VMPK ry Foorumi
Muut => Yleistä keskustelua => Aiheen aloitti: markkukovasin - Heinäkuu 16, 2018, 07:23:47 ap
-
Moro!
Taas kerran sain tutustua luonnon armottomuuteen-poistin mansikkamaalta
harsoa ja voi pärse-siinä oli maa-ampiaisten pesä ja tokihan
sain maukkaan terveisen persieeseeni. Otin sen ihan henkilökohtaisesti.
Jopa niin,että sen pesän on deletoiduttava. Mutta eipä ole enää kaupoissa
osunut eteen semmoisia jauhemaisia tai nestemmäisiä koktail-aineita,joita vielä
2000-luvun alussa oli montaa merkkiä.Siitä vain veden kanssa sekoitus ja lorauttamalla
sinne pesäreiän seutuville.
Yleensä riitti yksi annos. Vaan mikä olisi nykyajan aineosat kunnon sekoitukseen?
Se pesäreikä on vähän hankalasti heinikossa-suunnilleen sen tiedän kyllä.
Näillä keleillä ei tulihommatkaan ole ratkaisu-tarkoitus ei ole polttaa koko seutukuntaa.
Joten-millaista seosta on kokemuksen mukaan tehokkaasti raati käyttänyt?
Nyt jollekulle ehkä tulee taas ajatuksia "hyödyllisistä pölyttäjistä"-vaan tutkikaapa huviksenne
(tai jos uskallatte) joskus ampiaisen,mehiläisen ja kimalaisen turpavärkkejä.Huomio
kiintynee siihen,että ampiaisella ei ole sitä pölyttäjille tyypillistä ja tarpeellista imukärsää ollenkaan-
vain ne kauheat koukkuleuat on-ne,joilla se tarttuu saaliiseesnsa ennenkuin tappaa sen elävältä.
Mitään erityistä himoa tai tarvetta ei ampiaisella ole pölytyshommiin-se etsii elävää tuoremuonaa.
t. Markku
[ylläpito on poistanut liitteen]
-
Moro
Näin nopeasti ja epätarkasti luettuna ja kun ei me olla sun perse.täs nähty niin googlesta hakemalla:
Ampiaisen, mehiläisen ja kimalaisen piston omahoito
•Poista mehiläisen pistin varovasti niin pian kuin mahdollista. Ampiaisen ja kimalaisen pistin poistuu iholta hyönteisen mukana
•Laita pistokohtaan kylmä kääre
•Vältä raapimasta ja puristelemasta pistokohtaa, vaikka se kutiaakin
:)
-
Kiitos kaima-enköhän onnistunut raapimaan
persukkeeni ihan kotikonstein! Laitoin jopa sitä TV:ssä
mainostettua "Perskin"-voidettakin...(Vai mikä se nimeltään olikaan?)
Vaan sen maapesän tehotuhontaa kyselisin edelleen!
t. Markku
-
http://hyonteismaailma.fi/torjunta/ampiaispesan_havittaminen.html
PS. Tuossa mainoksessa tietokoneen ruudulla vilistää muitakin satiaisia, mutta niistä ei tarvitse välittää.
-
Juu ei ampiainen mitään pölytä ainakaan tarkoituksella. Petoelukka ja muutenkin mulkero jos satutaan olemaan eri mieltä.
Olin tuossa alkukesästä hävittämässä (silppuriin) kuusen- ja tuijanoksakasaa, siellähän tottakai oli ampparipesä, jonka sohaisin hajalle ennenkuin huomasinkaan. Muutama osuma ja pirun kiukkuisia otuksia pörräsi kasassa ja 2-3 osaan menneen pesän ympärillä. Silppuri oli lainassa joten halusin kasan pois, niinpä toin Hondan (CB350) paikalle, peruutin sen niin liki pesää kuin uskalsin ja pistin ryyppy päällä käyntiin. Aattelin että eiköhän sieltä häkää sen verran tule että taintuvat. No ei. Se käy näemmä niin puhtaasti että ampparit yrittivät lentää pakoputkesta sisälle mutta vastatuuli oli sen verran kova että eivät onneksi päässeet.
Mutta toi häkä ja hiilivedyt eli katittoman koneen pakokaasu on tunnetusti tehokas tainnutus- ja tappoaine. Jos sulta löytyis joku vanha moottori joka kävis vähän rikkaalla?
Hondaa en alkanut vasiten säätämään tämän takia, löysin semmoisen 3-4 metrisen riu`un jolla söhin pesän osiin vähitellen, ja aina kun tilanne rauhoittui niin pesän jämiä lapion kärjellä nopeasti vipaten metsän puolelle. Ei tietenkään toimi maanalaisiin pesiin tämä. Mutta entäs vesiletku?
-
http://hyonteismaailma.fi/torjunta/ampiaispesan_havittaminen.html
PS. Tuossa mainoksessa tietokoneen ruudulla vilistää muitakin satiaisia, mutta niistä ei tarvitse välittää.
