VMPK ry Foorumi
Muut => Yleistä keskustelua => Aiheen aloitti: Martti Korhonen - Heinäkuu 24, 2017, 17:34:05 ip
-
Suuriin mittoihin kasvanut veneilyinnostus sai "hienon" käänteen, kun kävin venerannassa. Meidän soutuvenevene on hävinnyt jonkun matkaan, ja perämoottori samalla. Eihän tuo kummoinen paatti ollut, vaan liian pieni isolle Näsijärvelle. Moottorikin aikalailla arvoton 30-vuotias pieni Evinrude. Tähän rakoon ei kuitenkaan ole varaa uuden veneen hankintaa, ja niinpä jää kesän veneilyt suurelta osin veneilemättä, sain nimittäin moottorin pelaamaan vasta viikko sitten. Tulevalle torstaille oli suunniteltu koko päivän retki lähisaareen hyvällä eväsvarustuksella...
En tuosta veneestä oikeastaan tykännyt ja sen pienuus rajoitti kovasti veneilyä, että ei siinä mielessä harmita. Olipahan se kuitenkin vene, jolla veneillä. Nyt ei ole enää minkäänlaista veneilyn mahdollisuutta. Se kismittää, ja kovasti.
Jos näkyy Tampereen lähituntumassa valkoinen Artekno Roine ja sininen Evinrude (1980-luvun lopusta, 4 hevosvoimaa), niin laittakaa yksityisviestiä. Sopii toki myös soitella, jos näkyy: 045 - 800 68 52
-
On mailma kumma kun kaikki kelpaa varkaille, kuvauksesta päätellen ei oikein rahaksi voi muuttaa. Oma on vakuutusyhtion mieliksi kiinn ns. ketjulukolla, muoviputkessa teräs pallukoita ja esitteessä luvattiin puolen tunnin rälläköinti. Vakuutusyhtiölle kelpaa jois kaiun ja navigaattorin panee nippusiteellä kiinni koska se ei ole otettavissa ilman työkaluja, arvatkaa pysyiskö. Martin kannattais kierrellä hieman rantoja, sielä se on jonku pussikalja porukan jäljiltä.
-
Ketjulla ja lukolla oli kiinni, mutta suhteellisen köykäinen ketju oli. Poikkeuksellisesti jätin airot ja bensatankin veneeseen, samaan ketjuun lukittuna nekin. Toisin sanoen tulppaa vaille veneilyvalmis setti. Lähistöllä nuorison kaljoittelupaikka. Rannasta pystyi näkemään, että ei ole vedetty maan kautta pois, vaan vene on lähtenyt järvelle. Henry on varmasti oikeassa, että kalioittelioiden reissuun lähtenyt. Käytiin jo lähirannat kävelemässä läpi. Ei näkynyt. Huomenna etäämmälle.
-
Ketju ja lukko on se heikoin lenkki, kaksi kiveä ja vähän hakkausta niin se on siinä. IC käyntiin ja ajelet lähistön rannat sielä se on. Aikanaan kiipeilivät laiturin portin yli ja kerran menin Dopperin kanssa rantaan, käskin haistaa ja sanoin jos jotain pahaa tehty teidät löydetään. Nyt koira vaihtunut muttei tullut Dopperia kiltimpää, reilusti pystykorvaa isompi venäjän laika, no jotain muuta on saattanut sekaantua. Tiedä noista Putinin koirista kuis hyvin mustapukuiset agentit jaksaa perässä juosta.
-
Kannattaa soittaa 112 ja kysyä, että onko alueelta ilmoitettu löydetyksi tyhjää soutuvenettä.
Aika herkästi ihmiset ilmoittaa rannasta löytyneet tai ajelehtivat veneet hätäkeskukseen, kun pelko on siitä, että on virtsattu seisaallaan...
-
Eikö Martin venettä ole löytynyt, eihän tuo Näsijärvi ny niin iso ole.
