VMPK ry Foorumi
Muut => Yleistä keskustelua => Aiheen aloitti: Lauri Puirola - Tammikuu 09, 2018, 20:20:03 ip
-
Harvia 6kw kiuas kesti käyttöä vähän yli 17 vuotta. Kolmesti vaihdettu kivet, lämpeni 4-7 kertaa viikossa.
Onkohan tuo seuraava (Helo) yhtä kestävä? Meinaan minä olen jo silloin Honkanummella tai ainakin viimeinen
väri on päässä. :laugh:
L&K.
-
joo meillä kesti saman niminen ja kokonen maalliskuusta 1989 kesäkuuhun 2017 eli 28 vuotta kunnes yksi vaihe pimeni voimia uudelle jonka ostin tutulta vuoden vanhana
-
Joo, minulla tulee tosiaan noita kylpykertoja viikossa monta, yksi vastus oli palanut ja toinen menossa puhki.
Epäilen että kiukaan kestoon vaikuttaa raitisilmaventtiili joka on siinä kivitason yläpuolella kiukaan takana.
Tulee hapekasta ilmaa kiertoon ja kiuas kuivuu hyvin saunomisen jälkeen.
L&K.
-
Vastusten kestoon vaikuttaa eniten kivien vaihto. Vanahemmiten kivet murenevat ja painuvat kassaan, jolloin ilima ei pääse jähyttämään vastuksia.
Meillä saunotaan sen 350 kertaa vuojessa ja 2 vuotta alakaa olla maksimi vaihtoväli kiville. Periaatteessa uudelleen latomalla saa taas iliman kiertämään, mutta kukapa niitä vanahoja kiviä ennää takasi laittaa.
Meillon semmonen 7,5 kW IKI verkkokiuas, johon mennee 120 kg kiviä.
-
Täs vois kertoa tarinan hyvästä sähkökiukaasta, joka kesti 40 vuotta.
Kivet kyllä oli vaihdettu ainakin viisi kertaa ja vastukset kolmesti.
Ja mitä nyt kello oli vain kerran uusittu.
-
Jos et vielä,Lauri,ole uutta kiuasta hommannut-
tässä olisi 6kW Harvia. Oli mökkinaapurilla yhden kesän käytössä
ja sitten se teki täysremontin ja vaihtoi tämänkin samalla.
Orimattilasta saa noutaa hintaan 25e...lähettämällä lisään ne kulut.
Jos Lauri ei tartte-saa tämän joku toinenkin noilla ehdoilla.
t. Markku
[ylläpito on poistanut liitteen]
-
Ei. osto-, myynti-, ja välitysilmoituksia????
-
Kylläpä taas olin haisuli kun koitan
kaverien elämää helpottaa. >:(
t. Markku
-
Ei. osto-, myynti-, ja välitysilmoituksia????
Juuri ku ajattelin mainostaa
-
Ehkä uuneja saa mainostaa,välittää ja myydä täälläkin? :laugh:
t. Markku
PS. Hyvin pelaa ja lämmittää meillä tuo sun huolitsemasi yksilö!
-
Se oli just tuollainen kiuas jonka tilalle vaihdoin uuden ja eri merkkisen. :laugh:
L&K.
-
Jukopliut Lauri-nyt mainostit mun kiuasta oikein tuelta.
Vaikka en minä omalleni silti 17 vuotta takuuta anna...vaan takavalotakuun.
t. Markku
-
Lainaan topiikkia: Onkos kellään kokemusta sellaisesta sähkökiukaasta, missä ne nappulat ja hanikat olis saunan ulkopuolella, silmän korkeudella seinässä, ja mistä sen lämpiämisen alotuksen sais laitetuks just eikä vähän sinne päin?
Ei tarviais kyykkiä tihrustamassa pimeässä lauteitten alle taipuneena epämäärästä kiertokatkasijaa johonkin... ajotuksessa tietysti on epävarmuustekijä siinä, kuinka kauan lenkillä menee, mutta ois ees toinen tekijä hallinnassa. Mutta minkälaisen yhteyden tuo tarvii siitä säätönamikoilta kiukaaseen, eli onko kellään valmistajalla tään vuosituhannen vehkeitä luutuutilla tai vihvillä tai jollain? Tai vielä paree, kun vois puhelimella täräyttää päälle sillon ko lähtee Neitvuorelta autolla kotia kohti; sellasiahan oli jo aikojen alussa mainoksessa, mutta ei oo viimeaikoina näkyny? Voip kyllä johtuu siitä, ko telkkari on joko ykkösellä tai teemalla... Ihan vaan mielenkiinnosta kyselen...
jaakkovaakko
-
Harvinaisen... Pitäiskö kuitenkin sanoa että harvihenkilön? No, kiuas se on pienikin kiuas.
