VMPK ry Foorumi
Muut => Yleistä keskustelua => Aiheen aloitti: matti yli-ketola - Tammikuu 08, 2016, 20:05:03 ip
-
Kyselin K-750 vaunulla olevan ympärivuotista liikennevakuutusta täysillä bonuksilla. Hinta 50€vuosi ja IC 49 samoilla ehdoilla sama hinta suunnilleen. Tarjolla myös seisonta ajallinen jonka saa suoraan trafin ilmoituksella poikki ei muita kuluja. Kaikki vanhat pyörät vaihtuu sinne minulta pikimmiten. 😊
-
Vähäsen ehkä nyt aiheen vierestä, mutta kyllä tässä maassa pitäisi olla joku juttu vaikka yli 40v. vanhojen ajoneuvojen vakuuttamiseen, oli ne sitten museovermeitä tai ei, niin niiden vakuutus saisi olla reilusti pienempi kuin uudempien. Muutama vuosi taapäin koetin etsiä jotain järkevää ratkaisua tuon mun '73 CB125:n vakuuttamiseen. Vakuutusyhtiöt katsoivat että joo kevari = vaarallinen, nuoret hurjastelee ja kaahottaa moisella = järkyttävän hintainen vakuutus vuodessa. Koetin perustella että se on nyt jo (silloin miltei, nyt jo reilusti yli) 40-vuotias, se toimii sen nippanappa kaksi kertaa vuodessa ja silloinkin sillä kävisi vain vaikka jäätelöllä torilla. Mutta ei, perusmaksu hipoi silti lähes tonnia konttorissa kuin konttorissa.
On saanut sitten olla melko rauhassa tallissa, on noi uudemmat ja isommat paljon halvempia pitää kilpien välissä. En sitten tiedä onko tähän saatu mitään tolkkua mutta mä en ole ainakaan vaivautunut selvittelemään.
-
Juu ollu 87 mallinen jammu rd 125 parikytvuotta seisonnassa noitten hullujen vakuutusmaksujen takia mutta joka vuosi tulee se pakollinen lasku lähitapiolasta siitä pikkumotarista ja pyyretään yli 1300 eur seuraavasta vuoden vakutuuksesta,, no aina pitää pirauttaa että jatketaan sitä seisontaa! Vaikka on plus kuuskymppinen gubbe niin hinnoittelu on kuin 16 vuotiaalta pojjannassikalta:) Sais kyll sitä maalaisjärkeä olla pikkasen!
-
Aika kalliilta kuullosta teijän piikkien vakkuutukset. Pojan -11 mallisen Jammu 125 WR:n vakkuutus POP:ssa on lähtöpoonuksilla 400 €/vuosi.
-
Juu ollu 87 mallinen jammu rd 125 parikytvuotta seisonnassa noitten hullujen vakuutusmaksujen takia mutta joka vuosi tulee se pakollinen lasku lähitapiolasta siitä pikkumotarista ja pyyretään yli 1300 eur seuraavasta vuoden vakutuuksesta,, no aina pitää pirauttaa että jatketaan sitä seisontaa! Vaikka on plus kuuskymppinen gubbe niin hinnoittelu on kuin 16 vuotiaalta pojjannassikalta:) Sais kyll sitä maalaisjärkeä olla pikkasen!
Saman hintaista tarjosivat minullekin tuosta pikkuenskasta, dt 125 r. Meinasin ensin että olisin itsekin päristellyt sillä silloin tällöin jollain metsäteillä ja kinttu poluilla, tässä odotus ajalla ennenkuin poika saa kevarikortin. Olkoon sitten liikenteestä poistettuna siihen asti.
Tuossa omassa ja noin vertailun vuoksi, 1000 cm3 isommassa ja 100 hp tehokkaammassa pyörässä on 300 euron vuosivakuutus. ??? Semmosta.
