VMPK ry Foorumi

Muut => Yleistä keskustelua => Aiheen aloitti: Reijo Huhtakangas - Tammikuu 23, 2016, 19:03:29 ip

Otsikko: Omituinen tuomio rikosesta jota ei ole tehty.
Kirjoitti: Reijo Huhtakangas - Tammikuu 23, 2016, 19:03:29 ip
40-vuotias mies sai Pohjois-Englannissa kummallisen tuomion maistraatin uudelleenkäsittelyssä vuonna 2015.

"Yorkin kaupungin tuomarit määräsivät raiskaussyytteistä vapautetulle miehelle "väliaikaisen seksuaalisen riskijärjestelyn". BBC:n mukaan neljän kuukauden ajan miehen on ilmoitettava poliisille aikeestaan harrastaa seksiä - vähintään 24 tuntia ennen touhuun ryhtymistä.

Tuomion uudelleenkäsittelyssä syytetty voitti sillä perusteella, että väitetty uhri oli suostunut seksiin.

Raiskaussyytteistä vapautetun 40-vuotiaan miehen on siis ilmoitettava kaikista suunnittelemistaan seksuaalisista aktiviteeteista poliisille - yli viiden vuoden vankeustuomion uhalla.

Ennen seksin harrastamista miehen on ilmoitettava poliisille kaikki tiedot naisesta, jonka kanssa hän on ryhtymässä seksiin. Tuomarit linjasivat päätöksessään, että miehen on kerrottava muun muassa naisen nimi, syntymäaika ja kotiosoite.

- Tämä on tehtävä vähintään 24 tuntia ennen kuin mitään seksuaalista aktiviteettia tapahtuu, lukee tuomareiden päätöksessä BBC:n mukaan."


Mitenkähän sen saannin kanssa on tällä kaverilla ?  :police:



http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2016012321004289_ul.shtml (http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2016012321004289_ul.shtml)
Otsikko: Vs: Omituinen tuomio rikosesta jota ei ole tehty.
Kirjoitti: Rauno Perämäki - Tammikuu 23, 2016, 19:56:02 ip
Kannattaisi ilmoittaa ensimmäiseksi noiden tuomareiden vaimojen tiedot.
Otsikko: Vs: Omituinen tuomio rikosesta jota ei ole tehty.
Kirjoitti: Risto Sollo - Tammikuu 23, 2016, 20:41:10 ip
Jaa.Tietääköhän kukaan meistäkään 24h aikaisemmin?Vois olla helpompi ilmoittaa ettei... :P
Otsikko: Vs: Omituinen tuomio rikosesta jota ei ole tehty.
Kirjoitti: Tero Kivimäki - Tammikuu 23, 2016, 23:09:52 ip
Moniko raiskaaja ilmoittaa ennakkoon teostaan,vaikka olis oikeuden määräys. Tyhjää läpinää. >:(
Otsikko: Vs: Omituinen tuomio rikosesta jota ei ole tehty.
Kirjoitti: Kari Tirkkonen - Tammikuu 24, 2016, 11:06:52 ap
Oliskohan tuomari ajatellu että kaverilta loppuu nyt baarista seksin hakeminen kun aina saa aamulla selvittää oltiinko daamin kanssa asiasta samaa mieltä.

Kaverin tarttis sitten ihan alkaa vähän niin kun seurustelemaan ja parin kolmen päivän päästä kysyä partnerilta että miten olisi joko huomenna koitetaan ja sitten nimi vaan tuomarille että tää sanos etukäteen notta kyllä vaan. 

Mahdollisesti paikkakunnalla tunnettu hlö ja ehkä ennenkin peruttu tuomioita kun nainen muuttanut jälkikäteen mieltään että olihan se sittenkin ihan ok syystä tai toisestakin.

Silleen ajateltuna ihan järkevä tuomio tosin miten on oikeesti ei voi tietää.
Otsikko: Vs: Omituinen tuomio rikosesta jota ei ole tehty.
Kirjoitti: Henry Eklund - Tammikuu 24, 2016, 19:12:41 ip
Ulkomailla tuomari sanoo et paljasta kasvosi, ei paljasta niin 300V lisää ja pressa voi puolet armahtaa. Tämä Amerikassa, sama myös meille.
Otsikko: Vs: Omituinen tuomio rikosesta jota ei ole tehty.
Kirjoitti: Markku Nissilä - Tammikuu 25, 2016, 01:28:02 ap
Ulkomailla tuomari sanoo et paljasta kasvosi, ei paljasta niin 300V lisää ja pressa voi puolet armahtaa. Tämä Amerikassa, sama myös meille.

Kannatettu.
Sitten vain ilmoitus eduskunnalle äänestyksestä.
Otsikko: Vs: Omituinen tuomio rikosesta jota ei ole tehty.
Kirjoitti: Pentti Eskelinen - Tammikuu 25, 2016, 06:09:57 ap
Ulkomailla tuomari sanoo et paljasta kasvosi, ei paljasta niin 300V lisää ja pressa voi puolet armahtaa. Tämä Amerikassa, sama myös meille.

Kannatettu.
Sitten vain ilmoitus eduskunnalle äänestyksestä.

Eikö siitä koeju yhteiskunnalle ja veronmaksajille vuan ylimiäräsijä kustannuksija, jos kaekki kolomeksisaaksi vuojeksi tuomitut pittää yrittee pittee hengissä 150 vuotta? ::)