VMPK ry Foorumi
Moottoripyörät => Entisöinti => Aiheen aloitti: Risto Nurmi - Maaliskuu 16, 2016, 10:09:32 ap
-
Terve
Nyt alakas olla todella hyvät neuvot tarpeen. Mulla loppuu itellä niksit ja konstit. Olen yrittänyt irrottaa Trabantin koneen mäntiä ja sylintereitä toisistaan ties kuin monta kertaa ilman mainittua tulosta. On yritetty liottaa, lyödä koivupalikalla ja nyt tein ulosvetäjästä puristimen, joka on kiinni kannenpulteissa. Ei liiku mihinkään.
Koneessa on oikeastaan kaikki asiaa hankaloittavat tekijät. Kone on kaksisylinterinen ilmajäähdytteinen kaksitahtinen. Sylinterit on alumiinia ja erilliset. Lohko on vaakaan halkaistava ja kampiakseli prässätty. Eli jotta kampuran saa lohkosta irti, pitää ensin saada sylinterit irti, sitten voi irrottaa männät, jonka jälkeen kiertokanget mahtuvat aukoistaan alakautta ulos.
Millä ilveellä minä saisin tuon auki? Sylinterit haluaisin ainakin ehjinä, ja mielellään männätkin (jos tarve vaatii, niin männät saa mennä. Tarvin ne lähinnä malliksi, ei uudelleen käytettäviksi). Kiertokanget pitää saada ehjinä.
Olen poistanut lohkon alapuolen. Toisen sylinterin mäntä liikkui aikanaan (20 vuotta sitten, kun yritin eka kertaa purkaa) jonkin matkaa ja jumahti nykyiselle paikoilleen. Toinen ei ole koskaan liikkunut mihinkään.
Yks vaihtoehtohan olisi kiinnittää dremeliin varsijyrisn ja leikata männän laet pois, sen jälkeen katkaista männäntappi molemmin puolin ja vetää kampura irti, sitten sylinteri penkkiin ja jollain konstilla loput männistä kappaleina ulos. En kuitenkaan haluaisi lähteä tälle linjalle, koska riski tuhota kaikki osat on aika suuri.
Tähän vois tietysti loppuun lisätä ratkaisuna "ostetaan halvalla Trabantin 500cc kone" ;D
-
Ai niin, unehtu sanoa. Jos joku tässä Oulun alueella haluaa ottaa härkää sarvista, niin tällä moottorilla saa yrittää. :D
-
Pystyskö noita kunnon prässissä painamaan?
-
tehe siihen sylinterin päähän joku 10-15mm laippa johon sitten rasvanipan kierre ja painat rasvaprässillä sen männän liikkeelle, kannattaa ottaa se kampikammion puolikas pois että männät pääsee putoo suoraan alas ette mikään pääse vääntymään ja sitten molempiin sylintereihin vuoron perään ;) kyllä ne sitten liikkuu kun ensin pikkusen nytkähtää liikkeelle ::)
-
tehe siihen sylinterin päähän joku 10-15mm laippa johon sitten rasvanipan kierre ja painat rasvaprässillä sen männän liikkeelle, kannattaa ottaa se kampikammion puolikas pois että männät pääsee putoo suoraan alas ette mikään pääse vääntymään ja sitten molempiin sylintereihin vuoron perään ;) kyllä ne sitten liikkuu kun ensin pikkusen nytkähtää liikkeelle ::)
Toimii vain kun mäntä on lähes yläasennossa. Kun aukot aukeaa rasva karkaa kanaviin. Hyvä 4-tahtisessa mutta huono 2-tahtisessa.
Jos prässillä meinaa painaa pitää muistaa että kampiakseli pääsee vapaasti liikkumaan.
Prässäystyökalu kannattaa tehdä niin että se painaa männän laidoilta joissa on vahvin osa mäntää. Siis putkimainen työkalu.
-
Tervehdys.
Trabantin moottori myynnissä Muuramessa.
Terveisin: Timo Partanen, 050-3620369
-
tehe siihen sylinterin päähän joku 10-15mm laippa johon sitten rasvanipan kierre ja painat rasvaprässillä sen männän liikkeelle, kannattaa ottaa se kampikammion puolikas pois että männät pääsee putoo suoraan alas ette mikään pääse vääntymään ja sitten molempiin sylintereihin vuoron perään ;) kyllä ne sitten liikkuu kun ensin pikkusen nytkähtää liikkeelle ::)
Tämä ei onnistu, kun toinen mäntä on akk:ssa ja toinenkin sen verran liikkunut, että kanavat on auki. Pakoaukon vois peittää laipalla, mutta huuhtelukanavia ei saa tiiviisti umpeen. Lohkon alapuoli on kyllä irti ja samoin sylinterit on irti lohkosta.