-
Noissa hintavertailuissa puhutte nyt aidasta ja aidanseipäistä yhtä aikaa. Vanhanmallinen seisonta-ajallinen liikennevakuutus on järkyttävän kallis kaikissa yhtiöissä, jos katsoo sen hintaa koko vuodeksi (ei kai kukaan hullu ole sitä koko vuotta voimassa pitänytkään). Jos vertaatte keskenään seisonta-ajattomia liikennevakuutuksia keskenään, niin erot ovat pieniä.
-
Liikennevakuutuksen hinnoissa ei ole järkeä.
Esim. joku 70-lukulainen 125-180 kuutoinen Vespa voi olla kalliimpi vakuuttaa kuin nykypäivän muoviluoti
-
ysi kawan liikvak ja kasko n100e vuosi parivuotta sitten,kasko 9000e kertakorvaus ja lunastuksessa pyörä jää itelle.
Lähitapiola.
-
Viittaus aiempaan kommenttiini.
Sain muuten maksupalautuksen myöhemmin ja homma niiltäosin ok.
Mutta miten ? Tuli sähköposti, jossa pyydettiin POP tilille kirjautumista, johon voi ilmoittaa tlinumeron palautusta varten.
Vastasin samaan sähköpostiin, johon myös piirtelin tilinumeron, etten omista pankkitunnuksia tunnistautuakseni tililleni.
Pian joku soitti ja sanoi, etteivät voi ottaa vastaan jo jätettyä tilinumeroa, koska siinä on väärinkäytön mahdollisuus. ???
Tarjosin myös puhelimitse kertomaan jo sähköpostissa olevan tilinumeron. Ei käynyt.
helevetti ! Sanoin että pitäkää rahat, en jaksa enää vääntää muutamasta kympistä.
Viikon kuluttua tuli kirjeessä lomake johon tilinumeron kirjoitin ja palautin jo maksetun palautuskirjeen postiin.
Rahat tuli, mutta jotenkin tuntuu, ettei tuon vaikeammin enää asiaa olisi voinut hoitaa... :P
Annoin tästä myös palautteen asialliseen sävyyn, jonka joku sitten myös kuittasi ymmärtäneensä ja tekevänsä kaikkensa asioiden kehittämiseksi.
aamen
Vuonna 2015 on vaan erilaista kuin ennen.
Mistä se vakuutusyhtiö tietää, että se siun sähköpostilla lähettämä tilinumeron on siun ja sen, että kenen kanssa puhelimessa puhutaan.
Sitten kun jotain sattuu, niin heti ollaan megafonin kanssa huutamassa firmaa paskaksi ja vaatimassa korvauksia.
Sen takia meininki on mitä se on.
-
VMPK;n pääsivulta kopsattu:
"Edunvalvonta
VMPK ry ajaa aktiivisesti museoajoneuvoalan edunvalvontaa museoajoneuvojärjestöjen yhteisen edunvalvontatoimikunnan kautta. Siihen kuuluvat Autohistoriallinen Seura ry AHS, Suomen ajoneuvohistoriallinen keskusliitto - SAHK ry, Veteraanikuorma-autoseura ry, Veteraanimoottoripyöräklubi ry VMPK ja Suomen Linja-autohistoriallinen Seura ry. Klubillamme on kaksi edustajaa edunvalvontatoimikunnassa."
Mitä tämä edunvalvonta käytännössä on, en tiedä, mutta mielestäni se voisi olla myös harrastajien äänitorvi vakluutusyhtiöiden suuntaan.
Klubin jäsenistölle ja heidän vanhemmalle kalustolleen kohtuuhintaisia harraste-ajoneuvovakuutuksia. ?
