VMPK ry Foorumi

Muut => Yleistä keskustelua => Aiheen aloitti: markkukovasin - Lokakuu 15, 2016, 12:34:26 ip

Otsikko: Nyt alkaa olla huipussaan...
Kirjoitti: markkukovasin - Lokakuu 15, 2016, 12:34:26 ip
Tämmöinen juttu julkaistiin juuri-tämäkö lisää intoa
reissata hommiin vaikka kuinka kauas...ja muutenkin.

"Työnantajan tarjoamat pysäköintiedut, matkakulujen vähennyskelpoisuus ja kilometrikorvaukset saattavat jäädä historiaan.

Suomen hallituksen kerrotaan suunnittelevan suurta ja mullistavaa liikenneuudistusta, jossa koko liikennepolitiikka myllätään uusiksi.

Kauppalehden saamien tietojen mukaan työsuhdeautoilijat tulevat saamaan keppiä uudistuksessa.

Liipaisimella ovat ainakin työnantajan tarjoamat pysäköintiedut sekä asunnon ja työpaikan välisten matkakulujen vähennyskelpoisuus. Kilometrikorvauksia ja ylikompensaatiota ollaan poistamassa.

Henkilöautolla yksin ajettavien matkojen määrä halutaan alas ja ihmiset käyttämään enemmän joukkoliikennettä. Esimerkiksi työsuhdematkalipun käyttöä pyritään lisäämään.

Autovero pois

Nykyisistä auto- ja ajoneuvoveroista ollaan tietojen mukaan luopumassa. Ne aiotaan korvata uusilla asiakasmaksuilla.

Suunnitteilla on erillinen liikenneverkkoyhtiö, jonka rahoitus haalittaisiin kasaan autoilijoilta kerättävinä asiakasmaksuina, jotka ilmeisesti porrastetaan ajoneuvon päästöjen tai käyttövoiman mukaan.

Liikenneväylien ylläpidon ja rahoittamisen vaatimat resurssit halutaan irrottaa valtion budjetista.

Autoilijoilta kerättävillä uusilla maksuilla kustannettaisiin tieverkon ylläpidon lisäksi ilmastotoimet ja älykäs liikenne. Liikenteen energiatehokkuutta halutaan parantaa ja liikenteen automaatiota lisätä sekä helpottaa etätyön tekoa ja etäasiointia.

Autoveron poistolla pyritään uusimaan autokantaa. Tavoitteena on, että uusien henkilöautojen päästöt olisivat lähellä EU:n keskiarvoa ja Suomessa olisi vähintään 250 000 sähköautoa vuonna 2030.

Suuripäästöisten autojen ostajille kaavaillaan lisämaksuja ja vähäpäästöisten autojen hankkijoille jonkinlaista porkkanaa.

Satojen miljoonien investoinnit

Valtio aikoo osallistua vahvemmin kaupunkien kevyen liikenteen ja joukkoliikenteen hankkeiden rahoittamiseen.

Koko liikennemarkkinoiden uudistamisen kustannusten kunnille ja valtiolle arvioidaan nousevan satoihin miljooniin euroihin.

Biopolttoaineiden jakeluvelvoitelakia jatketaan myös vuoden 2020 jälkeen. Tavoitteena on, että biopolttoaineiden laskennallinen osuus jakelijan kaikesta kulutukseen toimittamasta polttoaineesta olisi 40 prosenttia vuoteen 2030 mennessä.

Uudistuksen taustalla vaikuttaa Pariisin ilmastosopimus, jonka tavoitteisiin yltämiseksi, Suomen on vähennettävä liikenteen aiheuttamia päästöjä merkittävästi."


****Kommentteja?...t. Markku
Otsikko: Vs: Nyt alkaa olla huipussaan...
Kirjoitti: Kari Vähäkainu - Lokakuu 15, 2016, 14:29:28 ip
Hyvä hyvä, lisää ruoskaa kansalaisille!

Alkaa se ensi vuodelle ennustamani kansannousu/sisällissota vaikuttaa hetki hetkeltä väistämättömämmälle.
Otsikko: Vs: Nyt alkaa olla huipussaan...
Kirjoitti: Jaakko Latvanen - Lokakuu 15, 2016, 15:45:39 ip
Nuku Kari vaan yös rauhassa, ei ala.

Täällä ei ala näkyvissä olevan tulevaisuuven aikana sisällis- eikä ulkollissota, jos ei tuo itänaapurin kahjo sitä alota, ko huomaa ajaneensa kansasa ja valtiosa konkurssiin ja kaikkien ihmisten halveksimaks hylkiöks.

Sisällisvaltion asioihin voip ja pittää ottaa kantaa, ja aina ne vois paremmin olla.  Mutta niin kauan ko ongelmat on tasolla "ei oo varaa pittää kuutta moottoripyörää" tai että "saantuhannen työsuhe autoo ei saa parempia tereoita", ni aika pieneks jääp sotajoukko kapinan alotukseen. Eikä taija ees kainuulainen kateus riittää sovan alottamiseen sen puolesta, että ko ei miulla kerta oo toisena autona noin hyvvää autoa, ni eiköhän polteta tuo naapurinki auto, ettei sitte silläkää ennää oo. 

Mutta niiko sanoin, parempaan kannattaa aina pyrkiä.  Ja jos haluaa mielesä pahottaa, ni sitte kannattaa pyrkiä siihe, ettei naapurillakaa ois...

jv
Otsikko: Vs: Nyt alkaa olla huipussaan...
Kirjoitti: Jaakko Latvanen - Lokakuu 15, 2016, 16:23:23 ip
Mie vielä jatkan omilla mielipitteilläin:

Tään valtion ongelmat ei oo moottoripyörien käyttömaksuissa eikä työsuhdeautojen verotuksessa, eikä ees mamuissa.  Tään valtion todelliset ongelmat on nuorison työmahollisuuksien katoamisessa.  Ne työmahollisuuvet on kadonnu, ko ei maassa oo ymmärretty tukea yrittämistä ja yrittämisellä rikastumisen mahollisuutta; riskin ottajia ei löyvy.  Ja sen tavaran tekemisessä, mihin ois mahollisuuvet, on menetetty hintakilpailukyky.

Ko ei myö täällä pohjolan perukoilla oikein sillee pärjätä, että pistettäs kaikki rajat kiinni (tai aika heikosti ainakii pärjättäs sillee), ni meijän on ostettava jotakin muualta.  Ja sitä vastaan pitäs pystyä myymään jotakin.  Saksalaiset yrittäjät on vielä uskoneet suomalaiseen ossaamiseen: näkkyy autoja syntyvän ja laivoja täällä ulkomaille kelpaavaan hintaan.  Sitä uskallusta ja kykyä sijoittaa ei vaan löyvy täältä.  Ja siihen ei oo ratkasu sosiaalidemokraattisten poliitikkojen perustamat kuvaputkitehtaat, ei oo ollu eikä tule koskaan olemaan.

Tuohon Markun tekstiin miun mielipide:  Aika monessa asiassa on tuossa ihan oikean suuntaisia suunnitelmia.  Julkisen liikenteen osalta miulla on erilainen mielipide (ja väittäsin että miun mielipitteen takana saattaa olla enemmän tietoa ko valtiovallan mielipitteen takana).  Julkinen liikenne on taloudellista vain pääkaupunkiseudulla; ei missään muualla Suomessa.  Näin sekä lyhyen tähtäimen kustannuksien kuin pitkän tähtäimen, eli ympäristövaikutukset huomioiden, puolella.  Yhteiskunnan varoin tuettu julkinen ja joukkoliikenne on perusteltua myös täällä Anttolassa, mutta sosiaalisista syistä, ei taloudellisista eikä ympäristösyistä.  Yhden hengen hyötykuormalla kulkeva henkilöauto on sekä taloudellisempi että ympäristöystävällisempi, kuin tyhjänä kulkeva bussi, junasta puhumattakaan. Taloudellisinta olis lopettaa koko joukkoliikenteen tukeminen, mutta sosiaalisesti se on väärin; mummot ei pääse terveyskeskukseen.  Nekin kulkis halvemmalla taksilla ko bussilla...

