VMPK ry Foorumi
Muut => Yleistä keskustelua => Aiheen aloitti: Martti Korhonen - Lokakuu 12, 2016, 11:23:00 ap
-
Löytyykö lukumiehiä tai -naisia?
Itse olen penskasta asti tykännyt lukea. Vähän vaihtelee tosin lukuinto, nyt oli välissä taas puolisen vuotta että aika harvoin tuli kaunokirjaan tartuttua, mutta nyt taas iski kovat lukuhalut.
Steinbeck on ollut jo teini-iästä saakka listan kärjessä huippupaikoilla. Vanhasta brittiläisestä myös pidän. Seihtemisen vuotta sitten kiinnostuin vanhasta suomalaisesta ja vuosi-pari meni, etten muuta oikeastaan lukenutkaan opiskelujen lisäksi. Nyt on taas se vaihe. Linnankoskelta luin Pakolaiset ja Martti Merenmaan Kuoleman puun. Merenmaa oli totta puhuen aika kehno, mutta pidän erityisen kovasti hänen kirjoittamastaan Mustan kukon laulusta. Siksipä noita Merenmaita tulee luettua, mutta eivät ole muut päässeet Mustan kukon laulun asettamalle korkealle rimalle. Nyt on meneillään Kauppis-Heikin Savolainen soittaja. Ensimmäinen Kauppiselta lukemani, ja kovasti tykästyin saman tien. Nimen perusteella olen aina mielessäni yhdistänyt hänet Savon Sanomista tuttuihin sutkauksiin. Niitäkin kyllä löytyy hyllystä useampi nide, ja niitäkin silloin tällöin lueskelen.
Mutta se on tuo vanha suomalainen agraarielämä mikä kiinnostaa. Hirmu vähän tulee luettua uutta tai nykymaailmaa koskevaa kaunokirjallisuutta. Kun totta puhuen nykymaailman menot ei niin paljon kiinnosta, että niistä vielä kertomakirjallisuuttakin haluaisin lukea. Hyvää kirjallisuutta pitää tietysti olla, kyllä tuosta maalaiselämästä on mahdottomat määrät kirjoiteltu myös aikamoista aikaa kestämätöntä kuraa.
Päätaloahan täällä tuntuu useampi arvostavan. En ole siihen itse vielä koskenut, mutta isosisko intaantui kerrasta, on nyt lukenut kaikki Päätalon kirjoittamat, osan kahdestikin. Onpa käynyt täällä Tampereella vieraillessa kirjoista tuttuja paikkoja pyörällä läpi ja taitaa pian aloittaa teologian opintojen pro gradu -tutkimuksen tekemisen aiheesta.
-
Elämäkerrat ja muistelmat.
Historia, lähinnä 1900-luku ja siitä tarkennus, että se liittyy jotenkin sotaan (ennen, kohdalla tai jälkeen).
Joskus nuorempana tuli luettua Scifiä.
Jos olen lukenut vaikkapa 100 kirjaa, niin niistä on ehkä alle kymmenen romaaneja, kaunokirjallisuutta tai vastaavaa keksittyä tarinaa.
-
Luen sen verran paljon työkseni, että vapaa-ajan lukeminen on jäänyt vähemmälle. Lapsena ja nuoren luin todella paljon. Toki mulla on aina silloin tällöin joku kirja menossa. Nytkin yöpöydällä lojuu Paavo Rintalan romaani.
-
Elämäkerrat ja muistelmat.
Historia, lähinnä 1900-luku ja siitä tarkennus, että se liittyy jotenkin sotaan (ennen, kohdalla tai jälkeen).
Joskus nuorempana tuli luettua Scifiä.
Jos olen lukenut vaikkapa 100 kirjaa, niin niistä on ehkä alle kymmenen romaaneja, kaunokirjallisuutta tai vastaavaa keksittyä tarinaa.
Samat on minulla lukulistojen kärjessä.
Historia on myös kiinostavaa.
Viikko sitten ostin ensimmäisen Jari Tervon kirjan, nimeltään Matriarkka.
Alku on vähän takkuista...... :-[
Samalla ostin Guido Knopp:n kirjan Wehrmacht, Hitlerin armeija. Odottaa vielä avaamattomana.....
Myös Heikki Aittokosken Kuolemantanssi.
Kuuleman mukaan hyvä matkakirja Euroopasta, paneutuu kai myös historiaan.
Olen ostanuta kyllä suomalaisten nuorten kirjailijoidepn kirjoja, mutta en ymmärrä niitten tarinaa.
Varsinkaan nuorten naisten kerrontaa. Esim Riikka Pulkkisen. :'(
Etsitään itseään ympäri Amerikkaa, eriväristen miesten sängyistä, huumeluolista yms.
Kai nuoret, varsinkin naiset ymmärtää, kun niillä tuntuu olevan samanlaisia ongelmia ja tarpeita?
Ps. Päätaloa luin kloppina, ehkä 5-7 kirjaa, sitten on jäänyt.
Hyllyssä on vielä nuoruuden " dekkareitakin", kuten Ian Femingiä, McLeania, Innesia jne
Luulin, että jaksaisin vielä mökillä lukea niitä, mutta muutama sivu riittää........vois kantaa kierrätykseen.
Panu Rajala on kirjailijana ihan hyvä, vaikka onkin miehenä nolla.
Heminwayn "Saaret ja virta" maistui uudelleen 40 vuoden jälkeenkin mainiolta.
No onhan noita........
-
Seppo Heikinheimon Mätämunan muistelmat on melko vauhdikasta tekstiä.
L&K.
-
Seppo Heikinheimon Mätämunan muistelmat on melko vauhdikasta tekstiä.
L&K.
Totta, ja mies pitää sanansa!
-
No nyt on menossa: Juha Perttula, Puukkoteräkset.
Seuraava: Käytännön densitometria.
-
Luettua on tullut heti siitä asti kun lukemaan opin ja paljon, kirjasto on ollut ahkerassa käytössä ihan näihin asti, tosin tuo Internet on ainakin minun kohdalla vähentänyt kirjojen käyttöä, mutta romaaneja luen kyllä muutaman vuodessa siltikin, ja kotikirjaston kirjat on tullut luettua läpi useampaan kertaan, Remes ja Henning Mankell sekä Jens Lapidus ovat ainakin viihdekirjallisuuden suosikkejani juuri nyt,
Päätaloa yritin joskus lukea, mutta ei putoo ei, ja Jari Tervon nimen näkeminenkin saa nykyisin oksennusreaktion aikaan, hänen kirjoissaan ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta eipä niitä lukea viitti enää, maku pois koko äijästä.
Sci-Fi kiinnosti jossain vaiheessa kovasti, hyllystä löytyy ainakin Asimovin kirjoja edelleen, nuorempana tekniikka ja tiede kiinnostivat kovasti, ja mikä ettei vieläkin, johtuu varmaan siitä kun sain 12 vuotiaana joululahjaksi tekniikkaa, ydinenergiaa ja avaruutta sekä avaruuslentoja käsittelevän kirjasarjan, se kipene ei ole sammunut vieläkään.
Nyt on meneillään kaksi englanninkielistä kirjaa: "Cross Cultural Management, Essential concepts" kirj, D.C Thomas ja M.F. Peterson.