-
Ruuvaa kannet takaisin paikalleen, sorvauta painepesurin kärkeen käypä adapteri, ruuva adapteri tulpanreikään ja vettä, enemmän paineellista vettä ....
-
Sixin sylinteri irtosi lopulta kun painoin väkiruuvilla mäntää ja annoin lämpöä toholla
sylinterille. Männän päässä samanmuotoinen kuppi kun on männänpään pyöristys.
Jos liottaa moottoria naftassa muutaman vuoden niin löystyy, ei tosin ole hätäisen miehen hommaa.
L&K.
-
Timo, ei onnistu tuo konsti, kun männät on niin alhaalla, että kanavat on auki. Tuonne ei saa nestepainetta männä päälle. Tuota tohoa pittää vissiin kokeilla. mun vaan pitää ensin osta se toho. ruuvaaminenkin on hankalaa, kun sylinteriä ei saa penkkiin. Ainoa, mihin voi kiinnittää on kannenpultit.
Totohan ei kait tuota niin päljoa lämpöä, että sylinterit menis pilalle?
-
jaa tohoko ei tuota lämpöö, kyllä varmasti tuottaa mutta eihän sitä tartte koko päivää tohottaa sylinterin kupeeseen ;)
-
Lämpöä vaan niin lähtee.
-
Hiilihappojäätä männän päälle, niin mäntä vois kutistua irti. Jää jäähdyttää männän n. -80C lämpötilaan. Samalla lämpöä sylinteriin ulkopuolelta, niin saattas tulla aikaan jonkunlainen lämpölaajeneminen. Lisäksi vielä ulosvetäjällä mäntä tiukalle jännityksiin.
-
Ei auttanut toholla lämmittäminen. :(
-
Kuumenna moottoriöljyä ihan kunnolla että kuplii ja jätä likoamaan.
-
Väliaikatietoja: Sain toisen sylinterin irti. Tatun konstilla, eli männän laki reikäjuustoksi ja tampilla palasiksi. Sylinteri sai sen verran osumaa, että ihan kunnon ylikokoon saapi porata, mutta iloinen yllätys oli se, että Tarbin mäntä osoittautui identtiseksi Pannonian männän kanssa. Ainoastaan poraus on eri, Mutta Trabin sylinteriputkessa kyllä riittää ainevahvuutta 68mm poraukseen.
Jos huomenna sitten sais tuon toisenkin pois.
-
Et ilmeisesti kokeillut sitä hiilihappojäädytys konstia? Olis voinu irrota ehyenä.
Muistelen että Oulunsalossa irrottivat vm.1911 Intikasta jumi männät em. jäädytyskonstilla onnistuneesti.
-
En alakanu moista hommaamaan. Sen Matin Intikan kanssa on täytyny ollakin extra-varovainen. Siihen ei varmaan uusia mäntiä saa.
-
Männälle jännitystä ja ulkokehälle lämpöä. Kyllä lähtee, mutta vaatii aikaa.
Kun sanoo naps, niin lisää pänniä ja lämpöä sopivasti. Saapi jäähtyä välillä.
Aika ja poika periaatteella.
Ainetta rikkomattomassa säröntarkastuksessa käytettävä punainen tunkeuma-
neste menee pieniinkin rakoihin. Vaan älä käsittele paljain käsin, imeytyy hyvin
ihohuokosiin.
L&K.
-
Tässä yksi konsti.........https://www.youtube.com/watch?v=0SFum73fpKg (https://www.youtube.com/watch?v=0SFum73fpKg)
-
Tere,
Kyllähän ne yleensä lähtee kun tarpeeks kauan liottelee valopetroolilla ja antaa lämpöä toholla välillä niin että petrooli kiehuu ja taas antaa muutaman viikon muhia sopivasti pänni päällä jollain ulosvetäjällä.
Vaan on yks NZ350 mäntä (suht. pitkä mäntä) tullut vastaan joka ei lähtenyt hyvällä, eikä pahalla (varmaan vaikutuksensa sekin että oli ollut kuusen alla ilman sylinterinkantta 50-60vuotta), varmaan vuoden liottelin ja lämmittelin, eikä inahtanutkaan.
Sitten siinä tuli semmonen fiilis että nyt perkele lähtee hyvällä tai pahalla, joten iso ulosvetolaippa neljällä pultilla kiinni kannen tilalle, isolla toholla varmaan puolen tunnin lämmitys ja sen jälkeen pulttikoneella sen minkä lähtee, ja naps! Mäntä ei kyllä liikahtanut milliäkään, mutta sylinteristä tuli kaksiosainen ;D
//Frank
-
Tätä Frankin kohtaloa minä joori pelkäsin tuon kannenpulttien reikiin ruuvatun ruuvipuristimen kanssa. Ne kun on Trabissa kierteet alumiinissa. Eli todennäköisesti se ensimmäinen paikka josta pettää. En tänään kerinnyt irrottamaan toista mäntää, mutta poralla ja tampilla sekin lähtee - palasina. toinen mäntä irtosi helposti sen jälkeen, kun sai mäntää sen verran rikottua, että sai männänrenkaat poikki.
