VMPK ry Foorumi
Muut => Yleistä keskustelua => Aiheen aloitti: Leo Belik - Marraskuu 11, 2016, 15:58:59 ip
-
Hello!
Varokaa. Tämä näyttää olevan nyt aika yleinen:
Minullekin jo kahteen kertaan tumpattu s-postilaatikkoon.
Hyvä veronmaksaja,
Kun viimeinen vuotuinen laskelmat niiden vero- toiminnan olemme päättäneet, että
olet oikeutettu saamaan veronpalautus € 244,79.
Täytä veronpalautuksen pyynnön ja antaa meille 6-9 päivää ja
käsitellä sitä.
Palautus voi viivästyä monesta syystä.
Esimerkiksi. Lähettämällä virheellinen kirjaa tai soveltamalla määräajan jälkeen.
Voit käyttää veronpalautuksen, klikkaa seuraavaa linkkiä
-
Voi tuo olla ihan rehellinenkin sp, noita kun on niin monenlaisia.
Itsekin sain samalla tavalla aksentoidun kirjeen, jossa pyydettiin luottokorttitietoja, että voivat varmistaa, ettei korttiani ole väärinkäytetty.
Minusta oikein reilua että joku on huolissaan minun kortistani ja iloisin, luottavaisin mielin lähetin kortin numeron ja tunnusluvun tarkistusta varten. ::)
Uskon että asia on ookoo, kun ei ole perään kuulunut mitään.
Kunhan saan luvatun nigerialaiskuningattaren ja minulle luvatut miljoonat, alan harrastamaan vastaavanlaista hyväntekeväisyyttä.
:-X
Heh!
Onneksi suomenkieli on sen verran vaikeaa googlella kääntää, että noissa huijausposteissa paljastuu onneton käännös.
Olkaa tarkkana. Joku menee aina noissa vipuun. Valitettavasti.
-
Minulle lähetti muutama päivä sitten tohtori Benson tämmöisen viestin. Nyt olis vähän enempikin rahaa tyrkyllä. Tosin taustalla on valtava tragedia.
Hei ystävä,
Olen tohtori Kleinwort Benson, mistä Harlesden North West London, johtaja Audit
Department ja muodollinen vanhempi ohjelmoija johtaja Deutsche Bank, täällä
Englannissa (Santander Pankki Oyj). Olen myös työskennellyt Uusin ministerien
Pankki Oyj.
Kirjoitan sinulle liiketoiminnan ehdotus, josta on valtava hyötyä meille
molemmille. Minun osasto, ainoana Operations / aluepäällikkö Pankinjohtaja
Santander Bank Plc. Olen havainnut summa (£ 21,500,000.00) Englannin punta
(Kaksikymmentä miljoona viisisataatuhatta Englannin punta) tilille, joka kuuluu
yksi meidän ulkomaisten asiakkaiden (Late David McDowell Brown) Yhdysvaltain
kansalainen Arlington Virginia, joka valitettavasti menetti henkensä First
helmikuu 2003 läpi eteläisen Yhdysvaltojen avaruussukkula Columbia, Hän kuoli
yhden miehen.
Valinta sinuun yhteyttä herätti alkaen maantieteellinen luonne missä asut,
erityisesti siitä syystä, herkkyyden tämän tapahtuman ja salaaminen täällä-in.
Meidän pankki on odottanut mitään sukulaiset tulevat-up for väite, mutta kukaan
ei ole tehnyt ja olen henkilökohtaisesti hävinnyt sijoittamalla sukulaisten, nyt
teiltä lupaa esitellä teille kuin lähiomaiset (WILL EDUNSAAJA) kuolleen jotta
menetetyksi tämän tilin arvo on (£ 21,500,000,00) Englannin punta voidaan maksaa
sinulle.
Kuitenkin tämä maksetaan tai jakaa näitä prosenttimääriä, 50% minulle ja 40%
sinulle, kun 10% on jostain kuluista tapahtuman aikana. Olen saanut kaikki
tarvittavat oikeudelliset asiakirjat, joita voidaan käyttää varmuuskopiointiin
tämä väite teemme. Tarvitsen täyttää nimesi (t) asiakirjat ja laillistaa se
tuomioistuin tässä todistaa teitä laillinen edunsaaja. All I vaativat nyt on
rehellinen yhteistyö, luottamuksellisuus ja Trust, jotta voimme nähdä tämän
tapahtuman kautta. Takaan, että tämä toteutetaan nojalla oikeutettu järjestely,
joka suojelee sinua rikottu lakia, jos tulee asettua perijä tätä väitettä, i
käsittelee vaatimuksen nimesi. Minä vain edellyttää voit lähettää voimassa
tunnistetiedot ja aion todentaa väitteen nimesi.
Antaa minulle seuraavat alla, koska meillä on 7 päivää aikaa suorittaa sen läpi.
Tämä on erittäin kiireellinen.
1. Koko nimi:
2. Your suoran Mobile Number:
3. Yhteyshenkilönne Osoite:
4. Ammatti:
5. Ikä:
6. Sukupuoli:
7. Kansalaisuus:
Mentyään läpi järjestelmällistä hakua, päätin ottaa sinuun yhteyttä toivoen,
että löydät tämän ehdotuksen mielenkiintoinen. Ota oman vahvistuksen tämän
viestin ja osoittaa kiinnostuksesi aion toimittaa sinulle enemmän tietoa.
Ole hyvä pyrkiä haluaisin tietää päätöksen sen sijaan pitää minun odottaa.
Kiitos teille ennakoiden teidän myönteinen vastaus.
Parhain terveisin,
Dr. Kleinwort Benson
-
No jopas olette epälluuloisia skeptikoita järjestään...Eihän sitä tiedä milloin onni nappaa...
-
Mulle tuli meili et mulle on maksettu 600€ liikaa bonuksia ja linkki jota olis pitänyt klikata jotta asia saadaan korjattua, no enpä klikannu. Mistä vois saada niinkin ison bonuksen, eikä tilillä tosiaan moista summaa ole.
On rehellisiäkin kun mulle vaihdettiin TV pistoke enkä muistanut isännöitsiän nimeä niin lasku tuli mulle ja annoin sen taloyhtiön puheenjohtajalle joka sen maksoi ja antoi sitten ulkopuoliselle isännöitsijälle joka taas maksoi sen. Pyysivät kohteliaasti isännöitsijä firman nimen ja isännoitsiän nimen jotta voivat sopia palauttamisesta.