Sekä "The politics of Bureaucracy, An introduction to comparative public administration" kirj, B. Guy Peters.
Nuo liittyvät siihen kun autan hyvää ystävääni Gradun teossa, muuten nuo aiheet eivät niin kamalan kiinnostavia ole :)
-
Näitä luin viimeksi .. Reeman´in kirjoja mulla on varmaan toistakymmentä.
[ylläpito on poistanut liitteen]
-
Viime aikoina on tullut tutustuttua pääsääntöisesti Haynesin sekä Clymerin tuotantoon.
-
Lapsena ja nuorena tuli luettua valtava määrä kirjoja,aivan kaikenlaisia,määrät useita satoja,liekö tuhansia.
John Irwingin kirjat ja Raymond Chandler ehkä parhaiten jääneet mieleen.Myöskin Giovanni Guareshin tuotanto sekä Salman Rushdien Saatanalliset säkeet.
Kun maanviljelijän ura alkoi toden teolla,loppui lukuintokin.Suurinpiirtein vuoden 1993-95 jälkeen en ole kirjoja lukenut ainuttakaan,ei vain enää kiinnosta,lehtiä luen edelleen kannesta kanteen.
-
On se hieno tapa rentoutua ja sivistää itseään. Iso kasa lukemattomia kirjoja odottaa hyllyssä. Historiaa ja dekkareita enimmäkseen, muutakin kyllä. Just sain Neil Youngin elämänkerran loppuun. Clarksonin Top Gear Years menee luku kerrallaan välipaloina ja Kun Suomi oli ruotsalainen on justiin kesken. Muutama vuosi takaperin innostuin hankkimaan kaikki vanhat Allistair MacLeanit kirppareilta, ne kun tulu kakarana luuettua ihan huolella. Loistavaa flunssalukemista. Dekkareista olen tainnut viimeksi lukea joko Len Deightonia tai Peter Jamesin (?) kuolema-sarjaa. Hiljattain hankin lukutuolin opiskelemaan lähteneen tyttären huoneeseen. Ei vaan ole ehtinyt tarpeeksi käyttää...
-
Ammattikirjallisuutta tulee luettua, samoin kaunokirjallisuutta. Mutta parasta aivot offline-tilaan lukemista ovat Tex Willerit, ennen nukkumaan menoa.
Lempo soikoon, kuka siirsi hevosen...
Kaunokirjallisuuden puolelta viimeksi Berijan Tarhat, kirj. Unto Parvilahti.
Ammattipuolelta Practical Gas Flow, John Dalton, eikä tässä tutkita suolen toimintaa..
-
Kouluikäisenä tuli luettua paljon, nyttemmin ei paljoa ehdi, koitan saada edes jotain hommia aikaiseksi.
Neil Youngin elämänkertakirja menossa, on viimeistä lukua vaille luettu. Ollut vuoden.... :)
-
Aina on tullut luettua, viime vuosina kuitenkin vähemmän. Uusin juuri kirjastokortin kohta alkavia eläkepäiviä ajatellen. Hyvä kirja on paras ajanviete.
Olimme juuri lomalla Portugalissa kaksi viikkoa, siellä luin Ilkka Remeksen Ylösnousemuksen sekä Christer Pursiaisen Trotskin. Jälkimmäinen lisäsi tietämystä Venäjän vallankumouksesta sekä Neuvostoliiton synnystä ja johtohenkilöiden välisistä erimielisyyksistä. Edellinen oli vetävästi kirjoitettua viihdettä.
Vanharusto
-
Aikoinaan tuli lueskeltua. Lähinnä sotakirjoja, mutta jos ne sattui loppumaan niin sitten siinä meni paremman puutteessa äitin kirjakerhokirjatkin.
Waltarista tykkäsin.
Viime vuosina ei ole tullut juurikaan luettua. Viimeksi olen lukenut Hobittin ja sormusten herran. Kolmeen kertaan.
Kait ne oli hyviä.
Nyt on ollut mielessä, että voisi kokeilla Pentti Haanpäätä. On sentään naapurikylältä.
-
Kyllä miullakin on sekä hyllyissä että konneella lukemattomia kirjoja...
No oikeesti on välillä sellanen puuska, että mennee kirja tai pari viikossa, sitte taas vähä taukoa välillä. Muutama vuos sitte siirryin omissa hankinnoissa e-kirjoihin; elisa-kirjasta ostan periaatteella, että e-kirja ei saa maksaa viittä euroa. Ei ihan uusimmat uutuudet mahu tuohon gatekoriaan. Entisenä logistiikka-pesialistina kuitenkin ajattelen, että jos kirjakauppa myöp paperikirjaa kuumana uutuutena kolmella kympillä, pittää pittää päällään myyvä sähkökirja vitosella. Kirjaston e-kirja tarjonta vaikutti ensin luppaavalta, mutta eihän se toimi ollenkaan. Lukuvehkeenä miulla on kiinalainen halpis-tabletti, suunnilleen kaheksan tuuman ruutu eli jotakuinkin kirjan sivun kokonen. Pohja vähän kellertäväks, kirkkaus minimiin, ni aika sama ko paperikirjaa lukis. Sivu kääntyy tökkäämällä, kirjanmerkkiä ei tarvi, aukee siitä missä viimeeks oli. Ostetut kirjat jääp joko omalle konneelle, eli voip lukkee vaikka ei oiskaa netin saavutettavissa (wifi-kone tuo Lenovo, ei sim-korttia eikä ees paikkaa sille), tai sitte Elisan miulle varraamassa kaapissa, mistä voip hakkee ko on verkossa. E-kirjana on sitte tuo vanhempi klassikko-osasto kokonaan ilmasta; tuli Joel Lehtoset ja jopa Alatalon salissa tuossa viime vuonnakohan se oli tavatuks läpi. Toisen nojatuolin lukija ei suostu e-kirjoihin, sen hankintoja miekin joskus luen vielä paperiversioina. Vaikka ne ovatkin katoavia...
Tuo tarjonta jonkin verran ohjaa sitten lukemista, mutta dekkareista klassikoihin, aina olotilan mukkaan, jotkut elämänkerratki oon lukenu. Scifi ja kauhu on genret, jotka ei oikein miulle kolaha, tai kyllähän Jules Vernet tuli poikasena kahlatuks. Ja kyllä lukeminen alko siitä ko taidon oppi. Vaan ei oo sitä innostusta oikein omiin lapsiin saanu isketyks, netistä lukevat mutta enimmäkseen tiedonhaku mielessä. Kotimaisia kirjailijoita olen viime aikoina lukenut, dekkareissa innostuin Markku Ropposesta, ko kirjoissa seikkaillaan Jyväskylässä eli tutuissa maisemissa. Hänen huumorinsa kajahtaa miun nuppiin, ne koirat ja kanat ja kaikki: rikoksia ratkomassa PolPot niminen kana, jonka heiveröisen pidätyskyvyn takia etsivä Kuhala joutui laittamaan Ladan takapenkille jonkun suojan yhdessä romaanissa...
Päätaloja oon lukenu satunnaisesti, en kahlaamalla koko tuotantoa. Silti on vähä ollu suunnitelmissa sen toisen leikkiendurokuskin kanssa ens kesälle Taivalkosken reissua Kallen maisemia koluamaan...