Veneilystä tuli mieleen et meillä hyvin varusteltu 14M vene ajoi karille ja uppos, 10M/sek tuuli ja kaksimetriset aallot, missä kartta ja eikö kaiku näyttänyt et matalaa. Vaimon kanssa lähdettiin Riitgrundilta ja tuuli oli 16M/sek, sama suunta mutta kierrettiin se karikko, kivet näkyy varmasti kun on aallokkoa. Ihan käsittämöntä, vähän vieressä on 20M syvää ja kesällä siittä sai aina siikaa verkkoon, niin kerran oltiin tuulta pitelemässä ja kyllästyttii ja muut sanoi että katsoo kuinka meillä menee. Se on kaivettu kapea väylä ja piti odottaa että vesi nousee ja kaasu pohjaan, LA puhelimella juteltiin niin muut sanoi että oli niin hurjan näköstä että jäävät, koira tuli mun jalkoihin muttei vikissy. Vaimo piippas 16M tuulessa ja koira 20M, olisin ajanut Busterilla ihan hyvin tosta enkä karikkoon. Tarvi navikaattorista katsoa kuin vanhat ajetut reitit, toivon etten moisen kipparin kyytiin joudu ikinä. Miksi se ei kääntynyt rantaa ja ajanut veneen sinne niin ei olisi uponnut kokonaan, taas nousee vakuutusmaksut, kiivaa.
-
Olen ottanu veneen luvatta käyttööni, löyty vanha lasikuituvene mettäjärven rannalta eikä lukossa. Airot puuttu ja roskaa veneen pohjalla. Vein siihen vanhat airot ja rupesin käyttämään sitä kalareissuilla, tarttis varmaan viälä köyttä että sais sen puuhun kii ettei tuuli viä sitä. Tuskin oli kovinkaan rikollista mun toimintani :)
-
Ei ole löytynyt venettä! Kymmenkunta kilometriä rantaviivaa tarkkaan käyty läpi, muutama veneranta vielä sen alueen ulkopuolelta, ja paikallisilta veneilijöiltä kyselty satamassa. Olen myös levitellyt lonkeroita lähiseuduille puuveneen ostamisen tarkoituksessa. Halpa keskimoottorinen avovene mielessä. Ei nuo lasikuitusoutuveneet niin innosta.
Rikosilmoitus tehty, mutta sen verran huonosti mitään tietoja, että sitä kautta ei vene palaudu. Onpahan kuitenkin tehty. Vakuutusyhtiöllekin ilmoitin varkaudesta. Jos sieltä jotain saisi.
Muok.
Tuohon Arton juttuun: Kyllä muuten kismittää kun venerannoissa monta kymmentä prosenttia veneistä vielä kääntämättä. Yksi pilalle lahoava keskimoottorivenekin löytyi. Petäjäveden tuntumassa tiedän rannan, jossa noin viisi puista soutuvenettä lahonneena. Minulta varastetun veneen vieressä lukitsematon, törkyisessä kunnossa oleva lasikuitusoutuvene, joka ei kuulemma ole liikkunut siitä parina kesänä. Ja paljon muitakin vastaavia tiedossa. Sitten juuri se käytössä oleva vene pitää viedä. Persiistä.
Hyvä vaan, jos noita hylättyjä joku käyttöön ottaa. Pitää vaan olla varma, ettei sitä kukaan jää kaipaamaan.
-
Voipi olla että osa noista "makaavista" veneistä on vainajien veneitä..minunkin jo vainajaksi heittäytyneellä veljellä oli 3 venettä..yksi soutuvene ja kaksi peräprutkua..on vaan niin peijaakkaan iso alue tuo loviisan seutu lähteä luutuamaan ja jos löytäisi olisi se kuitenkin väärä vene ja eiku putkaan..
Joten antaa olla ja jos joku tarvii niin olkoon hyvä vaan..
-
Ostin toissapäivänä veneen. Kun halvalla sain. 7 metrinen keskimoottorivene, Volvo Penta -dieselillä, satamatraileri ja muuta asiaan kuuluvaa ja tarpeellista rojua. Ja tietysti kipparilakki. Kokeneelta kaverilta kyselin vinkkejä veneen tarkastukseen kun en noista itse oikein ymmärrä, ja niiden perusteella hyvä projekti pitäisi olla. Ei lahoa kölissä. Kaaret ehjät. Sen sijaan halkeamia on muutamissa laudoissa, osassa ilkeän näköisiä. Vene on kuitenkin ollut kuivilla 6-7 vuotta, joka selittänee halkeamat. Ehkäpä niille pitää joskus tehdä jotain, mutta katsotaan sitä sitten. Lähinnä moottorin perushuolto sekä asentaminen, lakkapinnan hionta, kyllästys ja käsittely. Kansien loppuun tekeminen. Sähköjen vetäminen. Kyllä tuossa hommaa tulee talveksi olemaan, mutta uskon, että ihan realistinen tavoite saada ensi kesänä vesille.
