VMPK ry Foorumi

Muut => Yleistä keskustelua => Aiheen aloitti: markkukovasin - Kesäkuu 05, 2018, 07:01:19 ap

Otsikko: Sotea
Kirjoitti: markkukovasin - Kesäkuu 05, 2018, 07:01:19 ap
Eilen oli taas "sote-ilta". Joskin hiukan vaisu kun kunnon
keskustelulle ei oikein luotu mahdollisuuksia.

Kovin on vielä ohkasella pohjalla koko touhun rahoituskin.
Sillä tuskin monikaan uskoo,että jotenkin pienemmillä rahoilla
tulevaisuudessa nivelet kuntoon niksautellaan.

Paljon on puhuttu myös maakunnnista ja myös Soten rahoituksen
hoitamisesta maakuntien verotusoikeuden kautta.

Vaan onkohan se maakuntaverokin sitten luonteeltaan samankaltainen
kuin on kunnalisvero? Jos on-siinähän taas vapaamatkustajia piisaa kuten
piisaa myös kunnallisverotuksessa.

Hyvin saattaa ymmärtää kokoomuksen ja kepun innon maakuntaveroon-etenkin
jos siinä käy kuten kunnallisverossa,jota ei makseta ollenkaan pääoma- tai osinkotuloista.

Kunnan palveluja kumminkin ahkerasti ko. tahon sidosryhmät kuitenkin arvostelevat ja kumminkin haluavat.

On sitä narinaa joutunut itsekin aikoinaan valtuutettuna kuuntelemaan pikkukunnassa
vähintäänkin riittävästi...ellei peräti ylenpalttisesti.

Ja niitä pääomatulojahan nuo kaksi mainitsemaani tahoa kernaasti nostelevat-joten
sairaanhoito olisi heille todellakin edullista...ellei liki ilmaista-maksumiehen
rooli varattaisiin totuttuun tapaan palkkaväelle ja vaikkapa eläkeläisille ja
työttömällekin,joka hänkin maksaa veroa suunnattomista ansioistaan 25%-
eikä ole edes verosuunnitteluun oikeutta. .

Onkohan tässä yksi syy,miksi sotea niin haluttaisiin niin kokoomuksessa kuin muissakin
hallituspuolueissa?

t. Markku
Otsikko: Vs: Sotea
Kirjoitti: Jaakko Latvanen - Kesäkuu 05, 2018, 12:30:11 ip
Mie oon luullu, että kokoomus alunperin on vastustanu maakuntamallia, ja maalaisliitto valinnanvapautta.  Ja maalaisliitto on ajanu maakuntamallia ko käärmettä pyssyyn, niiko kokomusta taas tuota valinnanvapautta.  Ja saaneet kumpikin osapuoli luppaamalla tukea toisilleen tuossa toisessa kysymyksessä, ostetuks toisesa koko sote-idean taakse.  Mistä nyt ehkä meijän onneks ei kuitenkaan näytä tulevan mittään.

Meijän kokosessa maassa tuo maakuntahallinto malli vois olla toimiva; tietyt asiat kuntatasolla, tietyt maakuntatasolla, ja vain osa valtakunnallisella tasolla.  Mutta kun kokemus on osottanu, että mikä tahansa muutos tai uudistus luop uuden siivelläeläjien ryhmän, mutta yhtää entistä virkaa tai hommaa ei katoa, on helppo tietää sata varmasti, mikä on muutoksen kustannusvaikutus.

Arvauskeskusten kustannukset on tähän astikin maksaneet ne, jotka ei sitä käytä.  Ja niin se on jatkossakin, ei siinäkään mitään positiivista tapahu.  Kreikan tie on pitemmällä tähtäimellä meillä eessä; velaks eletään.  Rationaalisesti meijän polven kannattaa kannustaa tätä velaks elämisen mallia, kun ei myö niitä velkoja vielä maksamaan jouduta... ehkä?

jv
Otsikko: Vs: Sotea
Kirjoitti: Petri Behm - Kesäkuu 05, 2018, 13:01:03 ip

Meijän kokosessa maassa tuo maakuntahallinto malli vois olla toimiva; tietyt asiat kuntatasolla, tietyt maakuntatasolla, ja vain osa valtakunnallisella tasolla.

Meillä oli aikoinaan 12 lääniä (1960–1997), joka muutettiin viideksi lääniksi (1997-2009).
Läänijako siirtyi lopullisesti historiaan 1. tammikuuta 2010, jolloin kaikki läänit lakkautettiin. Niiden tilalle perustettiin aluehallintovirastot sekä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset.
Nyt halutaan 18 maakuntaa...

Suomen kokoisessa maassa riittäisi kolme maakuntaa. Helsinki-Turku, muu suomi ja Lappi Oulun kohdalta ylöspäin.
Kolme pormestaria / kaupunginjohtajaa olisi ihan riittävä määrä näin pienelle asukasmäärälle.
Otsikko: Vs: Sotea
Kirjoitti: tuomo jylha - Kesäkuu 05, 2018, 17:13:13 ip
Mitä vähempi on niitä hallintoelimiä, sen parempi. Noita nurkka- ja kuppikuntia, kaiken maailman venkuloita, Paavo Väyrysineen on jo muutenkin liikaa. Mitä enempi hämmentäjiä, sen vähempi tulee järkeviä päätöksiä.
 Kieltämättä tämä on vähän demokratian vastaista ajattelua, mutta sillä saa edes jotain päätöksiä aikaiseksi.
Otsikko: Vs: Sotea
Kirjoitti: teukka alarotu - Kesäkuu 05, 2018, 19:57:37 ip
Tuo 18 maakuntaa on kepun joutselaulu. Se yrittää sillä tavoin saada vielä vaikutusvaltaa. Alle kymmenessä vuodessa kepun kannatus on 5-7%. Ihan kuin Ruotsissa. Parempi kun koko sote kaatuisi ja alettaisiin kouluttamaan lisää lääkäreitä ja yksityisillä terveysfirmoilla olisi vapaa markkinatalous.

TA