Tässä taas näkkee, että kun lukkee paljon, on helppoa kirjottaa itekin; se on kokonaan toinen juttu, jaksaako sitä tekstiä kukaan muu lukea...
jaakkovaakko
PS. Vielä tuosta lukemisesta, ihan silmien kannalta: meikäläiselle likinäkösenä on helppoa, laittaa vaan lasit yöpöyvälle ja lukkee. Niille, joilla on normaali ikänäkö-ongelma, eli tarvii lukiessa lussalasit, onkin esimerkiks sängyssä lukeminen jo selvästi hankalampaa. Oon kuitekii varma, että on vaan pienen ajan kysymys ennää, ko noihin tabletteihin kehitettään sellaset näytöt (virtuaalilasit voip olla ainaki ensin se ratkasu), joissa saap säätää dioptrit omille silmille, ja teksti näyttää olevan riittävän isoa ja sen matkan päässä, että pyssyy vaivatta selvänä. Ja rivit ja sivut ohjaantuu silmällä.
Nyt jo e-kirjoja on aika paljon äänitteenä saatavana, mutta siihen maailmaan en oo ite innostunu; haluan edetä omalla vauhdilla, mikä on välillä tosi nopea ja välillä taas makustelen lauseita ja sanoja, mutta oman mielen mukkaan haluan mennä.
Kehitys kehittyy.
-
Kyllä Jaaskon kynänkäytön sujuvuus on synnynnäinen ominaisuus, joka on voinut vielä sujuvoitua lukemalla. Ja päinvastoin.
Kirjojen lukemisessakin on erilaisia tasoja.
Jotkut lukevat hyviä tarinoita (kuten minä, joka en ole ollut koskaan hyvä ainekirjoittaja).
Toiset vaativat hyvää ja monipuolista kielellistä ilmaisua edes tarttuakseen kirjaan ( kuten vaimoni, joka on aina ollut kympin ainekirjoittaja).
Varmasti on vielä muitakin lukijatyppejä, nämä olen vaan huomannut meidän lukupiirissämme.
-
Kyllä täälläkin luetaan, kun sen homman viisivuotiaana opin, eivät kirjat ole jättäneet rauhaan. Jopa pidemmillä prätkäreissuillakin on aina joku kirja mukana, tosin kevyempää, jonka raskii heittää pois kun on luettu.
Hemingwayt, Steinbeckit, Linnat, Waltarit, Vonnegutit, nykyään Murakamit, nykyvenäläisistä Pelevin, Glukhovsky ja Ljukanenko. Sekä tuo pahamaineinen entinen lapsiasiamies Astahov, jonka romaani Valtaajat nykyvenäjän yrityskaappauksista oli kiinnostavaa luettavaa.
Sci-Fi-kirjat kiinnostavat vieläkin, eikä voi kun hattua nostaa noille scifikirjailijoille, paljon on niistä kirjoista tuttuja juttuja nykyään käytössä.
Nykyään olen jo oppinut lopettamaan, jos ei ekat 50 sivua herätä mielenkiintoa, ennen piti lukea kaikki läpi.
-
Aikoinaan kansakoulun ekaluokalla oli opettajalla ehtona lukutaito, että olis oikeutettu pääsemään koulun kirjastoon. Itsellä oli kova " hinku" päästä kirjastoon. Ennen joulua meitä oli kaksi, jotka läpäistiin lukutesti. Siitä alkoi lukuharrastus, joka jatkuu edelleen. Ensin koulun lainakirjat tuli luettua. "Istuva härkä" jäi vahmimmin mieleen. No, sitten Päätalo, Sariola, Linna, paasilinna, ym, ym. Työelämä keskeytti tai siis vähensi lukuhaluja. Oli pakko. On sellanen paha tapa vieläkin, et jos aloittaa lukemisen, niin se on aamu ennenkuin osaa lopettaa. mielessään aina päättää jonkun sivumäärän jonka lukee sit nukkumaan. Hyvä kirja vie mennessään, ei osaa lopettaa ennenkuin kukko kiekasee, tai viimeinen sivu. Nykyään luen enemmän lehtiä ja moottoriaiheisia kirjoja. Hemmin mopokirjan "luin" viimeksi. Mobilisti, Senior mobilisti, Retro, Klassikot, Vanhat koneet, Masinistit, Huimapyörä Tulee kotiin. Kaima jo kirjoitti edempänä. Sama "vika" mullakin, Tex Willer ja El Coyote hyvää iltalukemista totta tosiaan. Puoliso lukee koti ja puutarhalehtiä. Meillä menee illat silviisiin, et molemmat joko lukee tai ollaan tietsikalla. Nukkumaan mennessä ihmetellään, kukas toi on joka viereen kömpii ja repii täkin päältä ja kuorsaa. Revi siitä sit romantiikkaa. :P
-
Tuli opittua lukutaito jo viisivuotiaana. Toisena päivänä ekaluokalla sanoin opettajalle: minäpä ossoon lukkee.
Ei Pato-Oja uskonut vaan löi virsikirjan eteen ja käski lukea ääneen. Pistin muutaman lauseen menemään, sain
lahjaksi sen virsikirjan. Lie jo hävinnyt se kirja. Vaan niin alas en itseäni pudota että lukisi Setsemän Päivää lehteä. :laugh:
L&K.
-
Minä kanssa oun vieläkii vähä katkera ekaluokan opettajalleni, Katri Tolovaselle!
Minä kun en niät suanu osallistuva tavvoomisen opettelluun muihin mukana, vuan Katri iski mulle "Risto Roopenpojan ihmeelisen elämän" nenän etteen, ja sano että luve sinä tuota. :-[
-
Perkkules.Se se olikin hankalaa kun koulun aloittaessa osasi lukea mutta sitten piti opetella tavaamaan!Oli hankalaa...Normaali kierto,Viisikot,JerryCottonit,dekkarit,scifit ja nykyään faktaa,sotaa ja muistelmaa.Just menossa pommikoneen taka-ampujan muistelot,seuraavana arkeologiaa lattapäille...
-
Mulla vähän sama juttu kuin Ristolla ja muutamalla muullakin. Opin itsekseni lukemaan 5-vuotiaana, tuli luettua jo ennen kouluikää "Viisikko kuusikossa" ja muita, niin olipas hankalaa yrittää tavaamalla oppia lukemaan "oikein". Se ei peruskoulu mennyt niinkuin Pentillä kansakoulussa, kyllä peruskoulussa kaikki olivat tasa-arvoisia lähtökohdista huolimatta joten kaikkien piti tavata ja moitteet tuli jos luki suoraan saati jos meni ja täytteli tunnilla tehtäväkirjaa muutaman viikon eteenpäin. Kumaamaan jouduin :-[
Mutta se on tuo vanha suomalainen agraarielämä mikä kiinnostaa.