Ensimmäisenä on kuitenkin veneen kuljettaminen Sastamalasta Tampereelle. Sovittiin, että syyskuun puoliväliin mennessä hoidan veneelle kyydin. Traileri on rekisteröimätön, eikä sitä passaa autolla lähteä vetämään. Olen nyt traktoria metsästänyt lainaan, mutta ei ole vielä tutuilta löytynyt. Savossa olisi sellainen, mutta yli 300 km matkan takaa ei oikein kannata lähteä hakemaan. Duunissa on kuorma-auto vaihtolavalla, mutta siihenkään ei oikein nostamatta venettä saa. Pitää näitä miettiä, eiköhän se keino löydy. Lähinnä se on taas tämä pieni budjetti. Pitää miettiä homma hinnan kautta, ei vaivattomuuden...
[ylläpito on poistanut liitteen]
-
On Martti sitten löytänyt helluusen veneen 8) Toivottavasti tiiselimootori on jotenkuten kunnossa!
-
Pari vuotta sitten haalattiin 575 ht paatti ja rantatraileri autotrailerin päällä koko paketti. Mittoja tosin kannattaa ottaa ennen reissua. Rantatrailerin renkaat osuivat autotrailerin kaiteiden päälle. Hieman jännitti kyytiin veto, kun käytössä oli lankkuja ja parrun pätkiä, jotta tosta jos luiskahtaa, on koko paketti maassa vatta pystyssä.
Saatiin kyytiin ja renkaista ilmat pois, niin kaiteet osui vanteiden syvennykseen.
-
Älä kuiten IC:llä lähe vetämään. :embarassed:
-
Työnnä trailereineen vaihtolavalle ja köytä liinoilla lujasti kiinni.
Itse kyllä yön hämärinä tunteina vetäisin autolla, kun ei tuon pitempi matka ole. Magneettivalot vaan motonetista perään ja paanalle...
Jos huonosti sattuu, niin yrittäisin poliisille, että tämähän on hinattava laite, nopeus max. 60....
Nykyään pitää kaikkien hinattavien olla rekisterissä, mutta muutoksesta on vain vähän aikaa 8)
-
Pitää noita vaihtoehtoja mietiskellä. Jos löytyisi lähtö- ja tulopäässä jonkin sortin törmä tai ramppi, jonka avulla trailerin saisi veneeseen ja pois lavan pysyessä kuorma-autossa, niin sitenhän se kävisi kivuttomasti. Kävin jo eilen lähiseutuja katsastelemassa jos vaikka löytyisi, mutta ei näkynyt.
Veneen koneen pitäisi olla toimiva. Toimivana irrotettu veneen sisäpuolen käsittelyn alta pois. Enkä epäile myyjän sanoja, vaikutti luotettavalta kaverilta tai vaihtoehtoisesti hyvin taitavalta valehtelijalta. Pakosarjassa ln tosin halkeama, taitaa olla jäähdytysvaipassa jos oikein moottorin rakenteen olen hahmottanut.
Vene on lähtöisin Rauman tienoilta, tehty 1970-luvulla. Sieltä se tuli Näsijärveen, ja edellinen omistaja osti sen 2010. Yhden kesän veneilyn jälkeen aloitti lahon kannen remontoinnin. Samalla kyllästi veneen sisäpuolelta ja maalasi niin ikään sisältä asiaankuuluvilla maaleilla. Ostivat niihin aikoihin myös talon, joka lopulta vei ajan ja innostus ja joutoaika veneeseen hävisi. Nyt laskivat vielä hinnan erittäin matalalle, jotta vene menisi kaupaksi. Ja sehän sopi minulle.
-
Veneesi näyttää tosi hyvältä!
Appiukolla on noin 70 vuoden ajalta puuveneilykokemusta, häneltä opittua:
-Lautojen halkeamiin voisi laittaa vaseliinia turpoamisen ajaksi. Jos laittaa kokoonpuristumatonta ainetta kuten sikafleksiä, siirtyy ongelmat vielä laajemmalle alueelle kun turvotessa tulee puristusta.
-Jos tommosta venettä on hoidettu huonosti eli kaarien yms. rakoset varsinkin perästä on jätetty putsaamatta kaikesta maatuvasta moskasta, alkaa perä mustua niin että se näkyy ulkoakinpäin. Mutta sinun paatissahan perä näyttää terveeltä, se on kuulemma merkki veneen hyvästä hoidosta. Appiukko rassaa vaijerilla kaarten raot huolellisesti joka syksy.
-Ukko laittaa sisäpuolelta runkolaudoitukseen tärpätillä ihan litkuksi ohennettua tervaa niin paljon kuin imee joka vuosi. Ei saisi kuulemma syntyä kalvoa pintaan.