Yksinkertainen ratkaisu on melko kovaa verotettu polttoaine, mikä on jo toteutettu, ja tullit omalla autolla ajosta Helsinkiin.  Ei tarvita muita ohjauskeinoja.

UGH.

jv
Otsikko: Vs: Nyt alkaa olla huipussaan...
Kirjoitti: Harri Holopainen - Lokakuu 15, 2016, 16:45:23 ip
Tään valtion todelliset ongelmat on nuorison työmahollisuuksien katoamisessa.

Tässä oon samaa mieltä   :-X

Mut on kyllä täysin väärin rangaista kovan veron maksaneita vanhan auton tai mp:n omistajia. Se hoituu polttoaineverolla  ;)
Otsikko: Vs: Nyt alkaa olla huipussaan...
Kirjoitti: Jouko Kuisma - Lokakuu 15, 2016, 17:09:16 ip
Eikös se mene niin, kun palkan alennus, eikä työajan pidennys oikein maistu, niin lisätään veroja,että saadaan valtion menot katetuksi?
Ei meillä täällä Suomessa ole kuin huonoja ja vielä huonompia vaihtoehtoja valittavanamme.
Kun katsotaan Suomen yritysten kuluja pelkästään ilmastollisisten ja maantieteellisten  olosuhteiden kannalta, niin meidän on oltava 10% tehokkaampia, kuin EU-veljemme mannereuroopassa.
Vaan taidamme olla samanverran ahneempia!  :'(
PS:
Ymmärtääkseni köyhällä mökinmummolla ei ole kovin montaa moottoripyörää!
Otsikko: Vs: Nyt alkaa olla huipussaan...
Kirjoitti: Ossi Viita-aho - Lokakuu 15, 2016, 18:46:31 ip
Juu, into lissääntyy kyllä!! :laugh: Eipä tuota kilometrikorvausta kovin palijo voi laskia, että työajot alakaa olla sitte jo maksun puolella. Tällä hetkellä osa töistä on semmosissa paikoissa, että linija-auto on nähty viimeks 80-luvulla. Joihinki paikkoihin kyllä pääsis sujuvasti julukisilla, mutta vaati sitte kuitenki vuokra-autua viikon ajaksi.

Tietysti jos autovero poistuu, niin sehän antaa perustettta laskia kilometrikorvausta.
Otsikko: Vs: Nyt alkaa olla huipussaan...
Kirjoitti: tuomo jylha - Lokakuu 15, 2016, 18:49:34 ip
Jaakko kirjoitti täyttä asiaa, ensimmäisessä kuin toisessakin kirjoituksessa. Eipä tuohon ole enempää lisättävää.
Otsikko: Vs: Nyt alkaa olla huipussaan...
Kirjoitti: Martti Korhonen - Lokakuu 15, 2016, 19:08:45 ip
Jaakko kirjoitti täyttä asiaa, ensimmäisessä kuin toisessakin kirjoituksessa. Eipä tuohon ole enempää lisättävää.

Näi o. Juakolla on näkemystä näihin juttuihin.
Otsikko: Vs: Nyt alkaa olla huipussaan...
Kirjoitti: Kari Tirkkonen - Lokakuu 15, 2016, 19:18:01 ip
autovero on hyvä juttu

jos joku haluu uuden ison auton niin maksaa siitä vaikka 20.000 E veroa joka on saman verran kun 2.000 pätkätyöllistettyä siwan kassaa maksaa tulovero vuodessa, hyvä homma

auto myydään seruaavalle ja sitten taas seuraavalle, perus duunari ostaa sen kun sillä on ajettu 200.000 km ja se on vielä hyvä toimiva hyödyke ja ylläpitää autoa ja luonto säästyy kun se auto käytetään loppuun eikä kuopata kun tulee pikkuvika

jos autovero poistetaan ?

no, herrat saa autonsa 20.000 E halvemmalla ja koska rahat pitää kerätä niin käyttömaksut nousee mikä ei meinaa herroille mitään mutta duunari maksaa ja joutuu ajamaan vielä huonomalla autolla kun ennen

menikö oikein ?

Otsikko: Vs: Nyt alkaa olla huipussaan...
Kirjoitti: lasse roholm - Lokakuu 15, 2016, 19:53:17 ip
Kyllä Kari se meni täysin oikein!!
Otsikko: Vs: Nyt alkaa olla huipussaan...
Kirjoitti: tuomo jylha - Lokakuu 15, 2016, 20:56:41 ip
Valtion menot on koko ajan nyt isommat kuin tulot. Jostain pitää kerätä se raha. Nostetaanko muita maksuja, esim ruuan verotusta, asumisen verotusta vai millä sitä tuloa lisätään? Tai vaihtoehtoisesti vähennetäänkö menoja? No mistäs niitä menoja sitten vähennetään jos tuloja ei lisätä? Suurimmat menoerät on tällä hetkellä sosiaali- ja terveydenhoidon menot. Vähennetäänkö menoja sitten niistä että saadaan kestävän kehityksen tasapaino? Aina tulee jostain päin kitinää ja narinaa, tehtiin valtiontalouden korjaus asialle niin tai näin. Minä en halua jättää lapsilleni ja lastenlapsilleni kestämätöntä valtionvelkaa maksettavaksi, ja vain siksi, että saan nyt ITSE kaiken irti.
 Tietysti voidaan tehdä yksittäisiä säästökertaheittoja jostain, mutta ei niillä ole talouden kokonaiskuvassa juurikaan merkitystä. Suosittelen tutustumaan valtion budjettiin. Se voi hieman avartaa sitä näkemystä mikä meidän todellinen ongelma nyt on.

 Minä maksan mielummin muutaman satasen vuodessa enempi veroja/maksuja, myös näistä hyöty- että harrastekulkineistani, kuin se että leikkaisin sen saman rahan todellisen avun tarvitsijoilta, esim terveyden huollosta tai todellisen sosiaalisen avun tarvitsijalta. Ja em., Jaakon viisain sanoin lyhennettynä, tämä kansa tarvitsee hyvin pikaisen ryhtiliikkeen että palautetaan takaisin se uskallus tarttua toimeen ja alkaa viemään Suomen hyvinvointi yhteiskuntaa eteenpäin. Hyvinvointiyhteiskunnan voi toki romuttaa hyvinkin nopeasti huonoilla päätöksillä.