Tuli mieleen tästä, USA:ssa pyöri aikoinaan semmoinen myrkkymainos, missä kans telkkarin ruudulle ilmaantui torakan varjokuva. Minäkin sen näin ja ekan kerran säpsähdinkin, vaikka ei meillä torakoita ollut näkynyt. Mainostaja kuulemma joutui korvaamaan katsojille muutaman telkkarin, muuankin rouva oli kuulemma yrittänyt listiä ”torakan” ruudulta ekalla käteen osuneelta esineellä, eli moottoripyöräkypärällä. Tietäähän sen miten telkkarille siinä käy.
-
Myrkky nimeltä Navettaradar, on tehokas. Hankkijalta ja muilta maatalouskaupoilta löytyy.
jussi
-
Myrkky nimeltä Navettaradar, on tehokas. Hankkijalta ja muilta maatalouskaupoilta löytyy.
jussi
...Ja on nykyään luvanvarainen ostettava...ja meilläpäin kupasta
loppunut vallan,kun kaikki ostaa senkun kerkeevät.On näitä raitaperseitä
muillakin harmina.
Multakin loppui eilen kun hätyyttelin varastosta herhiläispesän-sekin oli
aika show,kun ne purkautuivat ulos ihan yllättävästä paikasta.Ja paljon.Ja
nopeasti. Mutta nyt on jo hiljaisuus siellä kattolevyn alla.
-
Kärkkäisen kaupassa on ainakin,eikä mistään luvista mitään mainintaa.
Vellu
-
Hyvä pitää mukana puhelinta kun liikkuu maastossa. Multa ne pikku pirulaiset meinas tappaa koiran, koira sai anafylaktisen shokin ja pökräsi keskelle metsää, kuollut olisi jos ei ollut puhelinta jolla soitin kasvattajan apuun.
Ampiaiset oli niin innoissaan koirasta etteivät pistäneet minua kuin kolme kertaa vaikka tapoin niitä koiran turkista lukemattoman määrän.
-
Meinasikkos Markku että ne pölyttäjät imevät kärsänsä täyteen jauhetta ja sitten sopivan kohteen tullessa pärskäyttävät tötteröt tyhjäksi?Siinä vois olla histamiinit paikallaan tahi saada narkkarin maineen....Kyllä ne "pölyttäjät" keräävät sen siitepölyn karvoihinsa,joillan on sitä runsaastikkin takaraajoissa..ei pölytys ole siis mitään "posliinihommaa"....ampiainen kylläkin sieltä karvattomimmasta päästä ja näin ollen sen arvo pölyttäjänä vähäarvoinen..mutta mutta kun Markku tuhoat yhden ampiaisen tulisi sinun korvata sen pölytystyö jotenkin omilla karvoillasi..joten kalsarit pois ja pieni lenkki kukkakedolla..
-
Illalla tuli tv:stä uusintana Alaskan maanviljelijäsuvusta. Käyttivät kaasupoltinta amppareitten hävitykseen. Näillä keleillä saa polttimen kanssa olla varovainen.
-
Meinasikkos Markku että ne pölyttäjät imevät kärsänsä täyteen jauhetta ja sitten sopivan kohteen tullessa pärskäyttävät tötteröt tyhjäksi?Siinä vois olla histamiinit paikallaan tahi saada narkkarin maineen....Kyllä ne "pölyttäjät" keräävät sen siitepölyn karvoihinsa,joillan on sitä runsaastikkin takaraajoissa..ei pölytys ole siis mitään "posliinihommaa"....ampiainen kylläkin sieltä karvattomimmasta päästä ja näin ollen sen arvo pölyttäjänä vähäarvoinen..mutta mutta kun Markku tuhoat yhden ampiaisen tulisi sinun korvata sen pölytystyö jotenkin omilla karvoillasi..joten kalsarit pois ja pieni lenkki kukkakedolla..
Kokeilin konstia-vaan kylläpä lähiseudun rouvat ovat olleet hymyileväisiä
ja kylään tuppaavat kanssa ängetä,vaikka ei ole edes pyydetty...
t.- Markku
-
Moro
Koska seuraava pölytysoperaatio,voisi olla maksavaakin sakkia tulossa ja ehkä kymppikevennyskin :P
-
em mää usko että Kovasin rahasta alkaa pölytteleen...se on nääs eläkkeellä jo..varmaankin omaksi ja naapureiden iloksi..
Täähän taas lipes niin ettei alkuperäistä asiaa edes muista ;D ;D ;D
-
Moro
Kyllä mää muistan,kaimaa pisti möttiäinen ahteriin.
-
Mulla oli liiterin katossa asuttu pesä, bräkleenillä ruiskuttelin sen märäksi suuaukosta alottaen. Kukaan sieltä ei tullu ulos eikä ketään menny enää sisällekkään ikinä.