Ukolla on noin 1970 käytettynä ostettu 10 metrinen hyttivene, eikä ikä paina yhtään. Yksi kansi meni kun lämmönvaihtimeen tuli vuotoja ja merivettä pääsi jäähdytysjärjestelmään. Ja kerran meni öljypumpun akselilta sokka poikki jolloin kone leikkasi kiinni.
Minä en ole ajellu juurikaan peräsinohjattavalla paatilla ja siksi on melko vaikuttavaa kun laituriin tullaan kohtalaisella vauhdilla, viime hetkellä pakki päälle, ruorin kääntö jolloin raskas paatti solahtaa aina just eikä melkein laiturin kylkeen tuuli tahi ei. 8) Ei onnistuis meikeläiseltä.
Tuli vielä mieleen että kaverilta on viety jo kaksi venettä Oulussa. Minulta on viety useita tankkeja. Onneksi vakuutusyhtiö korvasi tosi hyvin viimeisimmän veneen. Nyt on suunnitelmana lukita uusi vene laittamalla kaksi pyörän U-lukkoa sarjaan peräkkäin. Akkurälläkkää ei tosin pysäytä sekään.
-
Puuveneen huolto tuntuu olevan sellainen asia, että niitä ”ainoita oikeita” menetelmiä on kymmeniä. Moni tyrkyttää omia kokemuksiaan ja mielipiteitään totuutena, vaikka voisi olla monia muitakin, joskus parempiakin keinoja. Varsinkin netin keskustelut on välillä aikamoista kiistelyä. Mutta sitten kun on juurikin näitä kymmeniä vuosia puuveneiden kanssa hartaasti touhunneita tapauksia, niin kyllä ne vinkit kannattaa kuunnella ja tarkkaan harkintaan ottaa. Siinä voi oppia pienessä tovissa monta tärkeää seikkaa. Toki terve kriittisyys on hyvä pitää aina mukana.
Mitä nyt on tullut lueskeltua ja jutusteltua näistä, niin tuo hyvän kyllästämisen tärkeys on jäänyt kyllä mieleen. Se asia pitää ottaa hyvin hoitoon. Tämä vene on maalattu sisältä, ja niinpä sieltä ei voi kyllästettä laittaa. Myyjä kuitenkin kertoi kyllästäneensä sisälaidat ennen maalaamista.
Tarkoitus on tosiaan hioda lakat pois, kyllästää ulkopuolelta pellavaöljy-terva-lahonsuoja -seoksella ja lopuksi vielä sivellä pintaan tervaa. Näin ainakin tällä hetkellä olen tuumiskellut, mutta onhan tässä aikaa vielä muuttaa mieltään moneenkin kertaan. Suurella todennäköisyydellä kuitenkin tervaan veneen. Tykkään tervan tuoksusta, en kaipaa veneeltä ns. turhaa hienostelua, ja tervan perinteisyys kiehtoo.
Joku aiempi omistaja on tiivistellyt halkeamia jonkin sortin silikonilla. Ne aion ronkkia pois ja laittaa tilalle Pyhän Pietarin venekittiä. Sitä tuli pari purkkia veneen mukana. Siinä on lähinnä tervaa ja jotain vahaa. Kuulemma hyvä aine.
Veneen kannet ovat tosiaan viimeistelyä vailla. En vielä tiedä mitä niille tulen tekemään, mutta lasikuitua en niihin mielellään laittaisi. Tässäkin mielelläni tekisin jollain perinteisellä konstilla. Ja se hinta. Näillä näkymin työt loppuu taas pian, ja silloin kyllä joutuu tekemään ratkaisut hinnan perusteella. Huonoa ei kuitenkaan hyödytä tehdä, siitä tulee vaan paha mieli ja lisää kustannusta. Pitää miettiä mahdollisia ratkaisuja. Kiire ei onneksi ole, ensi kesään on vielä reilusti aikaa. Ei tosin pidä tuudittautua tähän… Kyllä se kiire tulee jos liian saamaton on.
Olen lähiaikoina käveleskellyt paljon viereisessä venesatamassa. Eilen kävin siellä haahuilemassa ensimmäistä kertaa veneen oston jälkeen, ja kyllä siellä liikuskelu tuntui nyt erilaiselta kuin ennen. Penskasta saakka on ollut kiinnostus puuveneisiin. Naapurin ukon aikalailla tätä vastaavaa venettä ihastelin pikku poikana. Ja soitinkin Eskolle, yli kahdeksankymppiselle ukkelille, veneen oston jälkeen. Hänhän siitä innostui, ja tuumasi että puuveneprojektit on niitä parhaita projekteja. Sanoi vielä, että tulisi auttamaan kunnostuksessa jos asuisi lähempänä. Pitkää pinnaa ja kärsivällisyyttähän nämä vaatii, mutta IC:n kanssa puljaaminen on kyllä opettanut sitä. Nyt on sellainen tuntu, että tästä saattaisi tulla pitkäaikainenkin harrastus ja jopa osa elämäntapaa. Mutta eipähän tuota voi tietää. Innostus voi kadota nopeastikin. Katsotaan, aikahan sen sitten näyttää.