 Toivottavasti meidän päättäjillä on ollut oikeaa taustatietoa ja moraalia kaikkien noiden päätösten takana? Eipä tähän asiaan muuta.
Otsikko: Vs: Nyt alkaa olla huipussaan...
Kirjoitti: Ari Nieminen - Lokakuu 15, 2016, 21:09:42 ip
Juuri noin toimin, autot minulta menevät romutukseen eli loppuun kierrätetty
Teenkö väärin ?
Naapuri tuossa mietti miten mennä julkisilla töihin, asutaan sentään etelä suomessa ja läheltä menee rautatie ja moottoritie
No 30 km Lahteen ekalla ja ainoalla bussilla ehtis töihin noin kymmeneks ja viimene julkin lähtis pois vähän yli 1. Sillä ajalla sitten pitäisi tehdä työt
No tämähän on kun virkamiehen/lainsäätäjän / kansanedustajan työ aika'
Otsikko: Vs: Nyt alkaa olla huipussaan...
Kirjoitti: Ari Holmström - Lokakuu 15, 2016, 21:10:15 ip
Niinpä.
..liittynee tähän.  http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016041721429399_uu.shtml (http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016041721429399_uu.shtml) ja toteutunee. Kansa ei halua maksaa veroja. Erilaiset maksut on paljon mukavampia :laugh:
Otsikko: Vs: Nyt alkaa olla huipussaan...
Kirjoitti: Ari Nieminen - Lokakuu 15, 2016, 21:17:02 ip
Juuri noin toimin, autot minulta menevät romutukseen eli loppuun kierrätetty
Teenkö väärin ?
Naapuri tuossa mietti miten mennä julkisilla töihin, asutaan sentään etelä suomessa ja läheltä menee rautatie ja moottoritie
No 30 km Lahteen ekalla ja ainoalla bussilla ehtis töihin noin kymmeneks ja viimene julkin lähtis pois vähän yli 1. Sillä ajalla sitten pitäisi tehdä työt
No tämähän on kun virkamiehen/lainsäätäjän / kansanedustajan työ aika'
Otsikko: Vs: Nyt alkaa olla huipussaan...
Kirjoitti: lasse roholm - Lokakuu 15, 2016, 21:45:24 ip
No alkais se meidän koko kansan omistama valtio ensiksi säästämään vakkapa näistä hirmupalkoista jolla se TJ tehny muutaman vuoden tilin niin  jälkeläisineen elää ainakin  sata vuotta tekemättä mitään! Sairasta tämä nykyajan palkat näille! Vois se postinkin TJ Malinen koiittaa viikon viedä aamulehdet niitten palkalla niin näkis kuinka kuinka kovaa on leivän hankinta! Ja melkein miljaardi euulle joka vuosi   ja toinen mokoma miljaardi eilintaso ja sotilaskarkureille niin kyllähän kassa on tyhjä tottakai ainiaaksi  http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016090122248453_uu.shtml (http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016090122248453_uu.shtml)
Otsikko: Vs: Nyt alkaa olla huipussaan...
Kirjoitti: jussi veijalainen - Lokakuu 15, 2016, 22:31:10 ip
Muistaako kukaan milloin tämä Suomen alamäki alkoi mennä tähän jamaan?

Olisi jotain yhteyttä EU liittymiseen ja valtion firmojen yksityistämiseen? :)
En tiedä yhtään tapausta jossa yksityistäminen olisi tullut käyttäjille halvemmaksi, jos katsotaan  n. 5v. periodilla yksityistämisen jälkeen.

Aluksi kaikki oli ihan tohkeissaan kun saatiin ensivuosina  EE UULTA "ilmaista" rahaa mutta entäpä tänä päivänä, taitaa heittää häränpyllyä.
Kyllä nyt ajetaan normi työssäkäyvän ostovoima alas, kun rahat riittää juuri ja juuri elämiseen ja veroihin.

Postista en malta sanomatta mielipidettäni, nyt työvoima on minimissään, ja "ennustan" että muutaman vuoden päästä postia jaetaan 3 päivänä viikossa ja maaseudulla postit haetaan pahimmoillaan monen kilometrin päästä jostain "keskitetystä" (vai leiriltä) paikasta  :)

Tuonne on varaa laittaa rahaa, juhlanaihe on oikea mutta nuo kohteet ? : http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001931007.html (http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001931007.html)

Edit: Niin ja nyt kun sitten entisistä valtionfirmoista ei tule valtion kassaan rahaa, erotus otetaan näillä kaikenlaisilla pakko säästöillä ja veroilla normi kansalaisen selkänahasta  >:(
Ostovoima ja vienti, sori, eíku vitutus tässä vaan nousee, ja jopa ilman hirvensarvi uutetta  ;D



Otsikko: Vs: Nyt alkaa olla huipussaan...
Kirjoitti: Jouko Kuisma - Lokakuu 16, 2016, 01:48:04 ap
Lainaus
Muistaako kukaan milloin tämä Suomen alamäki alkoi mennä tähän jamaan?

Tasi alamäki alkaa silloin kun Nokialla rupes menemään huonosti, siis joskus 2008 alkaneen laman myötä.
Siihensaakka Suomi nettosi hyvin puhelimien ja muiden telelaitteiden viennillä; Nokia oli jo muutaman prosentin luokkaa Suomen bkt:sta. Tällöin nosteltiin palkkoja ja kasvatettiin sosiaalisia etuja ikuiseen Nokiaan uskoen ja unohtaen perinteisen metalliteollisuus.
Sitten kun Nokia pyyhkäistiin kartalta pois, jäi meille vain kuralla oleva metalliteollisuus.
Se ei mitenkään pystynyt korvaamaan Nokian jättämää aukkoa vientituloissa.
Nyt on kärsitty yksi noususuhdanne ja laskukausi on edessä ja vientiteollisuutemme vasta elpymässä.
Joten kyllä tämä Suomen kurjuus on aivan omatekemä.

Ei siinä ole EU:lla mitään osaa eikä arpaa.
Päinvastoin, liityimme Euroon tosi halvalla markan kurssilla.
Juuri ennen Euroon liittymistä markka devalvoitiin kahdesti, yhteensä n 30%:lla.
Tämä etu sitten tuhlattiin ylisuurilla palkankorotuksilla.

Radiosta tuli juuri viimeviikolla poliitikoiden EU-liittymisen jälkeisiä lausuntoja.
Esko Seppäsen antama nauhoitettu lausunto EU-päätöksen jälkeen kuului: "nyt kun valuutta ei enää jousta, pitää työvoiman ja sosiaalietujen joustaa, eli tämän maksaa köyhät ja sairaat".
Siinä Esko oli ihan oikeassa, teoriassa.
Toisin kävi; palkat eikä sosiaaliedut joustaneet, mutta kilpailukyky jousti!
Otsikko: Vs: Nyt alkaa olla huipussaan...
Kirjoitti: markkukovasin - Lokakuu 16, 2016, 07:51:23 ap
Keskustelu on alkanut kiitettävästi!

Joitain omia mietteitäni voinenkin nyt jo laittaa...

Tarkastellaanpa kohtaa kilometrikorvaukset ja matkakulut:

Joissain töissä työ edellyttää matkustamista pitkänkin matkan päähän
toimittelemaan työasioita-siinä ei etänä läsnäolo auta. Mielestäni on siis
kohtuutonta edellyttää,että sinne joutuisi menemään omalla autollaan ja täysin omalla
kustannuksellaan-koska kyseessä on työasiointi,josta muutenkin maksetaan palkka-usein
tosin mitätön palkka,mutta kumminkin.Jos työnantaja veloittaa asiaksta tehdystä työstä,pitää siitä myös maksaa
tekijän kulut-kuten siirtyminen työkohteeseen ja takaisin.Palkan lisäksi.

Matkakulukorvaus on jo nyt minimoitu niin,että suurin osa on muutenkin sen ulkopuolella-oli
julkisia kulkuneuvoja tai ei-sen heikentäminen entisestään on lähinnä v...ttuilua.Ne,jotka
sitä nykyään saavat-ansaitsevat sen takuulla-koska työmatka ei ole heille kevyt aamu-iltapäiväkävely
töihin ja takaisin-tai bussille ja takaisin.

Tämä ajoneuvojen verojen poisto on ajatuksena kaunis-vaan miten käytäntö? Nythän
autoon kohdistuu vero hankintahetkellä,käyttövoimavero ja sitten päästöihin sidottu
maksu,jota tosin ei kutsuta veroksi lainkaan-ase siis jäänee ulkopuolelle?

No-kun se auto on hommattu jollain hinnalla-usein edullisesti käytettynä ja hankinnan vero
"loppuun ajettuna" ei niin enää vaikuta hintaan-niin mitä sitten?

Polttoaine tuskin halpenee,koska se on eri verokorvamerkillä varustettua lientä-eikä
päästöpohjainen maksukaan ehkä pienene. Jäljelle jää siis tämä käyttövoimavero.

Se on dieselkärrissä usein luokkaa n. 300...500e-riippuen ajoneuvon luokasta,iästä,painosta jne..
Pensa-autoissahan sitä ei ole lainkaan.

Asetetaanko siis diesel ja pensa samalle viivalle-eli maksatus on koneentyypistä riippumaton?
Se tavallaan suosisi nykyaikaista pienpäästöistä dieselhenkilöautoa.Mutta mahtaako mennä näin?
Dieselhän mielletään kuolemanloukuksi jo nytkin-pienhiukkasta piisaa ja siksi semmoisen
käyttö liikenteessä on lähes rikos.