-
Oiskos kovasiini käyny lääkärissä, ja saanu tään noudattammaa kuulusaa ohjetta: "Poista kipu, mut jätä turvotus..."?
jv
-
Näin menettelin ja hiukan tuossa pihssa pyöräyttelin.
Emäntä ryntäsi ovelle kyselemään,että taasko ne Utin
kuljetuskopterit siellä pörisee.
t. Markku
-
No nih!
Eilen kävi "astronautti" pihalla ja hoiteli maapesän.
kaverilla oli omassa pihassaan sama ongelma kuin mulla-ja lainasi
mehiläishoitajan varustuksen. Tuli sitten pyynnöstä myös
mun pistiäislaumaa suitsimaan.
Otin hyvän paraatipaikan ja seurasin toimitusta-kaveri huikkasi,että
täällä on liki kymmenen sentin hole,jossa liikettä piisaa.Aloitti sitten tarjoilun-
aineena Navetta-radar,joka on tehoaineiltaan n. 4x useimpiin normikaupoissa
myytäviin aineisiin verrattuna.= Pyretiini 10g/kg ja Piperonyylibutoksidi 40g/kg).
Vertailun vuoksi: Raid =Pyretiini 2,5g/kg ja Piperonyylibutoksidi 12g/kg).
...ja Baygon=Syflutriini 0,25g/kg ja Transflutriin 0,4g/kg...näiden vertailuarvoa en tiedä)
...ja Neudorff Permanent =Pyretiini 4g/kg).
Ja sitten asiaan! Kaveri pruuttasi reikään ensimmäisen annoksen ja sitten rokki alkoi-niitähän meinaan oli.
Välillä reikään ja sitten pikkusuihkasuin kavereita alas. Puolen tunnin jälkeen kunnon tuhaus reikään
ja reikä tukkoon neudorffin ampiaisvaahdolla. Sitten huilattiin.Minäkin hikeä otsalta pyyhkien.
Vartin päästä jatkui homma ja taas vilisi. Läes pari tuntia ja sitten kamraatti otti lapion
ja alkoi poteron kaivuuseen-taas vilisi hiukan-ei enää paljoa. Oli taas reissujätkiä palannut pesälle.
No aika syvältä kamraattini mylläsi maaperän ja antoi myrkkyä välillä-sitten kostea maa tiukasti takaisin
paikalleen ja hetki hyppelyä päälle-ei kuulemma enää tuosta nouse ne,jotka maan alla ovat.
Sitten reilu alue ampiaisvaahdolla kuorruttaen. Siinä oli. Siis oli ihan valtava yhdydskunta.
Tänään menen taas seuduille-ja saa nähdä,kuinka paljon vielä etsii aukkoa maasta.Kai niitä jokunen
on-mutta eivät siinä montaa päivää pyöri kun etsivät muita seutuja. Sillälailla ne kuuluvat tekevän.
On mulla kuviakin tapahtumasta-vaan ei täällä viitsi tappotyötä visualisoida.
t. Markku
-
Tuo brakecleaneri on kovaa kamaa, amppari tulee lennosta kenttään eikä paljon kippuroi. Samoin murkut hylkää pesänrakennustaidot tuolla....
-
Mulla oli crc jarrupesua ja ruutasin sitä pikkupesään kun piti yrittää ullakolle päätykolmion luukusta. Parin minnuutin päästä jatkui sama ralli ja ei auttanut vaikka ruuttasin suoraan pesän aukosta sisälle. Seuraavaksi ruuttasin belt grippiä. Siihen näyttivät vähän tarttuvan kiinni ja hajusta eivät tykänneet. Vartin päästä lentelivät taasen. Sitten lähikaupasta pikkupullo sisä Raidia, kun muuta ei ollut. Ruuttasin pesään ja kulkureitin valkoiseksi. Rauhottuivat ja puolen tunnin päästä oli hiljaista. Aika pikkunen pesä oli, ehkä vajaa viiskymmentä otusta
-
https://yle.fi/uutiset/3-10319790?origin=rss
-
Mulla taannoin ne isot muurahaiset meinas syödä saunan, lähtiessä löin naulalla reijä Raid purkkiin ja heitin kuin kranaatin sisälle. Seuraavana pyhä kun tultiin oli lattia mustanaa kuolleita murkkuja. Ei ne kaikki kuolleet, olin silloin Kemiralla töissä ja sain ämpärillisen täystuhoa, nappokaupalla heitin lähtiessä mökin alle ja lähellä kasvavaan muurahaispesään. Ei tehonnu ja kerroin tutulle erikoiskemikaali tehtaalla ja antoi mulle pienen pullon josta vähän veteen ja pruuttasin sitä, niin lähti kaikki. Niin Agrimarketista muurahais ansoja ja ihan turhaa vaikka niiden piti toimia niin et vievät myrkkyä pesään joka muka kuolee., ampiaispesä lähti parilla WD40 suihkeella.