VMPK ry Foorumi
Muut => Yleistä keskustelua => Aiheen aloitti: seppo savolainen - Huhtikuu 29, 2016, 21:33:48 ip
-
Nyt taas tarjolla 2.7, Saarijärven Lannevedellä Hernesalmen myllyllä.
Vanhaan kunnon tyyliin, telttamajoitus, saunat, ruokapuolta ja makkaranpaistoa.
Illalla viidennettoista mylly bluesit.
Savu, -teltta, -joki ja leidisauna leiriytymishintaan 5e, tai siinä on tonkka maitolaiturilla
sitä varten jos omaatuntoa alkaa vaikkapa kaiveleen. Lippuja ei myydä.
Bluesiin sitten erikseen, jos tanssijalka alkaa vipattaa. Yhtyeinä Roster, Oulusta ja Midnight Moaners , Jyväskylästä.
Osoite: Napulanpolku 20 Lannevesi, Saarijärvi. Aloitellaan puolilta päivin.
Käsi kahvalle ja Daami mukaan nauttimaan Suomen suvesta!
Laitoin tälle osiolle, jotta uskalletaanko enään ollenkaan moiseen harrastehenkiseen rypistykseen.
-
Minä jo innostuin otsikon perusteella että joko järjestetään huoltisbileitä (eikös joskus ollut Motorest huoltsikoita?) mutta pettymys oli suuri kun eihän tapahtuma liity huoltiksiin mitenkään :'(
No, kuitenkin, hienoa että tällaisiakin järjestetään ja toivon tapahtumalle runsasta osanottoa sekä leppoisaa tunnelmaa.
-
Onhan toki Uuraisilla vielä huoltamon suhteen vanhaa meininkiä.
Muutoin tämän foorumin väki lienee paremminkin viihtyvän satiini lakanoiden välissä.
No pitihän tuotakin kuitenkin kysäistä ;)
-
Kari, jos ajelet Kokemäen suunnalla poikkea Kauvatsan Gulfille. Ihan ku aika olis pysähtyny sinne 70-80 luvulle. http://www.gulfkauvatsa.fi/ (http://www.gulfkauvatsa.fi/)
-
Kari, jos ajelet Kokemäen suunnalla poikkea Kauvatsan Gulfille. Ihan ku aika olis pysähtyny sinne 70-80 luvulle. http://www.gulfkauvatsa.fi/ (http://www.gulfkauvatsa.fi/)
Wau mikä paikka! Näitä soisi olevan enemmänkin säästynyt. Ainakin minua kiehtoo nostalgiset kahvilla käyntipaikat paljon enemmän kuin modernit abc:t ja vastaavat. Miika Nousiaisen sanoin: kyllä ennen oli kaikki paremmin.

Kyllä minäkin luin otsikon ensin väärin-että Kesoil Motorest bileet :)
Onhan näitä Gulfeja nykysin Suomessa paljonkin.
Tässä yksi ja alkuperäisessä asussaan myös.Tai ei alkuperäisessä vaan uusitun-70 lukuisen..
https://fi-fi.facebook.com/GulfRuotsinkyla/ (https://fi-fi.facebook.com/GulfRuotsinkyla/)
http://personal.inet.fi/business/gulf/index.htm (http://personal.inet.fi/business/gulf/index.htm)
Myös suuri autokorjaamo tontilla ja aitoja Ameriikanvirvokkeita baarin kylmäkaapissa.
Myös eurooppalaisia autoja korjataan.Aito huoltsikka josta saa myös varaosia ja palvelua.
[ylläpito on poistanut liitteen]
-
Ennen oli nostalgiakin parempaa.
-
Eihän sitä Karin tarttee kovin kauaksi lähtiä. Perhon St1 on aikalailla suoraan 70-luvulta.
http://www.st1perho.com/ (http://www.st1perho.com/)
-
Eihän sitä Karin tarttee kovin kauaksi lähtiä. Perhon St1 on aikalailla suoraan 70-luvulta.
http://www.st1perho.com/ (http://www.st1perho.com/)
Olen usein ohikulkiessa käynytkin. Hivenen lähempänä saman tien varrella on myös todella persoonallinen huoltis mutta ainakin vielä olen kerännyt rohkeutta mennä siiinä käymään, minulla kun on heikko vatsa.
-
jaa, missä se semmonen mahtaa olla?
Kuulemma parempivatsasten ruokapaikka. Oon keränny rohkeutta...
http://www.kulloonkotitupa.fi/ (http://www.kulloonkotitupa.fi/)
-
Ennen oli nostalgiakin parempaa.
Kyllä vaan.Tuossa vielä pari vanhempaa kuvaa Kuluhvilta.
Aika usein motoristit tai jenkkiautoilijat kokoontuu nurkille.
(http://kuvapilvi.fi/k/yVeg.jpg)
Karillekkin löytys varmana joku Volvo henkinen kaveri :)
[ylläpito on poistanut liitteen]
-
Ruohtinkylän kuluhvilla oon meinannu monet kerrat käyä, mutta on jääny käymätä. Ruohtinpyhtäälle sentään oon jo päässy, ku kävin siellä syömässä pitsan. Se oli semmonen isänmaallinen paikka, jossa lampunvarijosimet oli tehty sotilaskypäristä ja seinällä oli muistaakseni Suomi kp ynnä muuta sojanaikasta rekvisiittaa.