Epäilen,että ei mene kuin Strömsöössä tämäkään. Sitten tullaankin näihin liikenteen kaavailtuihin "käyttömaksuihin". Ja se arveluttaa
ainakin itseäni eniten tässä. Siis maksetaan "käyttömaksua"? Miten?

Onko siinä myös kilometriperusteinen maksu-ja tietyyppikohtainen maksu?...Siis Orimattilan sivukylän
savinen ja kivinen,pimeä ja huonosti talvikunnostettu polku olisi siis ehkä käyttöveroarvoltaan sama
kuin täysin valaistu kehätie-tai peräti Mannerheimintie?...Ei muuten mene läpi! Niin-ja miten yksityistiet
ja niiden erotteleminen pois maksun piiristä? Niitäkin teitä maassamme piisaa...Samoin kaupunkien katuverkostot.
Eihän niitä valtio nytkään kunnossa pidä.

Miten seuranta-saadaanko nyt ¤vihdoinkin" ostaa ja ylläpitää "hevosnaama-Ollilan" niin haaveilema satelliittipaikannus-
järjestelmä omalla kustannuksella talouden joka autonropposeen? Ei muuten mene läpi! Niin-ja entä moottoripyörät?
Miten niille käy tässä?

On tuossa paljon muutakin,mutta  kun ei jaksa. Mutta yhteenvetona rohkenen väittää,että työssäkäynnin kiinnostavuus
vähenee-etenkin keikkatyön kiinnostavuus palkkatyöläisellä. Yrittäjä jotenkin ujuttaa matkakulut vähennyksiin-
niin kuin tekee nykyäänkin. Ja autoilun kustannukset nousevat kaikilla raa'asti-ehkäpä noiden postilootan kokoisten
autojen määrä hiukkasen lisääntyy-ja ökyautojen määrä kanssa. Mutta peruskansa puurtaa päivittäistä sohjouraansa
vanhoilla "tojotoillaan",koska varaa muuhun ei ole-tämän jälkeen jopa vielä vähemmän varaa kuin nyt.

t. Markku
Otsikko: Vs: Nyt alkaa olla huipussaan...
Kirjoitti: Petri Behm - Lokakuu 16, 2016, 08:51:48 ap
STT:n lähteiden mukaan autoverosta luopumisesta ei ole käyty poliittista keskustelua.

http://www.savonsanomat.fi/kotimaa/STTn-l%C3%A4hteet-Autoveron-poistamisesta-ei-ole-k%C3%A4yty-poliittista-keskustelua/855917?pwbi=5f68a5ad87dccaf3732fd5827e375238 (http://www.savonsanomat.fi/kotimaa/STTn-l%C3%A4hteet-Autoveron-poistamisesta-ei-ole-k%C3%A4yty-poliittista-keskustelua/855917?pwbi=5f68a5ad87dccaf3732fd5827e375238)
Otsikko: Vs: Nyt alkaa olla huipussaan...
Kirjoitti: paavosuorsa - Lokakuu 16, 2016, 09:44:55 ap
Joilla on vara ostaa uusi auto, onko sillä vi...kaan väliä, vaikka siinä olis veroakin mukana. Tälläistä  pers´aukista nyky-autoilijaa verotetaan ihan tarpeeksi.
Otsikko: Vs: Nyt alkaa olla huipussaan...
Kirjoitti: Harri Holopainen - Lokakuu 16, 2016, 15:10:57 ip
"Valtio ei ole kansaa varten vaan kansa on poliitikkoja varten"  :-[

Uskokaa vaan jos tämän Bernerin visio menee läpi niin käy kuin Katsastus bisneksen, liikkuminen kallistuu ja rahat menee ulkomaisten herrojen taskuun  :angel:
Otsikko: Vs: Nyt alkaa olla huipussaan...
Kirjoitti: Jaakko Latvanen - Lokakuu 16, 2016, 16:22:06 ip
Tilastojen valossa ei taija kovin suurta pelkoo olla, että hallitus ylipäätään sais mittään visioitaan läpi...

Pari edellistä pääministeriä oli fantasiapoikasia, enemmän ois ollu ihme jos ne ois saanu jottain - hyvää tai pahaa - läpi. Aikaansaannoksiks jäi täydellinen aikaansaamattomuus. Jotekin haaveilin, että nykynen, joka on kuitenkin muussa elämässään jottain saanu aikaseks, ois ollu vahvempi. Sitä tais pelätä sekä oppositio että ay-väki, sellasella tarmolla on pystytty ampumaan alas kaikki aikeet. Eli kyllä tuokin torpataan.

Esimerkiks ammattinyrkkeilyssä on oleellista löytää sellaset vastustajat, kenelle pärjää. Hallitus on nyt löytäny. Veneväki luultavasti osottautuu liian kovaksi palaksi, siellä on isokenkäsiä... eli ainoaksi toteutuvaksi kiky-toimeksi hallitukselta jää moottoripyöräilyn keräilyharrastuksena tappava "käyttömaksu", uhreiksi ne, joilla sattuu nyt olemaan talleissa useita moottoripyöriä, ja virkamiesten laskelmissa unelmoitu 50 miljoonaa on lopuksi toteutuessaan 5  - 10 miljoona, jos sitäkään.

Onneksi totesin itse muutama vuosi sitten, että olen liian laiska ylläpitämään enempää kuin yhtä moottoripyörää!

jv
Otsikko: Vs: Nyt alkaa olla huipussaan...
Kirjoitti: jari suvitie - Lokakuu 16, 2016, 19:31:29 ip
Eikös toi tieverkko ja veneväylät kannattais myydä jollekin ulkolaiselle pörssifirmalle niin saatais valtiovelka pienemmäks suht nopeesti.  Sitten voitais kehittää joku tämmönen lähinnä nimellinen auton, moottoripyörän , veneen tms. siirtomaksu joka olis esim 2,5 kertaa ko härvelin pelkät käyttämisestä johtuvat kulut. Jos trailerilla vedät niin maksat tietty molemmista. Eks tää olis hyvä idea, kas kun ei ole vielä tullut esille. Tätähän voi sitten vapaasti soveltaa johonkin muuhunkin siirtoon...
Otsikko: Vs: Nyt alkaa olla huipussaan...
Kirjoitti: tuomo jylha - Lokakuu 16, 2016, 20:48:43 ip
Jos se kaikki energia ja resurssit jota käytetään mököttämiseen, kyräilyyn ja kapinointiin, käytettäisiinkin oman hyvinvoinnin kehittämiseen ja myös sen toteuttamiseen? :-[
Otsikko: Vs: Nyt alkaa olla huipussaan...
Kirjoitti: Taito Nuutinen - Lokakuu 16, 2016, 21:36:48 ip
Niin noh..energiaa ja energiaa..Kyllähän sitä täytyy Suomalaisen duunarinkin johonkin saada purettua kiukkuaan kun kaikki edut viedään..
Kyllä multa ainakin duuni vie kaikki energiat niin ettei jaksa illalla ees omalle akalle mököttää...oon vaan ihan hiljaa kun se pyytää mua lähtemään Prismaan shoppailemaan...
Että tällaista meininkiä meillä duunissa..juostaan pää kolmantena jalkana eikä saada mitään aikaseks..tai niin noh tuleehan niistä töistä sitten ihan sitä ihteään..
Otsikko: Vs: Nyt alkaa olla huipussaan...
Kirjoitti: Petri Behm - Lokakuu 16, 2016, 22:04:44 ip

 Sehän tässä on, että me suomalaiset ollaan sellaisia lampaita, ettei osata hanttiin pistää.
 Tehdään kiltisti kuten esivalta määrää ja nehän mielellään määrää köyhät kyykkyyn.
 Sepä se. Kun meitä on tälläkin palstalla niin moneen junaan ja iso joukko asemallajääjiä.