[ylläpito on poistanut liitteen]
-
Vähän aihetta sivuten,kaikissa omaisuuksissa pitää olla vakuutus.Silloin niille ei käy mitään.
-
Vanhana ja entisenä Näsijärven puuvenemiehenä ihmettelen kyllästysintoa. Tuollaisen veneen ulkolaitaan kuuluu venelakka. Puupuhtaaksi, shellakka ja sitten pintaan venelakka.
Tuossa alimmaisessa kuvassa pohjalauta on sen näköinen, että huvipurren omistajan on syytä ryhtyä suunnittelemaan laudan vaihtoa.
(Pieni haristuminenhan on puuveneen ominaisuus. Talven telakalla ollut Hai-vene saattoi olla niin harva, että se vesillelaskettaessa samantien upposi. Parin vuorokauden kylvyn jälkeen veden sai pumpata pois ja vene palveli moitteetta koko kesän.)
Hyvää veneily(ensi) kesää!
-
Tuollaisen veneen ulkolaitaan kuuluu venelakka. Puupuhtaaksi, shellakka ja sitten pintaan venelakka.
Miksei terva käy, ja miksei 6 vuotta maissa ollutta venettä sopisi kyllästää?
-
Martilla oikea asenne maailman kolhuihin ;D
Soutuvene ja vanha rutku pöllitään, niin tilalle laitetaan kunnon huvipursi. Hieno paatti.
Itsekin puuveneestä välillä haaveilen mutta itseni tuntien olen jättänyt hankkimatta, en varmastikaan jaksaisi/viitsisi sitä kunnolla hoitaa.
-
Sellasella vanhalla siirtolava kuormurilla me munkin puuvene haettiin trailereineen päivineen!
Vene joku 6,5 metriä joten traileri aisoineen sitte joku 8metriä(?)
Kuormaauton lava noin 6 metriä ;)
Lastatessa lavetti tonttiin ja myyjä peruutti traktorilla veneen trailerilla lavetille.
Siihen sitten sidottiin kiinni ja ei muutaku nostamaan. Aisa perkele otti vähän maahan kiinni mutta taipui kuitenkin.
Kotipuolessa sitte olikin jännää kun kuski kippaa lavan melkein pysty asentoon eikä lavetti vain lähde liukumaan alaspäin. Ei vaikka kuinka rytkytti! Se oli jännää kun vene pystyssä taivasta kohden ja kuski rykii minkä pystyy. Oli siis se vaihtolava jotenkin juuttunut.
No sitte haettii appiukon traktori ja sidottii sen kauhaan liinat joilla sitten vedettiin toiseen suuntaan;) kyllä se siitä sitte irtos.
Laskiessa aisa ottikin maan muodoista johtuen niin paljon maahan kiinni että piti lapioida pikku kuoppa;)
Mutta kyllä se vaa ehjänä perille saatii
-
Tuollaisen veneen ulkolaitaan kuuluu venelakka. Puupuhtaaksi, shellakka ja sitten pintaan venelakka.
Miksei terva käy, ja miksei 6 vuotta maissa ollutta venettä sopisi kyllästää?
En sanonut ettei saa, sanoin vain ihmetteleväni kyllästämistä.
Lakka siihen kylkeen kuuluu mielestäni siksikin, että se on aina siinä ollut. Veneen historiaa.
-
Kyllä se ennnen lakkausta kuitenkin pitää kyllästää jotta se lakka pysyy siinä puussa kiinni;)
Tai siis oikeammin se pitää sen veden poissa puusta joka irroittaa lakan.
Tervaus, tai lakka, makuasioita varmaan. Nyt kun sisäpuoli on maalattu ja näin estetty mahdollisuus lisätä kyllästettä sisäpuolelta se tervaus ulkoa vois olla ihan hyväkin ajatus. Tosin en tiedä kuinka sen tervasekotuksenkaan läpi imeytyy (?)
Omassa veneessä pinnassa lakka ja sisäpuolelle edellinen omistaja vetänyt "roslaakin mahongin"(terva,tärpätti,vernissa) ja olen jatkanut samalla linjalla.
