VMPK ry Foorumi
Muut => Yleistä keskustelua => Aiheen aloitti: Kari Rautiainen - Marraskuu 30, 2017, 20:25:31 ip
-
Heppu sai Finlandia palkinnon. Vastaanotti sen isänsä rippipuvussa. Tukan oli leikannut puutarhasaksilla kaveri kännipäissään. Aamulla esiintyi aamu TV lähetyksessä reisitaskuhousuissa vaikka muu varustus ei siihen kuulunut. Ja tämä sanoo: Juntit.
Kirja voi silti olla hyvä. Luettavahan se on. Siis voihan olla että se opus on mielenkiintoinen ja asiasisältöinen, vaikka kaverin esiintymistapa on ihan perseestä noinniinkun sosiaalisilta taidoiltaan. Eli anaalisosialismia. Junttihan se on, mutta niin minäkin, tosin eri tavalla.
-
Jåå de jöör vi.
-
Kyllä se aamuteeveen käytös ja erityisesti anteeksipyyntö Terholta olivat aivan loistavia !
Toivotti siunauksellista adventin-aikaa ja pukilta pari numeroa isompaa pipoa, ettei niin kiristä...
Kehotti vielä tulemaan ahdistuneine ajatuksineen kaapista ulos.
Aivan mahtavaa verbaliikkaa ja ihan hirveä pokka sällillä.
Samainen kundi joskus kertoi asustaneensa yli 200 vrk teltassa, vuodenajasta riippumatta.
Kyllä se Rauzi vaan on niin, että samanlaista puolihumoristista elämänmuotoa mekin edustamme, siis sinä ja minä, jos näihin vuosien varrella kirjoitettuihin juttuihin on hiemankaan uskominen. Kirjanhan näistäkin saisi, mutta Ellulle pitäis hieman maksaa, että suostuis edes läpi lukemaan.
Maksa sinä ku oot äveriäämpi...
"Juntin" Niemi-kirja on ehdottomasti saatava luentaan.
Terho tekee julkisuutta itelleen. Tietysti.
Tuo juntti taas tekee kirjoja. Hyvä niin. Joo, ja kirja on luettava. Jäi vaan auki että onko se ihan juntti, vai osasiko ihan junttiuttaa kirjansa markkinoinnin. Mulle toimi, luettava on se. Juntti se on silti.
-
Tuossapa otin ja kuuntelin ko pissapään puheen ruotsinkielisen osan, kyllä asia on niin että arvoisan kirjailijaherran pitäisi ensin itsensä opetellla puhumaan ruotsin kieltä, ja vasta sen jälkeen v..ttuilla toisille sen osaamattomuudesta.
Halavatun kamalaa mongerrusta se lasketteli suustaan, tuosta ei svenssoni ymmärtäisi sanaakaan.
-
Tuossapa otin ja kuuntelin ko pissapään puheen ruotsinkielisen osan, kyllä asia on niin että arvoisan kirjailijaherran pitäisi ensin itsensä opetellla puhumaan ruotsin kieltä, ja vasta sen jälkeen v..ttuilla toisille sen osaamattomuudesta.
Halavatun kamalaa mongerrusta se lasketteli suustaan, tuosta ei svenssoni ymmärtäisi sanaakaan.
Kaveri on asunut ja työskennellyt Ruotsissa.Siksi osasi väntää tieten tahtoen tuollaista hyvää finjäveliä. :P
-
Hm. Tontuilla taitaa tulla pitkiä virkkauspäiviä näin lähellä joulua, koska tuo tiukkapipoisuus tuntuu lisääntyvän. Voisiko sanoa lähestyvän. ;D Mitä tulee kirjailija Hurmeen sanankäyttöön, niin hyvää verbaliikkaa kuunnella. Hän muuten totesi itse olevansa myös juntti. Täällä on myös hyviä sanan
käyttäjiä. Tosin "aina "ei vaan tajua heidän ajatuksiaan, mut ei haittaa. :P
-
Kaveri on asunut ja työskennellyt Ruotsissa.Siksi osasi väntää tieten tahtoen tuollaista hyvää finjäveliä. :P
Itte kun asuin siellä aikanaan, niin tapasin svedalassa 20 vuotta ja ylikin asuneita maanmiehiäni, jotka eivät vieläkään ymmärtäneet tai puhuneet ruotsia käytännössä sanaakaan, siinä mielessä tuon herran "ruotsinkieli" ei ollut mikään yllätys,
Hm. Tontuilla taitaa tulla pitkiä virkkauspäiviä näin lähellä joulua, koska tuo tiukkapipoisuus tuntuu lisääntyvän.
Tiukalla kirjailijan pipo tuntui tosiaan olevan, johtuneeko sitten joulun läheisyydestä ? :D
Ehkä hän pani ns, parastaan kun puhui naapurimaamme "maailmankieltä" :P Ja mikäs siinä, kukin tekee niin hyvin kuin osaa. tietysti omien lahjojensa puitteissa.
Kirjasta en tiedä sanoa mitään, toivottavasti se on parempaa tasoa kuin kirjailijan nyt nähty ulosanti.