 Kannatan Vähäkainun kansannousua ja suoraa toimintaa !

 Otetaan ja noustaan kyykystä.  Saadaan pallo jalkaan ja kyykitään linnassa, jossa ei valoilla pröystäillä.    :(

 Huonoon suuntaan on Suomi menossa. Kahtia jakaudutaan ja eriarvoistutaan päivä päivältä.
 Sipilän sietäisi saada nenilleen ylimielisyytensä.

Tässä on asiaa, mutta milläs tempulla porukka saadaan toimimaan noita älyttömyyksiä vastaan.
Ainoa keino taitaisi olla vaalien kautta, mutta kun vaihtoehtoja ei ole edes siellä, joka oikeasti olisi eri linjoilla nykyhallinnon kanssa.
Paljon näistä tämänhetken ongelmista on edellisten eduskuntien ja hallitusten työn tulosta, mitä nykyinen yrittää paniikissaan paikata, hätäillen ja asioihin tarkemmin tutustumatta.

Paskanko sillä on väliä kuka sinne vaaleilla valitaan.
Laitetaan seuraavissa vaaleissa homma ylösalaisin.
Sarista pääministeri.
Piraattipuolueen hemmosta valtiovarainministeri.
Listä ulkoministeri.
*kele näytetään, että valta on kansalla.

Ainiin, oon aina äänestänyt keskustaa ja niin täytyy tehdä myös jatkossa, joten se siitä vallankumouksesta.


Sen verran vielä, että jos moottoripyörävero menee läpi niin, että omistamisesta pitää maksaa veroa ilman poikkeuksia, niin olen vapaaehtoinen.
Vapaaehtoinen tuomaan yhden moottoripyörän Sibelius-akatemian kokoontumisajoon 01.05.2017
Kuinka ollakkaan kesken kokoontumisajon jostain moottoripyörästä valuu bensaa maahan ja se syttyy palamaan...
Otsikko: Vs: Nyt alkaa olla huipussaan...
Kirjoitti: velipuukka - Lokakuu 16, 2016, 23:25:03 ip
Mullakin on sopivasti vuotavatankkisia pyöriä...
Otsikko: Vs: Nyt alkaa olla huipussaan...
Kirjoitti: Pentti Vaherkoski - Lokakuu 17, 2016, 08:11:09 ap
Niinpä.
..liittynee tähän.  http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016041721429399_uu.shtml (http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016041721429399_uu.shtml) ja toteutunee. Kansa ei halua maksaa veroja. Erilaiset maksut on paljon mukavampia :laugh:
Toteutuu tosiaan ja pääministerin täydellä tuella tietty. Tosin sijoittajat ovat sitä mieltä, että todellinen tiestön arvo on korkeintaan 10% kirjanpitoarvon 15 miljardista.
Julkisuuteen annettavan tiedotteen mukaan kauppaneuvottelut olivat tiukkoja, mutta aamun valjettua päästiin asiassa sopuun, ja tieomaisuus vaihtoi omistajaa hintaan, joka siitä oli saatavissa.
Takapiruna neuvotteluissa toimi uuttera kansliapäällikkö H. Pursiainen, ja pian kyseisen herran nimi löytyykin perustetun sijoitusyhtion ylimmästä johdosta.
Otsikko: Vs: Nyt alkaa olla huipussaan...
Kirjoitti: tuomo jylha - Lokakuu 17, 2016, 16:38:22 ip
Eikös niitä käytettyjäkin sitten luulis saavan halvemmalla kuin nyt? Emmää ny tiiä onko se sitten selvää säästöä vaiko kusetusta, kun tällä hetkellä saa vanhoistakin ropposista maksaa lähes uuden hintaa? Maksaako nyt sitten mielummin reilua ylihintaa siitä vanhasta autosta, vai tulevan veron jälkeen vähän uudemmasta ja halvemmasta vähän enempi sitä käyttömaksua? Kumminko tuon asian nyt itse kukin tulkkaa, ja mikä on loppujen lopuksi siinä auton ostamisessa ja pitämisessä kallista?

 Eihän missään muualla maailmassa ole käytetyt autot niin kalliita kuin suomessa ne nyt on. Puoli miljoona veivatuista ruosteisista joutuu vielä maksamaan paperirahoja. Muualla maailmassa ne on rehellisesti sanoen pelkkää ongelmajätettä (niin kuin ne ihan oikeasti tuossa vaiheessa onkin).

Sen takia kai tuolta ulukomailta on tuotu vielä 10-15 vuotta vanhojakin autoja? Jos se nyt vähän järkiyttäis täällä noiden käytettyjen ja pyhien peltilehmien hintoja? Ja jopa tämä meidän euroopan vanhin autokanta myös saattais vähän uusiutuisikin, niihin vähemmän kuluttaviin ja saastuttaviin?
 Toivon minä. Ihmispolo, joka joutuu ostamaan niitä käytettyjä rakkineita.
Otsikko: Vs: Nyt alkaa olla huipussaan...
Kirjoitti: Leo Eiranen - Lokakuu 17, 2016, 18:01:10 ip
Autoveron poisto on tottakai hyvä asia. Kerran se vaan kirpasee, että oman kotturan raha-arvo putoaa. Sen kun saa sadateltua, seuraava katiska onkin sitten halvempi. Ja kun ajaa riittävän vanhoilla, kuten minä, niin ei siinä pahasti käy. Minun mielestäni tärkeämpi asia olisi poistaa nykyiset vuosittain perittävät käyttömaksut ja käyttövoimaverot ja siirtää ne polttoaineiden hintoihin. Silloin se, joka ajaa, maksaa, eikä niiden, jotka vähän ajavat tarvitsisi osallistua ajoneuvoluvun mukaisesti yhteisen kassan paikkuuseen. Silloin jokainen maksaisi vain oman osuutensa. Olisikohan nimien keräyksen paikka?
Otsikko: Vs: Nyt alkaa olla huipussaan...
Kirjoitti: Kari Vähäkainu - Lokakuu 17, 2016, 18:49:04 ip
Vanhojen autojen arvosta senverran, että kaveri tuuppasi -02 Astran paaliin kansipahvi-vikasena, jota pidin huonona vaihtoehtona.
 Toimivan vastaavan saisi kuulemma muutamalla satkulla, ettei kannata tollasta alkaa korjaamaan.
 Oma poitsu möi toimivan, leimatun -99 Vectran, sai 350e ja oli tyytyväinen.
 Kuinkahan noihin autoveron alennus iskisi....

En edes kehtaa sanoa minkä verran minun autoni tuli minulle maksamaan. Mutta sanotaan näin että -99 Vectra oli pirun paljon kalliimpi kuin 200tkm ajettu -98 Maxima...

Minä en autoihin satsaa, jo 15 vuoden ajan autoissani on ollut tyyriimmät stereot kuin itse auto. Autojen hinta pyörii alle satasen rassista johonkin max neljäänsataan ja hyvin olen näillä pärjännyt kun ei kadehdi naapurin kalliimpaa autoa. Kateushan se on yleisin syy uuden auton hankintaan.
Otsikko: Vs: Nyt alkaa olla huipussaan...
Kirjoitti: Markku Juusela - Lokakuu 17, 2016, 19:59:01 ip
Mun mielestä tähän asti Suomi on ollut rikollinen maa kun se on perinyt autoista noita tuontiveroja ja alveja ja aina on maristu että sellaset pitää poistaa ja par'aikaa on päällä asiasta oikeusjuttuja.
No kun niitä nyt ollaan poistamassa niin siitähän vasta meteli nousee,koittakaa nyt päättää mikä se hyvä vaihtoehto olisi.
Sehän on päivän selvä että jos mennään nykyisellä niin käyttömaksut nousee ja jos tulee jotain radikaaleja muutoksia niin kustannukset nousevat jokatapauksessa.
Ei tämä meidän eläminen täällä tule halpenemaan ennen kuin estetään esim. maahanmuutto.
Otsikko: Vs: Nyt alkaa olla huipussaan...
Kirjoitti: tuomo jylha - Lokakuu 17, 2016, 20:23:57 ip
Silloin se, joka ajaa, maksaa, eikä niiden, jotka vähän ajavat tarvitsisi osallistua ajoneuvoluvun mukaisesti yhteisen kassan paikkuuseen. Silloin jokainen maksaisi vain oman osuutensa. Olisikohan nimien keräyksen paikka?