Mulla olis sattuneesta syystä erään kotimaisen Nobel-kirjailijan muutama agraaritarinakirja joutilaana, on niissä joissain kapinan ajoiltakin juttua tavallisen ihmisen vinkkelistä kerrottuna. Keräilen nääs kyseisen kirjailijan teosten ensipainoksia ja jokunen hutiostos on tullut, eli muutamia vanhoja niteitä mutta ei ensipainoksia. Jokunen opus on tullut perintönäkin, ja kustantelijat joskus lähettävät myös mallikappaleita silloin harvoin kun uusia painoksia vielä otetaan. Niinettä jos haluat muutaman rahalliselta arvoltaan mitättömän vanhan ja vähän uudemman opuksen, niin saat ne kyllä.
Mutta juu, yllättävän paljon löytyy lukumiehiä porukasta. Itse opin lukemaan Aku Ankan ansiosta, ja niitä tykkään edelleenkin lukea. Viisikot jo mainitsin, MacLeanit jne. Yhteen aikaan luin jopa Stephen Kingin kirjoja. Kotimaisista Paasilinnan alkupään tuotanto, Huovinen, Tervo, Hotakainen, Waltari jne. Niin ja Seppo Jokinen ja uutisankkuri Röngän Viktor Kärppä-sarja ovat mieluisia. Raid-tarinat myös, Nykänenkö se kirjailija oli. Remestäkin joskus tulee luettua, ja Reijo Mäen Vares-tarinoita. Joppe Karhusen ja Seppo Porvalin lentäjäkirjat tietty on luettu moneen kertaan. Toisaalta menee kyllä Jerry Cottonitkin aina välillä, ja Jerryä on myös tähän mennessä ainoa äänikirjani :laugh:
Tikitaalikirjoja en ole koskaan ostanut, muutamaa on tullut kyllä silmäiltyä. Pidän kuitenkin paperista kirjaa parempana. Jos kirja on alunperin kirjoitettu englanniksi niin tykkään sen myös lukea englanniksi. Olen vähän kranttu kieliasun ja sujuvuuden suhteen, ja monesti vallankin uudemmat käännökset ovat vähän töksähteleviä. Steinbeck kuuluu minunkin suosikkeihin, samoin Sherlock Holmes-jutut. Flemingin Bond-kirjat, Clancyt, Patrick Robinson ja muut sota/agenttijutut ovat mukaansatempaavaa lukemista, Bondeissa näkee mukavasti myös peribrittiläistä ajankuvaa, niihin aikoihin englantilainen herrasmies oli luomakunnan kruunu :) Huumoripuolella Kinky Friedman ja Christopher Moore jakavat ykköstilan.
Tietokirjapuolella on tekniikan historia ja etenkin ilmailuaiheiset jutut kiinnostavimpia.
Niinettä onhan noita. Orwellin 1984:ää aloittelin joku aika sitten mutta jotenkin tuntui että se vaati enemmän keskittymistä kuin mihin pystyin sillä hetkellä kykenemään joten siirryin vähän kevyempään, nyt on meneillään Torringtonin "Devil's Carousel", kertoo autotehtaan väestä kommelluksineen, jäynineen ja tragedioineen. On vaan niin pirun väsy iltaisin että ei paljon jää mieleen, no onpa tuo tullut luettua aiemminkin kerran tai pari.
Ainoa laji mikä ei oikein uppoa on fantasiajutut, Sormusten Herrat ja sellaiset, eikä keskiaika ym "ikivanhat".
Lukeeko kukaan muu muuten saman kirjan moneen kertaan?
-
Minä olenkin Sillanpään sukuasioita vähän tuumaillut, kun nimi ja asuinpaikka on sen verta likellä sitä toista Sillanpäätä.
Monenlaista itsekin luen noiden vanhojen suomalaisten lisäksi. Erilaisia historiakirjoja luen jatkuvalla syötöllä. Nyt on ollut monta vuotta on nyt ollut kiinnostus modernismin tuloon 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun ensimmäisillä vuosikymmenillä. Niinpä on tullut aiheesta luettua monenlaista, sekä tutkimuskirjallisuutta sekä aikakauden kirjoittajien teoksia. Arkkitehtuurin funktionalismi, lentokoneet, motskarit, tehdastyö, kulttuurihistoria ja niin edespäin kiinnostaa. Aikakauden matkakertomukset, joihin liittyy jollain tavalla politiikkaa, elämän kuvailua tai tekniikkaa. Muutama viikko sitten luin Charles Lindberghin kirjoittaman kirjan lennostaan. Suosittelen luettavaksi, vaikka ajoittain olikin jokseenkin junnaavaakin luettavaa. 50 sivua lyhempänä olisi edennyt sujuvammin.
Scifin pariin tulee ajoittain palattua. Etupäässä Vonnegutia olen lukenut, ja muita yksittäisiä eri kirjailijoilta. Vonnegut on vähän sellainen, että sitä yhden-kaksi kirjaa lukee, mutta jos liian monta peräkkäin niin jo alkaa tympiä ja kovasti. Miekkosen tyylistä tykkään, mutta liika-annoksena tekkee pahhaa. Fantasiasta olen joskus ollut innostunut, mutta en enää erityisemmin. Parit Tolkienit on kuitenkin tullut luettua viime vuosina luettua, ja ihan kelpo lukemistahan ne oli.
Minulle ei ole ongelma jättää kirjaa kesken jos ei kiinnosta. Mitäpä siihen aikaansa tuhlaamaan, jos siitä ei iloa tai oppia saa irti. Kuitenkin pyrin aina lukemaan vähintään sata sivua, koska olen huomannut monen tympeän oloisen kirjan lähtevän kunnolla käyntiin jossain siinä satasen hujakoilla. Tosin vaikkapa tuo Linnankosken Pakolaiset, jonka vastikään luin, taisi olla 103 sivua tai jotain siihen suuntaan. Ehkäpä tällaisessa tapauksessa säännöstä voi tehdä poikkeuksen. Hyvä kirja se tosin oli.
Monia kirjoja olen lukenut useaan otteeseen, enkä aivan ymmärrä miksi jotkut ovat jopa päättämällä päättäneet, etteivät lue mitään kahteen kertaan. Tällainenkin tapaus on tullut tosiaan vastaan. Eri elämänvaiheissa kirjoista löytyy uusia asioita, ja sama kirja voi oikein hyvin ja vahvasti rikastaa montaa eri elämänvaihetta. Steinbeckeistä olen monta lukenut moneen kertaan, Vihan Hedelmät ainakin kolmesti, kuten myös toivoa täynnä olevan torstain, ja mikäs se sen kaveriteos olikaan. Saatana saapuu Moskovaan on pariin otteeseen tullut luettua, Viisikoita ja Seikkailu-sarjan kirjoja nykyäänkin silloin tällöin. Sadan vuoden yksinäisyys, Tuntematon Sotilas, monet Vonnegutit, Merenmaan Mustan Kukon laulu, Ihmiset Suviyössä jne. Pari erityisempää usealukuista kirjaakin on. Keväisin luen vuosittain jo viimeisen viiden vuoden ajan U.V. Walakorven Huhtikuun Yön. Kyseessä on kevyt hömppä, joka sijoittuu pieneen maalaiskylään. Nuori pappi ja kauppa-apulainen joutuvat vahingossa lukkojen taakse seuraintalolle, joutuvat rikkomaan ikkunan päästäkseen pois ja huhumylly lähtee käyntiin. Ja totta kai rakkautta seuraa, kuinkas muuten.