Siitähän muodostuu myös tiivis pinta mikä ei ole paras mahdollinen mutta olkoon
-
Juu,lakkaa ja kyllästysainetta ja lopuksi kunnon köntsäys tervaa päälle. Ei muuten mutta sitten kun into on loppu niin kokkovaiheessa syttyy ja palaa paremmin. ::)
-
Kärryyn siirtokilpi, ei tartte polliisia peljätä.
-
Tuollaisen veneen ulkolaitaan kuuluu venelakka. Puupuhtaaksi, shellakka ja sitten pintaan venelakka.
Miksei terva käy, ja miksei 6 vuotta maissa ollutta venettä sopisi kyllästää?
Joskus juteltiin tuostakin tervausasiasta. Ukon mukaan ainut syy lakkaukseen on ulkonäkö, hän tiesi yhden hepun joka tervaili ison hyttiveneen, kyllä se erottuu hohtavien lakkaveneitten joukosta ikään kuin örkkipaattina mutta samalla lailla se kelluu. Sitten meidän venekerhon jäsenellä on Owatrol-käsitelty vene jota ei myöskään lakata mutta pintaan laitetaan joku Owatrol 2 ja kyllästeeksi Owatrol 1 (vai oliko se toisinpäin.) Väriksi tulee nätti mahongintapainen.
Jos uskaltaa käyttää luovuutta on ihan sallittua leipoa veneen keulaan vaikka lohikäärmeen pää:
https://yle.fi/uutiset/3-8863290
Aika tunnelmallinen voisi olla tervattu, viikinkivaikutteinen puuvene tai vaikka neuvostosomistettu IC-paatti. Oulussa olen nähnyt kaljaasityyliin rakennellun hyttiveneen jonka keulassa on jonkun hirvieläimen pää sarvineen. Meripäivillä on ollut iso tervattu avovene josta ammuttiin pienillä kanuunoilla näytöslaukauksia, se oli hienon näköstä kun ruuti savusi.
-
Hienon retkiveneen oot hommannu ;)
Kyllähän tuo kulkee kumikanavaa pitkin tositarpeen tullessa! Itekin kuljetin veneen trailereineen pihasta rantaan menneinä vuosina nosturillisen kuorma-auton kyydissä, tinkii vaan sopivan hinnan.
Saako siirtokilvillä siirtää rekisteröimättömän trailerin kuorman kanssa? Ihan vaan jos ite tarttis ???
-
Puuvene.net foorumi on hyvä paikka etsiä neuvoja erilaisiin korjauksiin ja kyllästämiseen. Terva, tärpätti, pellavaöljy-cocktail lienee parhaaksi todettu. Kaveri suosii sitä Vindö 40:ssään ja on yhtä hieno kuin lakattu. Kanteen voisi miettiä vanhaa kansanveneissä ym käytettyä konstia eli kangaspintaa joka maalataan. Ohjeet siihenkin löytyvät em foorumilta.
Onnea ja menestystä paatille ja kipparille!
-
Owatrolia käytettäessä veneen pitäisi olla puhtaalla puupinnalla ulkoa ja sisältä.
Owatrol 1:stä sivellään talkoilla taukoamatta niin kauan kuin puu vetää.
Kuivuttua ulkopintaan Owatrol 2, joka on lakka tai vastaava.
Prosessi on hyvin kuvattu Pekka Parikan kirjoittamassa "Myrskylintu nousee siivilleen". Muutenkin kuuluu puuvenemiesten pakollisiin luettaviin.
-
Mulla on tämmönen retkivene ollu vuoesta 2004, 8.15m 15hp Mariner diesel, ollut poissa ajosta 5 vuotta :(
Pauniahon kalossi, onko kellään muulla samanlaista ?
Viis kertaan oon ajanu Suomen päästä päähän, yli 5000km, Lappeenranta-Nurmes, Iisalmi vielä käymäti :)
[ylläpito on poistanut liitteen]
-
Kyllä tuo Martin paatti näyttää vähintäänkin asialliselta,jos oli vielä edullinenkin. Ex työkaverilla oli tollanen puuvene projekti,enempi muistutti pystyyn lahonnutta latoa. Sekin oli setelirahoja maksanut,siihen verrattuna tuo Martin vene on kuin uusi.