 Onhan se tietty noin kun ajattelee asiaa Mäntsälästä, tai Tuusulasta.
 Tsadilaisen vihreän mielestä koko auto on turha väline, koska steissille pääsee sporalla ulko-ovelta.  :P

 Tilanne muuttuu, kun asutus ja palvelut harvenevat. Suomi on onneksi väljä maa, mutta välimatkat ovat joillakin pitkät.
 Paaaljon pidemmät, kuin moni osaa ajatella.  Onko sitten oikein, että syrjäseutujen asukit maksavat samassa elämässä, samoista asioista huomattavasti enemmän kuin muut.

 Moniko edelleen miettii, kuinka paljon bensa ja viina oikeasti maksavat.   Ei paljo paskaakaan.
 Ne on vuosien mittaan niin kyllästetty kaikenmaailman valmisteveroilla, että oikeen hävettää.

 Pitäs oikeesti laatia laki, ettei mikään saisi maksaa 100% enempää omaa todellista arvoaan.

 Vanhojen autojen arvosta senverran, että kaveri tuuppasi -02 Astran paaliin kansipahvi-vikasena, jota pidin huonona vaihtoehtona.
 Toimivan vastaavan saisi kuulemma muutamalla satkulla, ettei kannata tollasta alkaa korjaamaan.
 Oma poitsu möi toimivan, leimatun -99 Vectran, sai 350e ja oli tyytyväinen.
 Kuinkahan noihin autoveron alennus iskisi....
Siellä missä välimatkat on lyhyitä ja spora tulee ovelle, maksaa asunnot 2 x tai pahimmillaan jopa 10 X enempi kuin harvaan asutulla alueella. Ja vuokra-asuminenkin on huomattavasti kalliimpaa. Liikkuminen maksaa haja-asutusalueilla, kun taas asuminen ruuhka-alueilla. Siinähän sitä on pohdittavaa kumpi asumispaikka tulee lopulta halvemmaksi?
 Oma näkemykseni on että jos laitan keskiverto okt:n 200,000 euroa enempi ruuhka-alueelle kun saman tasoiseen okt:n haja-asutusalueelle, niin ei oikein käy minun matematiikkaan että haja-asutus alueella eläminen tulee nyt mahdottoman kalliiksi, kun ajoneuvoja verotetaan käytön mukaan.

 Pelkästään sillä asumisesta säästetyllä 200,000 eurolla (+mahdolliset lainakorot) saa nyt kumminkin muutaman litran menovettä, ja maksaapa vielä muutamat käyttöverotkin?
 Nuukana ja köyhänä olen koittanut löytää kompromissin tämän asumisen ja pakollisen kulkemisen väliltä. Ja kilometrejä tulee työpakuun n 40,000/v. henkilöautoihin yht. n 10,000 km/v, ja mp:n n 3,000-6,000 km/v. Mopoon kokonaista 5-15 km/v.
Otsikko: Vs: Nyt alkaa olla huipussaan...
Kirjoitti: Jussi Kumpu - Lokakuu 18, 2016, 07:31:09 ap
Autoveron poisto on tottakai hyvä asia. Kerran se vaan kirpasee, että oman kotturan raha-arvo putoaa. Sen kun saa sadateltua, seuraava katiska onkin sitten halvempi. Ja kun ajaa riittävän vanhoilla, kuten minä, niin ei siinä pahasti käy. Minun mielestäni tärkeämpi asia olisi poistaa nykyiset vuosittain perittävät käyttömaksut ja käyttövoimaverot ja siirtää ne polttoaineiden hintoihin. Silloin se, joka ajaa, maksaa, eikä niiden, jotka vähän ajavat tarvitsisi osallistua ajoneuvoluvun mukaisesti yhteisen kassan paikkuuseen. Silloin jokainen maksaisi vain oman osuutensa. Olisikohan nimien keräyksen paikka?
Täysin samaa mieltä, itselleni kilometrejä tulee vuodessa 6-8 tkm, silti maksan saman "käyttömaksun" kun 10X enemmän ajava,  selkeätä epätasa-arvoa, ei kun kantelua EU:lle.
Otsikko: Vs: Nyt alkaa olla huipussaan...
Kirjoitti: Harri Holopainen - Lokakuu 18, 2016, 08:36:34 ap
Autoveron alennus edelleen on selvä tulonsiirto olemassaolevan autokannan omistajilta uusille autonhankkijoille ja erityisesti arvokkaampien välineiden hankkijoille. Siinä maksussa ei eritellä maksuvalmiutta, vaan maksettava on, kun kerran kulkine on hankittu.

Olen Eeron kanssa aivan samaa mieltä, mitä hyötyä mulle on vaikka autovero olisi 0%, koska silti ei näillä ajoilla ole järkeä ostaa uutta  :( . Jos mun kottero kuluttaa litran enempi kun uus, niin pitäs olla ainakin 10X ajoa että edes olisi jotenkin järkevää. Auto on silti pakollinen, ilman sitä liikkuminen ei onnistu.

Maksetaan vaan uuden auton ostajille rahaa taskuun 30 v toiotasta 526 tkm  :-[
Otsikko: Vs: Nyt alkaa olla huipussaan...
Kirjoitti: Jaakko Latvanen - Lokakuu 18, 2016, 13:40:36 ip
Miepäs yritän kerrankii palata lähemmäs alkuperästä aihetta.

Mie oon elämäni varrella ostanu tai ollu ostopäätöksen tekijänä aika monessa uuden auton kaupassa, mutta omilla rahoilla (tai luotoilla) en oo ostanu koskaan uutta autoo.  Ommaan käyttöön yhen oon hankkinu, muita on ajaneet muut miehet tai naiset, ja työkaluja on ne olleet.

Nyt oon jotenkii haaveillu tuollasella muutaman vuoden suunnitelmalla, että ko meillä rouvakin passitettaan eläkeläiseks, että jos sitte myötäs nuo nykyset (kalliilla; -08 Kia Cerato ja -03 tai jottai sinne päi Polo 1,2...) ja niillä rahoilla ostettas yks iha uus auto, jossei peräti ökymaasturi!  Toimiikoha tuo yhtälö, vai onko taas nuukuuttaan ostettava joku vähä uuvempi ja vähä vähemmän ajettu ko entiset?  Mutta tottuus on kuitenkii se, että esmes tuo Kiija on ollu oikein hyvä auto, aina on vieny perille, ja en ois oikee nuoruuvessain osannu ees uneksii et ois joskus noin hyvä auto.  Mutta kyllähän se maksokii kaks vuotta vanhana ko sen kuus vuotta sitte ostin, ni vielä yli kymppitonnin.

Eli jos ei joku ymmärtäny, ni en ossaa koko autoveroasiasta omalla kohallani oikein isoa murhetta kantaa...

Sellanen asia voip täällä syrjäsessä omakotitalossa asuvalle oikeesti tulla murheeks, että ku jossain ei niin kovin kaukasessa tulevaisuuvessa terveys ei ennää kestä omakotitalossa asumista, ni ainakin tällä hetkellä jos joutuis tän järvinäköalalla olevan hulppeen talon myymään, ni sillä rahalla ei saa ees Mikkelistä yksiötä, Tuusulasta leikkimökkiä eikä oikeeta kesämökkiä minkään lätäkön rannalta.  En noista mittään muuta toki tuu tarviamaankaan, ko mahollisesti kerrostaloasuntoa jostain palvelujen ääreltä.