Toinen erityinen moneen kertaan aloitettu on Leonid Leonovin Metsä. Kyseessä on n. 800 sivuinen järkäle, joka käsittelee Neuvostoliiton syntymistä ja toista maailmansotaa yhden perheen näkökulmasta. Hiukan propagandistinen se on, mutta ei mitenkään erityisen. Olen aloittanut kirjan 3 kertaa. Pari kertaa jäin viidennensadan sivun tuntumaan, mutta kolmannella kerralla, viime talvena, luin sen loppuun. Jostain syystä olen tykästynyt siihen hirmuisesti ja aion aloittaa sen vielä neljänteenkin kertaan joskus. Luin sitä vuosia sitten ensimmäistä kertaa, kun moni juttu sujui pirun hienosti, ja olin ältsin mielissäni hyvin monesta seikasta. Ehkäpä kirjan henkilöt liittyivät päässä siihen aikaan, ja kirja tuntuu nyt hirveän kotoisalta ja sen henkilöt läheisiltä. Hyvä kirja melkein loppuun saakka, mutta lopussa alkaa tulla enemmän sitä propagandistista ihanne-neuvosto-ihmisen ihailua, kun nuori tyttö pistää henkensä likoon saadakseen tiedustelutietoja Suurelle Mahtavalle Neuvostoliiton Armeijalle. Taitava kirjailija, mutta vähän halvalla panee lukijaa kirjan loppunäytöksissä. Ehkäpä se kertoo jo jotain, että se oli 1950-luvun Neuvostoliitossa korkeasti palkittu teos. Kertonee sekä korkeasta laadusta, että poliittisesta oikeaoppisuudesta...
Ja onhan noita kirjoja jokunen kertynyt. Viikonloppuna järjestettiin eukkokullan kanssa kirjat uusiksi kun sain vihdoin hyllyt maalattua. Kotiviiniä, musaa ja kirjakasojen penkomista sekä aakkostamista. Kirjoja on kertynyt runsaasti etenkin Jyväskylän yliopiston kirjaston poistopäiviltä. Niistä on tullut kannettua moneen otteeseen varmaan yhteensä kolmattakymmenettä muovikassillista. Paljon hyvää vanhaa suomalaista, ulkomaista, taidehistoriaa, historiaa jne. Klassikoita ja monia erikoisempia, joita on hankala löytää. Joitain niistä erikoisemmista tosin ei olisi mitään syytä etsiäkään, jos totta puhutaan... Klassikot on klassikoita syystäkin, ja jotkut teokset unohtuvat yhtä kaikki hyvästä syystä. Pari kuvaakin tuosta järjestelyurakasta löytyy. Nyt on vähän huonot kuvat tosin. Kinofilmille kuvasin, ja ihan hyvällä Pentaxin lasitavaralla kuitenkin. Ei vaan tainnut Rodinal olla oikea kehite tälle filmille, ja taitaa tuo lainaskanneri olla kalibrointia vailla, kun pieni filmi näin suttuiselta näyttää.
Niin joo, ja kyllä kirja on paras paperisena. Tietokoneen näytöltäkin tulee luettua tutkimuskirjallisuutta ja jotain hankalasti saatavia tietokirjoja, mutta en tykkää läheskään niin paljon.
[ylläpito on poistanut liitteen]
-
Martin kuvat ovat suorastaan idyllisiä...
-
Perkkules.Se se olikin hankalaa kun koulun aloittaessa osasi lukea mutta sitten piti opetella tavaamaan!Oli hankalaa...Normaali kierto,Viisikot,JerryCottonit,dekkarit,scifit ja nykyään faktaa,sotaa ja muistelmaa.Just menossa pommikoneen taka-ampujan muistelot,seuraavana arkeologiaa lattapäille...
Mulla ei ou minkään näköstä muistikuvvoo tavvoomisen opettelusta. ::)
Mutta lukenu oun sillon lapsempana ollessaen aenakii kaekki Tartsanit. Muistan ihan elävästi vieläkii Janet, Tantorit, Numat ja Seetahit, vaekka en ou ies yhtää Tartsani elokuvvoo kahtonu monneen vuoteen.
Nykyvään oun keskittyny enemmännii kotiseotuhistorijjaan, parasta aekookii on mänössä "Koottua Kurolanlahdesta Poimittua Petsamosta" teos. Sennii oun lukenu jo aenakii puolenkymmentä kertoo ennennii, vuan kun en ou oekein piässy juonesta kiinni, ni pittää ihan ns. ajatuksen kanssa aenakii kerran vielä lukkee se läpi. ::)
-
Hyökkääppä kirjastoon...Erno Paasilinnalla on Petsamojuttuja...Vaan taisit tietääkin?
-
Hei Martti, missäs kohtaa se Stana saapuu Moskovaan lähtee uudestaan lentoon vai lähteekö? Olen muutaman kerran sen aloittanut, alkukaaos on mukaansatempaavaa, mutta jotenkin tuppaa tökkäämään siinä boheemien biletouhujen seutuvilla... Tietysti kun en ihan ole kärryillä kertomuksen ajan meiningistä, niin en aina ymmärrä satiiria joka siinä piilee.
Voisihan tuota uudestaankin koittaa, taisi se pokkari kyllä joutua jo varastoon.
-
Hei Martti, missäs kohtaa se Stana saapuu Moskovaan lähtee uudestaan lentoon vai lähteekö? Olen muutaman kerran sen aloittanut, alkukaaos on mukaansatempaavaa, mutta jotenkin tuppaa tökkäämään siinä boheemien biletouhujen seutuvilla... Tietysti kun en ihan ole kärryillä kertomuksen ajan meiningistä, niin en aina ymmärrä satiiria joka siinä piilee.
Voisihan tuota uudestaankin koittaa, taisi se pokkari kyllä joutua jo varastoon.
Hankala tuohon on sanoa. Varmaan viisi vuotta sitten viimeksi luin enkä tuosta niin paljon enää muista. Sen kyllä muistan, että sama juttu taisi häiritä. Kirja etenee monessa tasossa, ja osa siitä on vähemmän mukaansa tempaavaa.
-
Oliksese hiiriä ja ihmisiä? Vai sotkeeks miun muisti nyt jotakii..
jv
-
Hyökkääppä kirjastoon...Erno Paasilinnalla on Petsamojuttuja...Vaan taisit tietääkin?
Tiijän että Paasilinna ei ou tästä Petsamosta kirjottanu yhtää rivijä:
http://www.citipedia.info/city/general/Finland_Savo_Petsamo_id_641944 (http://www.citipedia.info/city/general/Finland_Savo_Petsamo_id_641944)
-
Oliksese hiiriä ja ihmisiä? Vai sotkeeks miun muisti nyt jotakii..
jv
Tää on yksi niitä traagisempia Steinbeckin lyhyitä tarinoita. Helmi ja sitten se yksi siitä Ponista kertova juttu ovat tällaisia myös. Jos olisin jonkun näistä lukenut ensimmäisenä Steinbeckiltä, en varmaan olisi muita edes aloittanut.
