VMPK ry Foorumi
Muut => Yleistä keskustelua => Aiheen aloitti: Esa Meskus - Elokuu 08, 2015, 00:50:44 ap
-
Muistelen kuulleeni joskus että akun maajohto pitäisi irroittaa autoa hiekkapuhallettaessa. Oletteko kuulleet tuollaisesta?
Sattui näet niin että hiekkpuhalluksen aikana tuntui kuin olisi saanut pieniä sähkösikuja ihon koskettaessa auton koriin.
Mitä seurauksia aiheutuu jos maajohtoa ei irroita? Olisko oikeaan osuva arvaus että jokin toiminto auton sähköjärjestelmässä lakkaa vörkkimästä :(
T. Esa
-
Tuskin sillä akun johdon irrotuksella on mitään merkitystä, kun kaikki muut sähkölaitteet on kuitenkin yhteydessä auton runkoon. Tuleehan niitä sähköpurkauksia talvella vaatteistakin, eikä autot yleensä siitä mene rikki.
Hiekkapuhalluksessa syntyy staattista sähköä, jännitettä voi olla tuhansia voltteja. Parhaiten autoa suojaisi ylijännitteltä, kun laitat maadoituksen puhalluspistoolin suuttimeen. Ei tarvi olla kummonen johto, kunhan on sähköä johtava ja toinenpää maahan yhteydessä, jolloin varaus purkautuu jatkuvasti, eikä korkeaa jännitettä pääse kertymään.
-
Tuhat volttia/sentti,sanoi tuttu sähkömies kun valitin imupuhallusmyllyn putkesta saamaani sähköiskua.Tälli tuli vaikka olin n.50-60cm päässä putkesta,tarkoittaa n.50-60000 voltin iskua.Eikös auton tulpanjohdosta saa jonkun 10000-20000 volttia,voitte arvata kuinka perkeleesti sattui myllystä tullut isku.
Maadoitusjohdon kun pistin,loppui tällit.
-
Tuhat volttia/sentti,sanoi tuttu sähkömies kun valitin imupuhallusmyllyn putkesta saamaani sähköiskua.Tälli tuli vaikka olin n.50-60cm päässä putkesta,tarkoittaa n.50-60000 voltin iskua.
n. 10kV per sentti vaihtovirta voi hypätä vapaassa ilmatilassa.Hankaussähköstä en tiedä,kaipa sitäkin on tutkittu.
Kannattaahan tuo pistooli jokatapauksessa maadoittaa-vaikka se tuskin autoon siitä hyppää tehden varsinaista vahinkoa-niin itse puhaltajalle turha kiusa muutoin.
Teoriassa esim 400 kV voimalinjasta saattaisi saada osuman n. 40 cm päästä vasta-kuivalla säällä.Silti "turvaväli"(tai pikemmin eristeketjun pituus voimajohtopylväässä) saattaa olla parin metrin luokkaa.Tarkemmin en muista vaikka noiden lähettyvillä työskentelin vielä 80 luvulla.