Sitä vaan että rikkaus ja köyhyys on suhteellisia käsitteitä, mutta oikein oon silti tyytyväinen ommaan ossaani.  Tai jos jottain vois toivoa, ni ois se mukava nähä nuo lapsesa seisomassa vähä tanakkaammin omilla jaloillaan.  Tosin ite olin aika huteralla pohjalla vielä sen ikäsenä ko ne on nyt.

innostu taas vuodattammaan jv
Otsikko: Vs: Nyt alkaa olla huipussaan...
Kirjoitti: Tarja Montonen - Lokakuu 20, 2016, 20:19:21 ip
Valtiovalta lisäsi tähän soppaan mausteita tänään kertomalla kuinka työttömän on otettava työtä vastaan kauempaakin kuin 80 km päästä kotoa. Alta 10 tuhatta vuodessa ajelevan on paksun pankkitilin päältä hyvä huudella, että reiluinta kun ne maksaa, jotka ajaakin.
No, otetaanpa käytännön esimerkki. Itsekkäänä ihmisenä käytän tähän itseäni.
Palkka on ns. paska elikkä hyvinkin pieni. Sillä ei ole koskaan uusia autoja osteltu, kun asuakin on pitänyt ja syömäänkin olen erehtynyt. Lapsenkin syöttänyt. Työmatkaa on ollut 120 km/pv jota on kompensoitu työmatkavähennyksillä about 100 %. Se on bensoihin piisannut, ehkä joku öljynvaihtokin on mennyt. Renkaat on aina pitänyt investoida lomarahoista (jotka nekin leikataan tulevana kesänä).
Mitä sitten tapahtuu, jos autovero poistetaan uusista autoista ja rysäytetään kustannukset niille, jotka eniten ajavat, kuten muuan yksilö täälläkin ehdotti?
Vastaus on yksinkertainen. Ei ole enää varaa käydä töissä. Syömisestähän ei ole niin väliä, laihtuisin minäkin viimein kun sen lopettaisin.
Vaan kun Suomen olosuhteissa on tämä TALVI varsin pitkä sekä pimeä, kylmäkin sähköttömässä torpassa olla, niin jonkun parempiosaisen oven taakse olisi kolkuttelemaan lähdettävä. Että josko edes kevääseen saakka, varmaankin tuossa huhtikuulla jo sen 60 km/suunta taas tarkenen polkupyörällä töihin ajella, sitähän nukkuu sitten vaikka kuusen alla jos ei koko matkaa jaksa joka kerta.
-Mutta moottoripyöräilyyn eikä VMPK:n jäsenmaksuihin, niihin ei enää varaa ole sen jälkeen. Mikä tietysti saattaisi monen mielestä ollakin pelkästään hyvä asia.
Otsikko: Vs: Nyt alkaa olla huipussaan...
Kirjoitti: Kari Sillanpää - Lokakuu 20, 2016, 22:37:16 ip
Joo ei se kansalaispalkka välttämättä huono ajatus olisi. Kun ajatellaan miten kehitys kehittyy niin ei taida kaikille kuitenkaan töitä riittää tulevaisuudessa, ja nykyinen tukisysteemi on liian sekava ja byrokraattinen.

Mutta kaikille sen verran lapaseen että jossain Tsadin ulkopuolella pärjää mukavasti, eli on asumisterve kämppä, sapuskaa ym niin mikäs siinä. Jos jotain keikkatyötä tekee välillä niin ne rahat saisi tiettyyn rajaan asti pitää itsellä, jonka jälkeen alkaisi mennä hiukan veroa loivalla progressiolla. Opiskella saisi mielin määrin jne.

Kansalaispalkan tulisi olla suuruudeltaan sellainen että tosiaan pärjää, on mahdollisuus harrastaa jotain pientä muutamalla kympillä kuukaudessa mutta välttämättä ei tarvitsisi pystyä esim olemaan laatuviinoilla ympäripäissään 24/7 tai syömään ulkona joka päivä, reissaamaan etelässä vuosittain tms. Eli kohtuus tässäkin.

Edullisempaa ja mielekkäämpää tämä olisi verrattuna väkisin kurssittamiseen ja mukatöiden keksimiseen ja teettämiseen.


Otsikko: Vs: Nyt alkaa olla huipussaan...
Kirjoitti: Mika Törne - Lokakuu 20, 2016, 22:52:49 ip
Tuota työajan pidennys homma en kanssa ymmärrä. Että ennemmin lyhennetään, ja saadaan niille täysin toimettomille edes jotain duunia. Jos nyt tulisi käsky alkaa tekemään 4 päiväistä viikkoa, ja palkka tippuisi samalla 20%, niin kyllä se kirpaisisi. Mutta uskon, että pärjäisin ja olisin ehkä jopa onnellisempi kasvaneesta vapaa-ajasta johtuen. Olen varmaan keskituloinen perus duunari.
Otsikko: Vs: Nyt alkaa olla huipussaan...
Kirjoitti: Harri Holopainen - Lokakuu 21, 2016, 08:39:16 ap
Mitä sitten tapahtuu, jos autovero poistetaan uusista autoista ja rysäytetään kustannukset niille, jotka eniten ajavat, kuten muuan yksilö täälläkin ehdotti?
Vastaus on yksinkertainen. Ei ole enää varaa käydä töissä.
Kyllähän jos autovero poistetaan niin se "käyttömaksu" pitää kohdentaa niihin verottomiin autoihin, kyllä Suomessa on tarkat tiedot mistä on verot aikoinaan maksettu. Se olisi tavallaan autovero osamaksulla. Työmatkakorvaukset pitäisi olla kustannusten mukaiset, jotta työmatkoista ei tule taloudellinen taakka.
Sitä en vaan ymmärrä että miksi pitää vanhoista autoista maksaa käyttömaksua, ituhippien mielestä kuluttavat paljon, tekosyy, kai se nyt järkevä ihminen ostaa uudemman jos polttoainekulut on liian isot. Että tämä olisi kyllä voitu hoitaa ihan muutamalla sentillä polttoaineen hinnassa. Mutta ompahan pyrokraateilla töitä  >:(
Otsikko: Vs: Nyt alkaa olla huipussaan...
Kirjoitti: Vesa Ukkola - Lokakuu 21, 2016, 16:32:24 ip
Lahdessa tehdään liikenneympyrää tuonne Terraan mennessä.
Pari ukkoa siinä on kivetyksiä tehnyt, ja satuin viimekerralla vilkaisemaan ukkoja tarkemmin, niin mustia oli miesten naamat.
Ruumiillisen työn tekevät nyt ja tulevaisuudessa Suomessa ulkolainen halpatyövoima.