Steinbeckit olen lukenut viimeksi varmaan 10 vuotta sitten ja sillä kertaa englanniksi joten suomenkieliset nimet voivat vähän heittää mutta tässä muutama iloisempi ja lämminhenkisempi tarina:
Oikutteleva Bussi
Hyvien ihmisten juhla
Torstai on toivoa täynnä
Tortilla Flat (en muista suomenkielistä nimeä)
Ja sitten jokerina pohjalla Travels with Charley (Matka Charleyn kanssa tms), se on matkapäiväkirja. Steinbeck hommasi maastokelpoisen asuntoauton ja lähti sillä reissuun, mielenkiintoisia kertomuksia. Charley on matkaseurana ollut koira, ja auton nimeksi tuli Rocinante, tässäkin muuan kirjallisuusviittaus :)
Täytyy myöntää että Vihan hedelmät ja siihen tarinaan liittyvät muut on vielä lukematta.
-
Jaa toinenkin Petsamo...Kouvolan ratapihalla on kolmas,siitä ei liene kirjoittanut kukaan...
-
Jaa toinenkin Petsamo...Kouvolan ratapihalla on kolmas,siitä ei liene kirjoittanut kukaan...
Suonenjoella ja Tampereella myös.
-
Tortilla flat on suomennettu nimellä Ystävyyden talo.
Kukas lukkee noita kirjoja jollakin muulla ko suomen kielellä?
Mie oon jottain lukenu englanniks, mutta on se vähän kinkkistä. Jossain vaiheessa tosin oivalsin, että ei piä välittää, vaikka ei joka sannaa ymmärrä. Sellasesta sanakirja toisessa käessä -lukemisesta ei tuu mittään, ja tarinan juonessa voip toki pysyä vaikka menis aika paljonki ohi. Mutta sellanen sanoilla leikittely, rivien väliin jäävä asia ja tuollaiset hienot lukijan tunnetilaa ohjaavat viitteet ja tyylit sekä tuollanen sanaleikkeihin tai kaksiin merkityksiin perustuva huumori tahtovat jäädä avautumatta; ei riitä oikein kielitaito siihen. Ja ne on taas just ne asiat, mitä eniten haen ja arvostan suomenkielisessä kirjallisuuvessa. Miullahan on korkeakoulututkinto, mutta pitkän tien kautta haettu, eli kielien kohalla oon vähä toistaitonen. Ko se keskikoulu jäi kesken niijen saksan epäselvien verbien takia...
Meillä toisessa nojatuolissa luetaan enimmäkseen englanniks, se on siellä ammattitaijon ylläpitämisseen liittyvää toimintaa. Ne siihen tarkotukseen hankitut kirjat on enimmäkseen miulle liian vaikeita. Mutta matkustamisessa ollaan melkonen pari: toinen ossaa puhhuu ja toinen ossaa ajjaa autoa (toistaiseksi)!
jv
PS. No nyt tuli jälkijunassa mieleen yks juttu; jossain britti-tv-sarjassa puhuivat miehestä, että onko tämä "pheasant plucker". Kääntäjä oli oivaltanut: käännös oli, että tarjoaako hän mustunutta kanaa?! No se tuli tässä yhteydessä siksi mieleen, että vaimo - huolimatta englannin opettajan ammatistaan - ei juttuja ymmärtänyt suomeksi eikä englanniksi, mutta minä, tosin vähän jälkijunassa, ymmärsin! Kun on mielikuvitusta...
-
Kaunokirjallisuus englannin kielellä on kyllä kinkkinen juttu. Humanistiset tieteet englanniksi menee kuin vettä valaen, niitä kun on opinnoissa lukenut runsain määrin. Tutkimuskirjallisuudessa kieli on hyvin erilaista, asiapitoisempaa. Vaikka tieteellistä tekstiä englanniksi luenkin ongelmitta niin kaunokirjallisuudessa olen aika pitkälti pitäytynyt kotimaisessa. Jotain englanniksi olen lukenut, mutta en siitä saa samaa nautintoa. Juurikin siitä syystä mitä Latvanen tuossa kirjoitti.
-
Lukeminen on minulle tärkeä ja mieluisa harrastus. Lukiessa rentoutuu, kokee sopivasti jännitystä ja oppii lisää. Luettavan tekstin laadusta riippuen.
Iltalukemisena dekkari on paras rentouttaja, puolesta tunnista tuntiin kun lukee niin jopas uni maistuu. Suomalaisista dekkaristeista luen mielelläni Reijo Mäen, Jarkko Sipilän ja Matti Röngän kirjoja. Ulkomaisista sopii Donna Leon, Kjell Ola Dahl ja moni muu.
"Ammattikirjallisuutta" luen alkukielellä, se on helpompaa kuin proosatekstin luku, koska kieli (ja aihealue) on selkeämpää. Ruotsin Classic Bike, saksalaiset Motorrad Klassik ja Klassik Motorrad tulee tilattuna. Muita lehtiä ja kirjoja tulee ostettua liiankin kanssa.
Sellaisen pienenä haasteena olen lukenut jo pitkään Classic Motorcycle Race Engines teosta. Erittäin mielenkiintoinen teos, mutta sen verran keskittymistä vaativa, että yksi kone kerrallaan on ihan tarpeeksi. Välillä tulee viikkojenkin taukoja.
Ja sitten vielä salainen pahe. Tunnen kieroutunutta viehätystä pien- ja omakustanteisiin dekkareihin. Pk-seudun kirjastoista niitä löytää aika hyvin. Osa on ihan luettavia, mutta joukkoon mahtuu uskomattoman kökköjä tarinoita. Niitä lukiessa tuntee joskus melkoista myötähäpeää.
-
Tortilla flat on suomennettu nimellä Ystävyyden talo.
Kukas lukkee noita kirjoja jollakin muulla ko suomen kielellä?
Mie oon jottain lukenu englanniks, mutta on se vähän kinkkistä. Jossain vaiheessa tosin oivalsin, että ei piä välittää, vaikka ei joka sannaa ymmärrä. Sellasesta sanakirja toisessa käessä -lukemisesta ei tuu mittään, ja tarinan juonessa voip toki pysyä vaikka menis aika paljonki ohi. Mutta sellanen sanoilla leikittely, rivien väliin jäävä asia ja tuollaiset hienot lukijan tunnetilaa ohjaavat viitteet ja tyylit sekä tuollanen sanaleikkeihin tai kaksiin merkityksiin perustuva huumori tahtovat jäädä avautumatta; ei riitä oikein kielitaito siihen. Ja ne on taas just ne asiat, mitä eniten haen ja arvostan suomenkielisessä kirjallisuuvessa.
No niin olikin, Ystävyyden talo.