-
Halkeamat on helppo korjata, jyrsinellä ura auki ja samasta puusta tehty epoksilla kiinni. Kaikki sikafleksit saa ynohtaa, mulla oli aikoinaan puuvene ja sain purkin jotain täk kittiä joka ei koskaan kuivu. Kun vene turposi pullistui ulospäin ja sitten meni taas koloonsa, seuraavana vuotena kokeilin sekaantuuko tärpättiin, no sekaantu ja pohjan saumat maalasin sillä. Eka yö kun ei tarvinnut öytä päivystää veneessä kun aiemmin vuosi niin ettei sähköinen pilssi pumppu jaksanut pitää pinnalla vaan wikströmmi käyntii vaihde eteen köysissä niin just riitti.
Mulle ei ikinä tule puuvenettä, viimeksi oli Kulkuri 30 cabin ja nyt Buster XXL jossa Honda kehrää.
-
Kyllä puuvene on hiljainen ja hienon näköinen :) mutta ei sovi esmes minun kaltaiselle laiskalle miehelle!
Joka vuotinen huolto ym, nostan hattua puuveneen harrastajille, työstä se käy :(
Jos paljon ajaa, tai meina ajaa, niin ainut vaihtoehto on pikku diesel, niin ... jos ei ole kultalusikka suussa syntynyt!
PS. tossa olisi aihio halvalla kunnon tekijälle :P
https://www.nettivene.com/moottorivene/norppa/687517 (https://www.nettivene.com/moottorivene/norppa/687517)
-
Ovatroolista vielä, joskus 80 luvun alussa Finleissonin kotomohallissa erään opettajan rakentama puuvene käsiteltiin. Kolme vuorokautta oli talkooporukka hommissa, 10L kannu kaadettiin pohjalle ja pitkävartisilla harjoilla sitten laitoihin. Sitä meni tosi paljon ennenkö lakkasi imeytymästä ja sama ulkopuolelle kylki kerrarlaan ja lopuksi sitä kakkosta päälle. Kyllä tuli hieno ja tekijänä mun kansakoulun puutyön opettaja, meitä oppilaita riitti talkoo porukkaan ihan jonoksi asti kun oli niin mukava opettaja. Kun nyt kuollut niin voinen kertoa nimen Hannu Keilamaa ja veneen nimi vaimon mukaan Helmi. Auttoi/neuvoi mua paljon oman projektin teossa josta myös tuli hyvä. Kaaria uusin niin hänellä oli pitkä höyrytys laatikko ja kyllä vaan taipui, voi aikoja.
-
Tuli hieman vainoharhainen olo tässä viikolla ja tuli tämä ketju mieleen. Ensin kävi vahvalla itäblokin korostuksella puhuva kaveri katsomassa erästä ruohonleikkurin moottoria, joka minulla oli myynnissä. Totesi heti, että tämä ei olekaan vaaka- akseli kone, joo ei ole. Lähti pois. Sitten parin päivän päästä olin rannassa savustuskopilla puita lisäämässä, kun kuulin kaislikon reunasta pienen moottorin äänen ja venäläistä molotusta.
Ja samana iltana jo pimeän aikaan kuulosti, että vene olisi hidastanut juuri kohdalla.. ???
Koiran kävin vielä kusettamassa ja korvat höröllä liikkuuko siellä jotain.
Taisi olla vain sattumien summa ja oman mielikuvituksen tuotetta, että nyt venäjän mafia rosmoo mun paatin ;D
-
Paljon mahdollista! Ukrainasta kuulemma tulee "marjanpoimijoita" jotka yöt käy ryöstöretkillä ??? Näin ainakin Kajaanin suunnalla!
Kämpät täynnä varastettua tavaraa, eikä mikää toisen käden juttu, vaan ihan suoraan kaveria kohdannut asia!
-
Joo varkaita liikkuu mutta onneksi niitä kiinnostaa hieman mua pienemmät koneet ja mun traileri on säilytyspaikassa turvassa. Vene on laiturissa kiinni semmosella ketjulukolla ja sille luvattii puolen tunnin rälläköintiä mutta se Busterin alumentti koukku menee rautasahalla hetkessä. No video valvonta ja kasko saa riittää.
-
On täällä toisinaan varkaita käynyt, mutta ei tällä tontilla. 600m yhteen suuntaan on pieni venevalkama, josta muutaman kerran jotain viety. Ja kilometri toiseen suuntaan on eräs kesämökki, jossa on ainakin 3-4kertaa rosmot käyneet 10 vuoden sisällä. Nyt siellä onkin valvontakamerat ja hälyttimet.
Mutta harvemmin ne vakituisessa asuinkäytössä oleville tonteille tulevat.