Meillon tällainen:
http://www2.harvia.fi/content/en/40/3398/Kivi.html (http://www2.harvia.fi/content/en/40/3398/Kivi.html)
Ihan kätevä ja helppokäyttöinen, ja tosiaan kiva kun on pesuhuoneessa otsan korkeudella namikat ja lämpötilan sekä jäljelläolevan ajan näyttö. En varsinaisesti keksi moitittavaa. En itse tätä asentanut, se oli talossa valmiiksi, mutta kiukaaseen näyttäisi menevän keskukselta tulevan paksun syöttökaapelin lisäksi toinen aika ohut kaapeli ohjausyksiköltä. Aivolaatikko saanee sähkönsä kiukaalta. Vaikuttaisi olevan asennettu niin että pesuhuoneen seinään on porattu reikä, kaapeli siitä läpi ja löylyhuoneen panelin tuuletusvälistä alas. Löylyhuoneessa on myös termostaatti tai lämpötila-anturi, sen piuha vaikuttaisi menevän ensin kiukaaseen ja sieltä tieto oletettavasti ohjauspurkkiin. Kauko-ohjaus puhelimella toimii niin että soittaa jollekin kotosalla olevalle ja pyytää laittamaan käyntiin.
Löylyt on leppoisat, tarvittaessa kovat, sitä voi säätää sillä mihin kohtaa kiuasta löylyn kaataa ja kuinka nopeasti. Kivet pitäisi vaihtaa, se vaan on aika työmaa koska niitä on paljon, luokkaa 100kg ja ne pitää latoa jollain tietyllä tavalla jotta kiuas toimisi kunnolla. Nykyiset kivet ovat ainakin yli 5 vuotta vanhat ja näyttävät jo vaihtoa kaipaavan.
Niin, ajastuksesta vielä, tämän lämpiäminen ottaa aikansa, eli tunnin lenkille jos lähtee ja haluaa heti lenkin jälkeen saunaan niin kannattaa se laittaa lähtiessä lämpiämään. Viivettä starttiin voi säätää jos on pidempi reissu odotettavissa. Oletusasetus käynnissäololle on neljä tuntia, eli ei sinänsä haittaa jos sattuu reissu venähtämään, ja sen neljän tunnin lisäksi sauna on aika lämmin vielä ainakin pari tuntia, eli kiuas vaan uudestaan käyntiin ja alle puolen tunnin on löylyvalmis. Ei tämä siis kiireiselle tai kovin spontaanille ihmiselle sovi, sellaisille on niitä ainalämpimiä malleja, ei tarvi nappuloita näpelöidä eikä miettiä, kansi auki vaan ja vartin päästä löylyyn :)
-
Ihan passeli sauna tuo-itte laitoin mökille saunan semmoisesta
Luoman Puutuotteen höylähirsimökistä-siinä on lattia-alaa miltei
10 m2...mahtuu vaikka tanssaamaan. Kauan tuota kestää lämmitellä-vaan aina on löylyt saatu.
Hyvät löylyt vieläpä.
t Markku
-
Lankomiehellä oli puulämmitteinen kiuas jonka sai lämpenemään puhelimella. :laugh:
L&K.
-
Montako "Nokialaista" pesään piti tunkea,että
sai semmoisen keskikovan löylyn siihen saunaan? :laugh:
t. markku
-
Meillä Harvia Vega kesti nelisen vuotta. Kiukaan kyljessä oleva säätökeskus meni oikkariin ja poltti itsensä ja nousujohdon sulakkeet sekä omasta sulaketaulusta että talon mittarikeskuksesta.
TA
-
Voivoi...kylläpä on huonoja mainospuheita Harvian kiukaista!
t. Markku
-
Harvian kuikaassa oli tyyppivika, jonka aiheutti heille erikseen valmistettu aikakello.
Sen tunnistaa muoviosissa näkyvistä Harvian leimoista (muoteissa on heidän kaiverrukset).
Vika ilmenee vain 7,5 kW kiukaissa ja se aiheuttaa sulakkeen palamisen, vaikka vastukset on kunnossa.
Ensin syynäsin vastukset eristevastusmittarilla ja olivat kunnossa.
Sitten vasta menin kysymään kodinkonekorjausfirmasta.
Tunnistivat heti ongelman ja hyllyssä oli kellokoneostoja, mutta ei Harvian logolla!
Vika syntynee siitä, että 7,5 kW kiukaan virta kuumentaa kellokoneiston koskettimia ja niitä ohjaavat muovinokat lämpenevät ja muuttavat muotoaan, niin ettei kosketinpaine ole enää riittävä. Tästä seuraa valokaari, joka polttaa reiän vaiheiden väliseen eristeseinäkkeeseen. Näin tie oikosululle on valmis.
Joten, jos joudutte vastaavan ongelman kassa tekemsiin, tarkistakaa ensin kellokoneisto, ennenkuin alatte poistamaan kiviä ja mittaamaan vastuksia. Kellokoneistossa näkyy hiiltymiä päällepäinkin.
Uusissa Harvian kiukaissa ongelma lienee korjattu.
-
Lainaan topiikkia: Onkos kellään kokemusta sellaisesta sähkökiukaasta, missä ne nappulat ja hanikat olis saunan ulkopuolella, silmän korkeudella seinässä, ja mistä sen lämpiämisen alotuksen sais laitetuks just eikä vähän sinne päin?