Nuo mainitsemasi jutut, sanaleikit ja muut tosiaan jäävät usein käännöksissä vajavaisiksi, siksi mieluummin luen englanniksi. Enkku on ollut mulle melkein opintojen alusta alkaen vähän niinkuin harrastus ja mielenkiinnon kohde, ei niinkään välttämätön paha. Silti, vaikka jo kuvittelin olevani aika hyvä siinä ja pärjäsin esim työelämässä suullisesti ja kirjallisestikin, oli eka oikea kirja tosi hankala ja lukiessa meni varmaan tuplat siitä mitä vastaavaan suomenkieliseen, kun ei vaan aivo jaksanut pitkiä pätkiä putkeen. Se oli muuten tämä kirja, aika hauska, olen muutamaan kertaan lukenut uudelleenkin:
http://www.goodreads.com/book/show/78065.Pest_Control (http://www.goodreads.com/book/show/78065.Pest_Control)
Vähitellen ja harjoituksen myötä enkun lukemisesta tuli helpompaa ja nyt luen (ja jopa ymmärrän) lähes yhtä nopeasti kuin suomea. Joskus tulee vastaan sanoja joita en aivan ymmärrä mutta yleensä asiayhteys auttaa ymmärryksessä. Ja jos ei vaan mene jakeluun niin sitten kääntäjä tai sanakirja avuksi. Saatiin yhtenä jouluna enkun idiomieja selittävä kirja, siitäkin on apua, kuten myös googlesta jos tulee joku outo sanonta tai kielikuva (se "pleasant fucker" vaimikäseoli pitääkin tarkistaa). EDIT: Tarkistin :laugh:
Minulla tämä koskee vain englannin kieltä. Ruotsiksi ja saksaksi tulee joskus luettua teknillis-historiallisia juttuja netistä tai lehdistä mutta kaunokirjallisuuteen ei riitä taidot.
-
Jaakko tuossa kyseli muilla kielillä lukemisesta. Minä koetan lukea englanniksi ja ruotsiksi että pysyy kielitaito yllä. Saksaksi ei mene sarjakuvia ja auto/moottoripyörälehtiä raskaammat, Jerry Cotton odottaa kirjahyllyssä kyllä. Se voisi mennäkin. Osa menee ihan sujuvasti, osa vähemmän. James Ellroyt on sellaisia, että pitää olla sanasto hollilla ja keskittyä muutenkin kovasti.
-
Lainaus:
Perkkules.Se se olikin hankalaa kun koulun aloittaessa osasi lukea mutta sitten piti opetella tavaamaan!Oli hankalaa...Normaali kierto,Viisikot,JerryCottonit,dekkarit,scifit ja nykyään faktaa,sotaa ja muistelmaa.Just menossa pommikoneen taka-ampujan muistelot,seuraavana arkeologiaa lattapäille...
Näinpä oli! Tuntui aluksi silloin siltä että olivatko nuo muut koulukkaat jotenkin vähä-älyisempiä kun eivät osanneet lukea suoraan.
Myöhempi kokemus on osoittanut minulle kuitenkin sen ettei varhainen lukemiseenoppiminen välttämättä korreloinut juuri mitenkään
myöhempään ns. menestykseen elämässä! :P
Suosikkini tuolloin oli: "Viisikko Löytää Kiljupänikän" , Enid Blyton.
******************************************
-"Juokse poika juokse" Nicky Cruz, ankia olo tuli tuosta varhaisteini-iässä!
-"Berijan Tarhat", Unto Parvilahti (os. Boman) ankia olo tuli tuostakin, aikuisiässä.
-"Sinuhe, egyptiläinen". Tuota yritin lukea n. 10v. ikäisenä mutta parempi aikuisena luettuna.
-"So weit die füße tragen". Clemens Forell (?) kyllästyy Kap Dezhnjovin seudun leirien
huonoon huonepalveluun ja päättää kävellä takaisin Saksaan.
-"Japanilaisen Hävittäjälentäjän Muistelmat", Saburo Sakai. Onneksi hän ei onnistunut viimeisellä
komennuksellaan. Mitenkä lienee tehtiin matkalasku tuolloin Japanissa Kamikaze -komennukselle
jolta tultiin takaisin?
-"Papillon, ja Banco, Kaikki Pelissä": Henri Charriere.
-"Mies Kylmästä":John le Carre.
-Sotaisia kirjoja: Sota ja Rauha (vain puoleenväliin luettu), "Volokolamskin Tie", Aleksander Bek,
Hans-Josef Wagemullerin muistelmat, Stuka-lentäjä, Hans-Ulrich Rudel.
Battler Britton tai vastaava sankari useissa erilaisissa kirjallisissa tai sarjakuvallisissa lähteissä.
-"Suomen Radiotiedustelu 1927-1944" Erkki Pale.
JerryCottonit tulivat aikanaan myös hyvinkin tutuiksi, Aku Ankoista puhumattakaan.
-aju-
-
Samma här,joistain kirjoista on tullut huono jälkimaku ja ne ovat pyörineet mielessä pitkään lukemisen jälkeen,lienee sitten hyvän kirjan merkki kun koskettaa.
Elokuvista moni on jäänyt kaihertamaan jälkeenpäin,eniten ehkä Francois Truffautin Vihreä huone ja Kohtalokas nainen,varsinkin Kohtalokas nainen aiheutti unettoman yön kun sen nuorena poikana katselin,on yllättävää että elokuvan keinoin pystyy tuomaan esille ihmisen pahuuden ja täydellisen piittaamattomuuden,kyllä Truffaut oli nero,ei siitä mihinkään pääse.
-
Jonkin verran tulee lueskeltua. Kaikenlainen (lähi)historia kiinnostaa, ja monenlaisia kyläkirjoja ym. kotiseutuhistorioita on tullut kahlattua läpi. Jopa Päätalot sain luettua kaikki, mutta niissäpä olikin aika paljon minun kotiseutujen historiaa ja muutama sukulainenkin niissä esiintyi, Tampereen vuosista kertoneet kirjat meni siinä sivussa. Itse asiassa mistään kaunokirjallisuuden puolelta ei taida saada niin tarkkaa kuvaa kotimaan historiasta 20-luvulta 80-luvulle, kuin Päätalon hitaasti mutta varmasti etenevistä tiiliskivistä.. Jotenkin niihin jää koukkuun mielenkiintoisten ja vähän karrikoitujen henkilöhahmojen takia, vaikka ensiksi tuntuvat mahdottomilta lukea.
Viime vuosina olen lukenut melko monta Ken Follett:in kirjaa, hän on hyvä luomaan kirjoihin niin kiinnostavia (veemäisiä) henkilöitä ja juonenkulkuja, että kirjat saa yleensä luettua yhdeltä istumalta. Poislukien tietysti valtava tiiliskivi Taivaan pilarit jatko-osineen, sekin kyllä mahtava kirja. Aika samantyylinen kirjailija on Conn Iggulden, mutta hän ei saa henkilöistään aivan yhtä kiinnostavia, historiaa kyllä oppii hänenkin kirjoistaan. Seuraavaksi olisi tarjoitus yrittää lukea Jan Guillouta, kun hänelläkin on kuulemma em. kirjailijoiden tyylinen historiallinen romaanisarja. Ai niin, Stieg Larssonin Millennium -sarjasta tykkäsin, ja niille eri kirjailijan toimesta kirjoitettu jatko-osakin oli ok. Taitavat olla ainoita nykyaikaan sijottuvia kirjoja jotka kiinnostivat.
Suomalaisista ei nyt tule mieleen varsinaista lempikirjailijaa, mitä nyt ehkä Antti Heikkinen vaikuttaisi olevan mestari elämänkertojen kirjoittajana, jo Juice -kirjan perusteella. Jossain vaiheessa luin kaikki Janne Huilajan kirjat, kun ne sattuivat kertomaan tutuista lapsuuden ympyröistä syrjäkylillä kaljabaareineen, keskioluen vapautumisen myötä kaljaa kittaamaan jääneistä peräkammarinpojista ym. syrjäytyneistä elämäntaiteilijoista. Vanha salametsästäjä Unto EK oli myös joskus lähes lempikirjailija, silloin kun eräily kiinnosti enemmän. Nuorena olisin nimennyt myös Paasilinnan (Arton) ja Stephen Kingin parhaiden kirjailijoiden joukkoon, mutta nykyään ei heidän kirjat enää jostain syystä uppoa.