Tämäkin talo on päättyvän tien päässä. Kerran tuli 3 eestin poikaa pakulla tuohon ja menin kysymään, voinko auttaa. Kalapaikkaa kyselivät ja neuvoin paikan. Jos olisi ollut loma päällä, olisin vienyt veneellä kalaan.
Olisi ollut mielenkiintoista nähdä, olisiko autosta löytynyt kalavehkeitä... Ja jos olisi löytynyt, tiedä vaikka kuinka kiva päivä olisi tullut vietettyä veljeskansan edustajien kanssa.
Vaikka maailmassa paljon pahaa ja väärää, tahtoisin silti ensisijaisesti luottaa ihmiseen. Ei sekään mitään elämää ole, että epäilet ja pelkäät kaikkia ja kaikkea.
-
Sen verran vanhoja puuvenemiehiä tunteneena ja jututtaneena , (ja on itselläkin yksi mahonkinen perämoottorivene ollut) sanoisin että jos vene on sisäpuolelta maalattu ( mikä ei mielestäni ole hyvä juttu ) niin ulkopuolen täytyy ehdottomasti "hengittää", eli Martin kaavailema kyllästysaine on just sopivaa tavaraa ulkopintaan, makuasia on tietysti että mitä se on, pellavaöljyä, Owatrolia tms,
Molemmin puolin maalaaminen ei ole hyvä juttu vedessä uivalle puulle, se ei pääse kuivumaan oikein missään vaiheessa kunnolla.
Olisi tietysti parempi jos sisäpuoli olisi perinteiseen tapaan kyllästetty, ja ulkopuoli lakattu , ulkopuolen lakkauksen voii tehdä ensin tärpätti-öljy-venelakka-seoksella, jossa lakkakeroksien lisääntyessä Lakan osuutta lisätään, ja viimeinen silaus tehdään pelkällä venelakalla.
-
Kiireettä tämä homma etenee, mutta eteneepähän kumminkin... Nyt on maapaikka hankittu veneelle talveksi ja kuljetusasioista alustavasti sovittu. Ja luettu sekä tuumiskeltu runsaasti remonttihommia. Periaatteessa tulevalla viikolla voisi hakea veneen, mutta ei viitsi. Viikon päästä lauantaina on puheen pito eräässä hirsitaloaiheisessa tapahtumassa väitöskirjani aiheesta. Ei ole asiasta tullut julkisesti puhuttua, ja pitää hioda vielä esitystä. Nyt jos veneen hakisi niin miten muka saisin pidettyä ajatukseni poissa siitä!
-
(ja on itselläkin yksi mahonkinen perämoottorivene ollut)
Se mahonkivene oli torniolaisen Vainion veistämön tekoa vuodelta 1968. Toivottavasti palveli hyvin.
-
http://www.suomenlahdenpuuveneilijat.fi/index.php/tekniset-artikkelit (http://www.suomenlahdenpuuveneilijat.fi/index.php/tekniset-artikkelit)
-
Vakuutusyhtiöltä tuli päätös varastetusta veneestä. 500€ määrittivät arvoksi sille ja moottorille, 200€ omavastuuosuudella.
Ihan hyvin, kun miettii että itse maksoin veneestä kahvipaketin ja moottori oli ilmainen. Ukin peruja kun on.
Se moottori tässä lähinnä harmittaa, se kun on ollut tosiaan ensin ukilla käytössä ja sitten minulla oikeastaan koko tähänastisen elämäni. Ensimmäiset perämoottorireissuni olen ollut sen kyydissä, ja ensimmäiset itse ajamani myös sillä koneella.
-
Jos se on uutena tullu sukuun ni onko papereita tallella? Niistä valmistenumeron kun kattoo ni se voi joskus tulla viä vastaan vaikka rompetorilla jollei ole upotettu Näsijärveen.
Pitääpä katsoa. Voisi löytyäkin. Eiköhän se tuolla Näsijärvellä ole kaljapaattina jollakulla. Hyvässä tapauksessa vielä löytyykin.
-
Ei nyt liity aloitukseen mitenkään, mutta eikös tämä sekalaista palsta ::)
Lauantaina kauppareissulta palatessa oli tuuli yltynyt melko kovaksi. Onneksi en ottanut perhettä mukaan, kun tuollaisessa kelissä ei selkä tykkää, jos istuu penkissä..
Lyhyt videon pätkä: https://m.youtube.com/watch?v=kvEOlaKsfUs (https://m.youtube.com/watch?v=kvEOlaKsfUs)
-
Eihän tuo nyt vielä, kun pysty noin hyvin liu-ussa ajamaan, eikä loikkinu ilmassa yhtään.