Ei tarviais kyykkiä tihrustamassa pimeässä lauteitten alle taipuneena epämäärästä kiertokatkasijaa johonkin... ajotuksessa tietysti on epävarmuustekijä siinä, kuinka kauan lenkillä menee, mutta ois ees toinen tekijä hallinnassa. Mutta minkälaisen yhteyden tuo tarvii siitä säätönamikoilta kiukaaseen, eli onko kellään valmistajalla tään vuosituhannen vehkeitä luutuutilla tai vihvillä tai jollain? Tai vielä paree, kun vois puhelimella täräyttää päälle sillon ko lähtee Neitvuorelta autolla kotia kohti; sellasiahan oli jo aikojen alussa mainoksessa, mutta ei oo viimeaikoina näkyny? Voip kyllä johtuu siitä, ko telkkari on joko ykkösellä tai teemalla... Ihan vaan mielenkiinnosta kyselen...
jaakkovaakko
Nelisen vuotta sitten oli kännykällä ohjattava kiuas työkaverilla, eli kyllä niitä on. Valmistajasta ja hinnasta ei tietoa, mutta luulis netistä tahi rautakaupasta tietoa saavan
-
Älkää tehkö kuin minä, panin keraamiset kivet ja tiukkaa teki niin vasaran varrella kopistelin. Löylyä tuli niin et piti kontata säätään pienemmälle, enhän mä tiennyt et niitä on erikokoisia. Vastukset kyrvähti mutta ei vaihto kannattanut ku uusi peli maksoi saman kuin uudet vastukset, keraamiset kivet kivoja kun eivät roskaa lattiaa. Nopeamminki lämpiää eikä tarvi joka vuosi vaihtaa ku eivät murene, saaressa vähän isompi puulämmitteinen niin pohjalle yksi satsi keraamisia ja päälle tavis kiuaskiviä.
-
Nelisen vuotta sitten oli kännykällä ohjattava kiuas työkaverilla, eli kyllä niitä on. Valmistajasta ja hinnasta ei tietoa, mutta luulis netistä tahi rautakaupasta tietoa saavan
Kertokaa , jos löydätte yksityissaunan kiukaan, jonka asennusohjeessa kauko-ohjaus sallitaan ja millä edellytyksillä. Tuollaiista standardia kun pitää noudattaa:
SFS-EN 60335-2-53: 2002 Household and similar electrical appliances – Safety – Part 2-53: Particular requirements for sauna heating appliances/kohta 7.12
Minä en sitä ole lukenut, että en tarkkaa sisältöä tiedä., Muistelen, että peittämissuojatun ja heti-valmis-tyyppiusen kiukaan kauko-ohjaus on helpompi tapaus, kun ei ole niin suurta vaaraa kiukaan päälle unohtuvasta tai joutuvasta palavasta tavarasta
Mutta vanhoina hyvinä aikoina UPOlla oli lankapuhelimella ohjatut kiukaat. Siihen aikaan laitteet testattiin kunnolla ennen myynnin aloittamista. Noita kiukaan keskuksia koekäytettiin vuosi sähkölaitoksella ohjaamassa maaseutuverkon keskijännitekatkaisijoita. Pelasivat pakkasella ja ukkosella.
-
Mulla on HELO Design merkkinen kiuas joka asennettiin taloon 1978 kun sen rakensin.
Jokainen vaihe ottaa tasaisesti virtaa.
Kiviä olen vaihtanut joka toinen vuosi.
Olen tuonut joka vuosi Kanarialta laavakiviä tuliaisina.
Ne ovat hyviä koska imevät vettä sisään ja antavat löylyä pitkään.
Viime vuonna jäin tulliin kiinni.
Tullimies kysyi että mitäs nämä ovat. Minä siihen totisena sanoin että saunankiviä.
Kaikki tullimiehet tulivat katsomaan ja hymyilemään.
Eivät sakkolappua heittäneet kouraan mutta sanoivat että anna olla viimeinen kerta.
Kivet sain kuitenkin pitää repussa käsimatkatavaroina.
Helmikuussa olen taas sinne menossa.
Arvatkaapa tuonko repussa saunankiviä.
Tuossa kuva Teneriffan kivistä. Luulis että haisevat rikille, mutta mitään hajua ei tullut.
[ylläpito on poistanut liitteen]
-
Jokaisella sähkökiukaan valmistajalla on malleja erillisellä ohjauskeskuksella , toisilla voi säätää lämpöä jopa asteen osilla
Myös edustamillani merkeillä
-
Iki kiuas 9 kw ja siinä ohjauskeskus ulkopuolella .Näkee lämpötilan koska on sopiva mennä.ei vikoja ollut .
-
NMulla on mökin toisessa saunassa semmoinen
kapilaarilla oleva lämpömittari-kapilaarin molliska
saunan katon rajassa ja mittari tuvan komeron
seinään upotettuna.
Siitähän sen sitten näkee,mikä on tilanne.Eli
lisää puuta pesään-vaiko kylpemään.
t. Markku