-
-"Berijan Tarhat", Unto Parvilahti (os. Boman) ankia olo tuli tuostakin, aikuisiässä.
- Stuka-lentäjä, Hans-Ulrich Rudel.
- "Suomen Radiotiedustelu 1927-1944" Erkki Pale.
-aju-
Tuo Parvilahden kirja tuli luettua nyt uudelleen, kun ajat naapurissa näyttää menevän taas siihen suuntaan.., tuo kirja oli muuten niitä ns. kiellettyjä kirjoja YYA:n aikoihin, mutta onneksi Kylmäkosken kirjasto oli "köyhä" maalaiskirjasto, jossa kielletyt kirjat oli ylähyllyllä, eikä varastossa.
Toinen ko. kirjailijan opus on "Terekille ja takaisin", lukemisen arvoinen sekin.
Mielenkiintoinen on ollut myös "U-977" Heinz Schaeffer ja "Taistelulentäjänä itärintamalla" Helmut Lipfert.
"Sanomansieppaajia ja koodinmurtajia - Suomen radiotiedustelu sodassa" ja siitä johdannaisena "Operaatio Stella Polaris" ovat myös lukemisen arvoisia jos haluaa vaivata päänuppiaan sillä, mitä julkisuudessa ei ole kerrottu (siis sitä mikä ei käy ilmi näistä kirjoistakaan, ne loppuvat siten, että jatkoa olisi luvassa, mutta ei sitten kuitenkaan).
-
Dallapen vaiheista löytyi hyvä kirja kympillä Kilokirjasta, Suomen Kirjallisuuden Seuran julkaisuja. Eihän siitä voinut kävellä ohi, ja hyviä juttuja on kirjassa piisannut. Mukavaa iltalukemista vanhan putkiradion äärellä.
-E
-
Arto, Josef Martin Bauer oli kirjoittaja.
Ismo suositteli Parvilahden kirjoja, hyviä ovat.
Mutta kirjan Terekille ja takaisin vastineeksi suosittelen Sakari Lappi-Seppälän kirjaa Haudat Dnjeprin varrella ( painettu Valpon vuonna1945).
Noista Panttipataljoonan retkistä on nyt ilmestynyt parikin uutta kirjaa mm SS-mies Yrjö Pyyhtiän tarina.
-
Morning!
Oma lukumiehen urani alkoi 60-luvun alkupuolella eräänä talvi-iltana.
Asuttiin kaikesta kaukana olevassa kansakoulussa-vanhemmat opettajina siellä-ja me kakarat
olosuhteiden pakosta siellä kanssa oleiltiin.
Tuli talviaikaan useinkin ajanvieteongelmia-hiihto ei maistunut silloin-eikä maistu muuten nykyäänkään.
Aikani eräänä iltana asiasta mouruttuani otti isäni hellästi luunkovilla näpeillään korvalehdestäni kiinni
ja talutti meikeläisen koulussa olleen sivukirjaston hyllyjen eteen ja tokaisi: "Tuolta vasemmalta ylhäältä
kun aloitat ja oikealle alas lopetat-ei ole ajanviete enää ongelma"!
Niin sitten tein-ja niitä kirjoja meinaan oli satamäärin-ja kaikenlaisia kirjoja.Myös opettajan omassa hyllyssä-semmoisiakin,jotka
valvontakomissio olisi halunnut tuhkata.Kaikki luin-useammankin kertaan monet niistä.
Vuonna -67 muutettiin kirkonkylään-Kirkonkylässä sentään oli pääkirjasto-... lukuhimo oli syttynyt...eikä ole vielä hiipunut-vaikka
on niitä himmeitäkin hetkiä ollut.
Välillä käy köykäinen-joskus täytyy olla raskasta luettavaa.Mielialajuttujahan nämä ovat. Mutta lukeminen kannattaa aina-
vaikka ilman torkkupeittoakin.
t. Markku
-
Arto, Josef Martin Bauer oli kirjoittaja.
Ismo suositteli Parvilahden kirjoja, hyviä ovat.
Mutta kirjan Terekille ja takaisin vastineeksi suosittelen Sakari Lappi-Seppälän kirjaa Haudat Dnjeprin varrella ( painettu Valpon vuonna1945).
Noista Panttipataljoonan retkistä on nyt ilmestynyt parikin uutta kirjaa mm SS-mies Yrjö Pyyhtiän tarina.
Juu, todellakin Josef Martin Bauer kirjoitti kirjan "Pako Siperiasta". Cornelius Rost oli kaiketi herran oikia nimi.
Tarinan todenperäisyyttä on hiukan eppäilty erinäisillä tahoilla mutta joka tappauksessa aion nyt
avata Baltika -oluttölkin ja katsoa juutuubista koko tarinan yhdellä rupeamalla!
https://www.youtube.com/watch?v=ZQISDathKxg (https://www.youtube.com/watch?v=ZQISDathKxg)
https://www.youtube.com/watch?v=FlVZgEUkaP0 (https://www.youtube.com/watch?v=FlVZgEUkaP0)
https://www.youtube.com/watch?v=e02McW1QZLs (https://www.youtube.com/watch?v=e02McW1QZLs)
https://www.youtube.com/watch?v=KyNmPaF0plY (https://www.youtube.com/watch?v=KyNmPaF0plY)
https://www.youtube.com/watch?v=AxWJ-qaFVkM (https://www.youtube.com/watch?v=AxWJ-qaFVkM)
https://www.youtube.com/watch?v=99uzLcAGXAA (https://www.youtube.com/watch?v=99uzLcAGXAA)
Jaa-a...saattaapi olla että toinenkin Baltika pitää avata!
-aju-
-
Ihan paperi kirjat on jäänyt, emännän iPad Airilla on luettu monta hyvää kirjaa.
-
..jotta semmosta vaan että paljon on luettu ja paljon jäänyt lukematta. Osa lukemisen väärttiä ja osan olisi voinut jättää lukematta. Mutta aiheeseen vahvasti liittyen on mieleen jääneet nuo Jurvan Kynäilijän tuotokset, nimittäin mainiot muistelot josta löysin paljon yhtymäkohtia ja samoja tuntemuksia ajalta jolloin haaveiltiin kolmepuokkiHondista viissatasista Kawoista puhumattakaan. Ja sitte ne ryökäleet räjäytti potin ja toi markkinoille tuutin ja tappokawan ja ysisatkun ja niin edelleen... oli ne aikoja.
Niin, nuo kirjat, Tulikko Kawalla, Tottahan Kawalla ja Ilimam' muuta Kawalla on aikas sopivaa lukemista tämänkin ikäiselle motoristille. Jotta suosittelen voimakkaasti vaikka pukinkonttiin pantavaksi. Löytyy kirjailija Antero Viitalan nimen alta ainaskin kooklesta.