Tuossa naapurissa tehdään rivitaloon uutta harjakattoa, kun se vanha oli tasakatto. Työmiesten autot on kyllä suomen rekkareissa.
Miesten naamoja en ole nähnyt, kun se rakennustyömaa on niin pressujen peitossa. 
Otsikko: Vs: Nyt alkaa olla huipussaan...
Kirjoitti: Harri Kauranen - Lokakuu 21, 2016, 16:45:35 ip
No tehtiinhän hämeenlinnaankin tohon moottorien päälle toi jumalattoman ruma goodman kauppakeskus.Sielä oli työmaalla joko puola tai enlanti kielenä,siis työmaan viralliset kielet.
Otsikko: Vs: Nyt alkaa olla huipussaan...
Kirjoitti: Markku Juusela - Lokakuu 21, 2016, 17:23:40 ip
Moro
Varmasti kivihommat raskaitakin on mutta ei taida löytyä suomalaisista ammattitaitoista väkeä tekemään eli kohta kaikki osaajatkin ovat muun maalaisia.
Otsikko: Vs: Nyt alkaa olla huipussaan...
Kirjoitti: Harri Kauranen - Lokakuu 21, 2016, 17:33:46 ip
No kyllä täälä oikeesti on osaajia ja paljon.Minäkin olin tuola pari vuotta espoolaisessa firmassa töissä ja sinne tuli eestiläinen sähkömies,oikeesti sähkötöihin.Mulla vaan oli yks eestiläinen työkaveri ja hän tunsi tän sähkärin.Mulle hän sano,sikopaimen se kaveri sielä eestissä oli ollu,ei eläessään mitään sähköhommia ollu tehny.Mutta tallinnan torilta saa muutamalla kolikolla millaset paperit hyvänsä.Eli ne ulkolaiset ei oikeesti edes ole mitään ammattimiehiä.
Otsikko: Vs: Nyt alkaa olla huipussaan...
Kirjoitti: Harri Kauranen - Lokakuu 21, 2016, 17:58:21 ip
Niin kuis se oikeesti on tää on tosi.On sellasia eestiläisiä firmoja,laskuttaa timpurista yheksäneuroo tunti,siis 9€/h.Ei helvetti mitä siitä sit ite timpuri saa ja jos se yritys ees vähän maksuja maksaa.
Otsikko: Vs: Nyt alkaa olla huipussaan...
Kirjoitti: Pentti Vaherkoski - Lokakuu 22, 2016, 09:58:20 ap
Muistona viime kesän veteraanirallista oli moottoritietyömaa Haminan seutuvilla. Oli lauantai ja täys tohina työmaalla. Suomen kilvissä olevia autoja ei näkyny, mutta Viron kilvissä olevia näky, ja kivi liikkui.
Otsikko: Vs: Nyt alkaa olla huipussaan...
Kirjoitti: veli-pekka pakkala - Lokakuu 22, 2016, 10:58:01 ap
Kyllä päästöt ja muut puheet valtiolta ovat tekopyhää paskanjauhantaa millä verukkeella vaan saadaan ruuvattua duunarin tilistä euroja pois.Pässikin tajuaa että näin harvaan asutussa maassa on mahdotonta tulla toimeen ilman autoja noin neljän miljoonan ihmisen.Eli siitä on hyvä ruuvata mistä ihmisten on pakko pitää kiinni jos meinaa kotonansa asua.Maailmassa on noin 7 miljaria ihmistä ja reilun miljoonan suomalaisen autoilijan ja motoristin pitää kaikki nyt sitte pelastaa ostamalla uusi auto tai moto  mitä voi korjata vain satasen tunti merkkihuollossa.Liisa,osa aika siivoajahan menee sivukyliltä kyllä viiden aikaan aamulla bussilla töihin...Taikka ostaa 15 tonnin uuden auton ja käyttää sitä merkkihuollossa sen satasen tunti.kyllä.Kyllä byrokratiasta pitäisi karsia aika saatanasti tyhjänpäiväistä titteliä ja kynänpyörittäjää ensi alkuun pois.Malli on oma kouvostoliittomme josta karsittiin alapäästä duunareita ja kun pomolauman vuoro tuli niin keksittiin uusia virkoja että"hommaa"piisaa.Onneksi ne saa avukseen niitä kovapalkkaisia konsultteja ettei vaan tule tressi.Jos jostain pitää niistää niin suomesta tehdää 16 miljoonaa ulkomaan matkaa vuodessa ja montaa euria ei tarttis per matka lisätä että saatais ajoneuvojen käyttömaksut pois.Tuntuu vaan valtio tykkäävän siitä että ihmiset vievät valuutan ulkomaille.Ja sehän se päästöjä vähentää kun kaljalaatikko viedää rekalla ja laivalla tallinnaan ja sen jälkeen se haetaan parilla miljoonalla auto-laiva reissulla takaisin suomeen.Kait niilä on sitte vähä toisenlainen laskukaava mitä mikin päästöjä tuottaa.Ja joka ukollahan on se 19 tonnia tilillä niinkun tutkimuksen mukaan keskiarvo on.Hyvähän siitä on valtion ottaa.....
Otsikko: Vs: Nyt alkaa olla huipussaan...
Kirjoitti: Ari Nieminen - Lokakuu 22, 2016, 18:10:43 ip
Hieno keksintö työ ministeriltä työllistämiseen
Haastatellaan työttömät nykyistä useammin , tarvitaaan muutama sata haastattelijaa lisää
Otsikko: Vs: Nyt alkaa olla huipussaan...
Kirjoitti: Henry Eklund - Lokakuu 22, 2016, 18:49:01 ip
Minen moiti virolaista työn tekijää, oli mulla tekemässä remppaa ja keitin kaffeet niin kuppi kädessä kulki suunnittelemassa mitä seuraavaksi tekee. Ruokatunniksi hai evästä niin nopiaa söi ja kävi tupakilla. Ahkera kuin mikä.
Otsikko: Vs: Nyt alkaa olla huipussaan...
Kirjoitti: Harri Kauranen - Lokakuu 22, 2016, 18:57:50 ip
Mullakin on montakin eestiläistä työkaveria ollu ja karkeesti kymmenestä semmonen seitsemän-kaheksan on ollu hyviä heppuja.Nytkin on oikein kavereina niitä vanhoja työkavereita,yksi jopa,ja hän meni takasin eestiin.
Otsikko: Vs: Nyt alkaa olla huipussaan...
Kirjoitti: Henry Eklund - Lokakuu 22, 2016, 19:51:22 ip
Joo just soitin sille, koiro makas mun vieressä ja unissaan ajoi jäniksiä niin vaatekaapin alta lista ihan rikki. Kaikkihan tietää nämä nykyiset listat, jotain paperihöttöä ovat, ottaa sahan ja korjaa takuuna sen listan. Jota mulla jäi kaksi yli. Kysyi tuoko viruvalkeeta samalla, sanoin et pari pulloa ku olen itse lopettanut väkevät mut onhan noita kavereita.
Otsikko: Vs: Nyt alkaa olla huipussaan...
Kirjoitti: Tatu Keränen - Lokakuu 23, 2016, 06:37:15 ap
No kyllä täälä oikeesti on osaajia ja paljon.Minäkin olin tuola pari vuotta espoolaisessa firmassa töissä ja sinne tuli eestiläinen sähkömies,oikeesti sähkötöihin.Mulla vaan oli yks eestiläinen työkaveri ja hän tunsi tän sähkärin.Mulle hän sano,sikopaimen se kaveri sielä eestissä oli ollu,ei eläessään mitään sähköhommia ollu tehny.Mutta tallinnan torilta saa muutamalla kolikolla millaset paperit hyvänsä.Eli ne ulkolaiset ei oikeesti edes ole mitään ammattimiehiä.

Pikkasen eppäilen, että jos ukko ei ikänä oo sähköhommia tehny, niin kuinka semmonen osaa yhtään mitään sähköhommia tehdä rakennuksella. Saattaa jo pelkkä kojerasia herättää ihmetystä, että mitä sillä tehdään.
Otsikko: Vs: Nyt alkaa olla huipussaan...
Kirjoitti: Vesa Ukkola - Lokakuu 23, 2016, 21:38:41 ip
Tulipahan rakennettua kotimökille ( kesämökki )uusi sauna/pesuhuone/pukuhuone rakennus.
Lopputarkastus meni läpi ja lopuksi piti täyttää lomake mitä henkilöitä tai urakoitsijoita olen käyttänyt ja kenelle siis olen palkkaa maksanut.
Ruksi kohtaan "hartiapankki" systeemillä on sauna tehty. Lomake piti sitten lähettää Rakennusvalvonta virastolle, joka postitti sen verovirastolle. Verovirastosta soittelivat vielä kun oli jäänyt tontin pitkä numerosarja pois.
Eihän tästä suurta vaivaa meikäläiselle ollut, muutaman minuutin homma.
Tällainen menettely on ollut nyt pari vuotta käytössä, tällä valvotaan harmaata taloutta, ettei makseta pimeitä palkkoja.



Otsikko: Vs: Nyt alkaa olla huipussaan...
Kirjoitti: Jussi Kumpu - Lokakuu 24, 2016, 12:23:01 ip
Kyllä niitä osaajia riittää, jos ei Eestistä niin kauempaa. http://www.viikonloppu.com/?p=84865 (http://www.viikonloppu.com/?p=84865)
Meni eka urli päin sitä itteään.