Edunvalvontatoimikunnan jäsenenä (ei VMPK'n toimesta tosin) voin vakuuttaa, että vakuutusythiöiden kanssa on kyllä useasti yritetty, ja yritetään koko ajan uudelleenkin, aikaansaada jonkilaista harrasteajoneuvoille räätälöityä liikennevakuutusmallia. Ratkaisua ei vaan tunnu syntyvän, koska vakuutusyhtiöt eivät näe tässä kovinkaan isoa kaupallista merkitystä. SAHKin viimeisin yhteistyötuloshan ei tuonut asiaan mitään parannusta, koska vaikutti ainoastaan kaskoon. Samoin on koko ajan esillä ns valtiovallan suuntaan saada aikaan esimerkiksi fiksummat katsastusvälit.

Niin...no...
Eihän se vakuutusyhtiöitä kiinnosta,että vakuutus myytäisiin halvemmalla
kuin nyt- siitä se kivestää,ei mistään muusta.
t. Markku
-
Ohi aiheen mutta, viikolla kyselin veikonkoneen verkkokaupan sätissä pyykikoneen saatavuutta ja sieltä samantein vastattiin ja minua etunimellä puhuttelivat,kummallista kyllä kun en missään vaiheessa antanut nimeä enkä ole kirjautunut kyseiseen puulaakiin,taisi olla meedion vikkaa myyjässä.
En sitten hoksinut kysyä mistä se minut tiesi. ::)
-
Eihän se vakuutusyhtiöitä kiinnosta,että vakuutus myytäisiin halvemmalla kuin nyt- siitä se kivestää,ei mistään muusta.
Toisaalta moni harrastaja voisi kyllä keskittääkin, jos se oikea yhtiö löytyisi. Eli lyhytnäköistä kaupallisuutta tuollainen voiton tavoittelu kuitenkin. Tässä kilpailutilanteessa kun tuotteet on melko samoja, ja kaikki hakevat vain edullisinta hinnoittelua samalle tuotteelle, olisi uusi konsepti selvä etu. jolla napata markkinoita ;)
-
Mä sai POP pankista hemmetin hyvän vakuutus tarjouksen mutta kotivakuutus on vain neliöiden mukainen ja nyt on vanha täysarvo vakuutus, mun huoneessa on yli 20 000€ arvosta aseita yms. tavaraa ja pitäisi vakuuttaa erikseen. Siihen kaatui halpuus, pitäköön tunkkinsa. IF yhtiön tarkastaja on käynny meillä ja kuvannu, on muuten mun entinen pomo. Pysyn IF yhtiössä, maksoivat koiran kalliit lääkkeet kun hoito aloitettu alle 10V johon muuten katkeaa, aina kun vaimo tehnyt ilmoituksen niin seuraavana päivänä sposti että vakuutus kansiossa uusi positiivinen päätös.
-
Kyllä mullakin pop vakuutus skootterin vakuutuksessa hävis,melkein kolme kymppiä,eli ifissä on ja pysyy.
-
Meidän pitäis poijaat yhdessä tehdä tarjous johonki vakuutus yhtiöön, meillä monilla on paljonki vakuutuksia. Mulla on 11 vakuutusta, kerättäis voimat yhteen niin johan polvet tutisi vakuutus myyjällä. Kenenkään vakuutusten hinnat ei saisi nousta eikä ehtojen heiketä, kyllä meissä joukkovoimaa olisi. Jos tähän päädytään niin kerään parisataa veneilijää mukaan ja kaikilla on auto, vene, mökki, koti ja paljon muita vakuutuksia. Myös teidän kaveripiireissä tuhansia, taitais tulla hyvät bonukset sille virkailijalle. Ensin yhdistys ja jäseniä otetaan vapaasti, sitten Risto Reipas menee yhtiöön ja sanoo että nyt puhutaan kymmenistä tuhansista vakuutuksista. Ketä tämän tekee niin ilmaiset vakuutukset pitää olla.
-
Moro
No jos sitä sakkia niinkin paljon löytyy niin eikö kannattas jo perustaa oma vakuutusyhtiö?
-
Hyvä idea mutta rahhoo pitäis alkuun aika paljon, kannatan tuota vakuutusten keskittämistä. Siinäkin olis voimaa.