-
Harvinaisuudet erikseen mutta Trabin pyörivän koneen löytää suomesta vielä suht helposti alle 5 viikon liotuksen ja tohotuksen.
-
Huomenta
Kyllä se Frank Dekarin mäntäkin antautuu kun on tonneja tarpeeksi päällä , tosin
asettelu oli helpompaa kun kampura oli menetetty tapaus ja tarkoitus oli pelastaa vain sylinteri.
Käytössä oli koneistamon aika iso prässi ja pamaus oli melkoinen kun viimein irtosi.
Kuperaa mäntää saa takoa/painaa vain reunoilta sopivalla holkilla , mutta tämä varmaan oli tiedossa.
Muutoin männän laki alkaa levetä ja istuu vieläkin tiukemmassa.
Tätäkin mäntää tuli lioteltua/lämmiteltyä muutama kuukausi.
[ylläpito on poistanut liitteen]
-
Harvinaisuudet erikseen mutta Trabin pyörivän koneen löytää suomesta vielä suht helposti alle 5 viikon liotuksen ja tohotuksen.
Juu, olen tämän keskustelun aikana/tuloksena jo ostanut yhen 600cc koneen (kiitos Timo :) ), saanut hyvin mielenkiintoisen tarjouksen männistä ja on minulle jopa tarjottu kokonaista ajokuntoista Trabanttia. Saksasta saa täysin kunnostettuja koneita 2 vuoden takulla kiikun kaakun €1000 ja unkarista todennäköisesti vielä edullisemmin. Eli ei ole kuitenkaan mistään uniikkiyksilöstä kyse.
-
Muistakaa, hommassa on tekemisen ja onnistumisen ilo. Ei sitä korvata aina uusilla osilla.
Naatitaan ei laakasta. :laugh:
Minä olen hylännyt kiireen noissa rakenteluhommissa.
L&K.
-
Moi Ismo,
Joo, prässiin kun laittaa, niin varmasti lähtee. Loppupelissä purin sen niin että sahasin pinnapultit poikki sylinterin alapäästä rautasahalla niin että sain lohkot kahtia, jolloin kampura ja sylinteri tuli yhtenä könttänä. Vois joskus piruuttaan laittaa tuon työmaan 100 tonniseen prässiin ja kahtoa paljonko vaati tonneja että lähtee.
Loppupelissä siinä koneenraadossa ei ollut mitään kelvollista, niin suurta vahinkoa ei tullut.
On tuossa yks NZ:n koneen raato jonka kanssa on naatittu, ollut liotushoidossa 6 vuotta nyt, pitäisköhän kokeilla jos se mäntä sieltä lähtee, vai jatkaa naattimista :)
//Frank
-
Risto vs. Trabantin männät 1-0 jatkoajalla...
(https://3.bp.blogspot.com/-r6sksQczNeo/VvbvwV9ZPMI/AAAAAAAACQc/4oXH_A2TmQsxMGaJ5ay9c1621ikfAHyOQ/s1600/WP_20160325_002.jpg)
Pitkälle piti palotella, että irtos, Tuo pidemmälle murjottu oli silti vielä niin tiukassa, että ruuvilla vääntäessä meni kiertokanki solmuun. No onneksi nuo kierokanget oli muutenkin entiset.
-
Plikos noihin kuinka vaikea laittaa warren konetta, ainakin muualla euroopassa näkyy se olevan melko yleistä. Täältä löytyisi ehjä kone pikku(etu)syylärillä jos joku kaipailee.
-
Plikos noihin kuinka vaikea laittaa warren konetta, ainakin muualla euroopassa näkyy se olevan melko yleistä. Täältä löytyisi ehjä kone pikku(etu)syylärillä jos joku kaipailee.
Tarkoitatko Warren konetta Trabantiin? Se on yleinen swappi Saksanmaalla. Netistä saa valmiita sovitesarjoja. Ja onhan täällä kotosuomessakin jo sovitettu Warren kone MP-runkoon.
-
Kyse kaksiylinterisestä moottorista, lioteltu ensin polttoöljyllä, naputeltu, lämmitetty, poltettu polttoöljyä rättejä mäntien päällä, naputeltu, lämmitetty kaasulämmittinellä ja nyt viimeksi uineet upoksissa CRC ssä yli kuukauden, mutta ei vaikutusta. Syökö foforihappo, kokis tai sitruunahappo alminia jos niihin upottaa, kun kaksitahtisessa karkaa aineet kanavien kautta.