toimivuuteen muutenkin. Tutustuin päivystysjärjestelmään, ambulanssitoimintaan, keskussairaalan hoito- ja ravintopalveluihin. Lisäksi saneeraus- ja laajennusrakentamisen ja muutosten keskellä toimivaan sairaalaan. Osupa sen sijotusosaston muuttoki sammaan kohtaan.
Sanosin, että pääsääntösesti toimii kiitettävästi. Olosuhteisiin nähen hämmästyttävästi. Ja henkilökunta jaksaa, hoitajat on enkeleitä.
Myyräkuumetta on, maanantaina oli ilmestynyt Puumala-viruksen vasta-ainetta vereen. Paranee suunnilleen itekseen. Munuaisten toimintaan vaikuttava virus, pittää kotonakin koko ajan mitata ja panna ylös, kuinka paljon juo ja kuinka paljon tulee ulos. Sen huomasin, että kun kuume huitelee pari päivää neljänkympin yläpuolella tään ikäsellä ukolla, saattaap olla ns. suunnat sekasin.
Nyt kotona, eikä oo vielä Lapin reissullekkaan kokonaan henkseleitä päälle laitettu. Saanan huippu voip jäähä käymätä.
Jaakko
PS. Peltokankaan Jarille kiitokset huomiosta, ei ommaan silmään sattunu ko ei oo mitenkään tuttua kivimiehen työn jälki. Saatanpa joskus ohikulkeissa tutkia vaikka kamerankii kanssa yksityiskohtia tuosta ladotusta kivimuurista.