Oisiko se paikallinen ravinteli Ruukissa,nimeä en muista mutta hyvät pitsat syötiin viimekesänä terassilla,motskarireissulla.En tarkoita sitä paikkaa joka on joen varressa(Mylly) vaan Fellmannia.Aika isokin paikka.Niinno nythän se nimikin löytyi netistä ;)
[ylläpito on poistanut liitteen]
-
Kyllä se tais olla tuo sama paikka. Serkkupoika oli tekemässä sitä ohimenevää moottoritietä, niin sehä se ties hyvän pitsapaika, jossa sitten käytiinki.
-
Ruohtinkylän kuluhvilla oon meinannu monet kerrat käyä, mutta on jääny käymätä. Ruohtinpyhtäälle sentään oon jo päässy, ku kävin siellä syömässä pitsan. Se oli semmonen isänmaallinen paikka, jossa lampunvarijosimet oli tehty sotilaskypäristä ja seinällä oli muistaakseni Suomi kp ynnä muuta sojanaikasta rekvisiittaa.
Isänmaallishenkinen ruokapaikka, menyytä myöten :D

No juu ;)
Pizzaa täytyy löytyä melkein joka(kansan)paikasta mutta osaa se Fellmanin Atte muutakin leipoa,kaakkuja ainakin tilauksesta :)
Ei ole kuvan henkilö vaan taustalla kassakoneella oleva.
Ruukin esitteitä: http://stromforsinruukki.fi/index.php?pageid=4&aid=14 (http://stromforsinruukki.fi/index.php?pageid=4&aid=14)
[ylläpito on poistanut liitteen]
-
Ennen oli nostalgiakin parempaa.
Asenteesta kiinni. Taidat olla Martti sen verran mariinoitunut ic-mies, että eiköhän se vanhan liiton nostalgia löydy jo valmiiksi?
Matkaeväät: Kaksi pakettia kabanossia, litteet pullot laukkuihin ja kaljalaatikko tarikalle. Jatko näytös halavatunmoisessa kaasussa. Ilta on jäänyt kesken jos ei aamulla ole ureat ja sonnat housussa?
Lähden jos aikataulu antaa myöten. Sen verran oon nostalgia henkinen. Kerran tässä ollaan koko ukko muutenkin retro, ja vähän "jälkeenjäänyt". 5-kymppisenä on sen kadonneen nuoruuden kaipuu? Voi, näitä tämmösiä pitäis olla enempi. Nuortuu ihan silmissä. :)
-
Karillekkin löytys varmana joku Volvo henkinen kaveri :)
Olen kuulunut niin Volvo-, jenkki- kuin mopokerhoon joten olen kuin haisunäätä vedessä melkein porukassa kuin porukassa.
5-kymppisenä on sen kadonneen nuoruuden kaipuu?
Ai kuinka niin? Ainakaan minä en ole kasvanut vielä aikuiseksi. Vanheneminen näet on pakollista mutta aikuistuminen vapaaehtoista.