VMPK ry Foorumi
Muut => Yleistä keskustelua => Aiheen aloitti: Harri Kauranen - Maaliskuu 30, 2015, 12:10:13 ip
-
Hitto meillä sataa räntää,eikä ole kahta astetta lämmintä.Kaveri soitteli ja kohta meinaa meille pyöräillä,ajettavaa tulee karvan yli kakskyt kilsaa.En minä vaan viittis kakspyöräsen puikkoihin noilla ilmoilla mennä,ei oo niin hinku.
-
On semmonen ajokeli ollu etelän rannikoilla että taatusti tulee muutama uutisaihe lumen kanssa vaikeuksiin joutuneista autoilijoista.Itse jäin jopa kotiportille jumiin mennen tullen kun siinä on aikamoinen pykälä päätien risteyksessä tielanan jäljiltä.
Kaikista huvittavinta oli töissä että oman porukan yksi jäsen jäi Hiacellaan loivaan mäkeen kiinni ja toinen nousi takapuskurin päälle painoksi.Sitä ennen oli jo pari miestä kärrännyt soraa sinne ja kolmas käynnisteli traktoria auraaman lumia toista reittiä pitkin niin minäkin pääsin kotiin.Parkkipaikka on hieman montussa ja sinne tulee 2 tietä.Meillä oli jo pelko että jäädään sinne mottiin loppuviikoksi ;D
Niin ja tän porukan pitäsi tehdä tämmösellä säällä ensisijaisesti lumitöitä(työkseen)mutteipä kukaan viitsinyt vaan keksivät varmasti muuta puuhaa kun kevät on jo niin pitkällä ettei lumihomma maistu.No minä tosin olin lumitöissä aamusta alkaen jo kun ei silleen kulu aika lusmuilemallakaan ;)
Huomasin että todella monella oli kesärenkaat alla-tottakai!
Kuvassa on joku palvelutalon asiakkaista mennyt oikein kunnon traktori-katko-kävelyä rolaattorin kanssa.
Noilleppa ja monille muille sitä täytyy rapppuset kotiensa ulko-oville putsata usemman kerran päivässä jos koko ajan sataa.
(http://kuvapilvi.fi/k/ySPc.jpg)
-
Hyvä, että on siirrytty kesäaikaan. Näkee tehdä lumitöitä illalakin..... :)
-
Parempi juu tehdä nopeasti ne lumityöt että kerkiää ennenku lumet sulaa pois.
-
Kola on nyt varastossa ja pysyy siellä ens joulukuuhun asti.
Yleensä ajokausi tulee korkattua tuossa huhtikuun puolivälissä, mutta saahan nähdä viitsiikö lähteä edes vappu ajelulle tänä keväänä jos kevät jatkuu tähän malliin? Seuraavat 10 pv on tarjolla tätä samaa keliä keski-suomen korkeuksille, eli tuulta, vettä, loskaa ja räntää. Eikä tuo pitkän aikavälin ennuste lupaa yhtään sen parempaa edes jatkossakaan.
Tulipa just mieleen että viime kesänä sai reissata pitkin suomenmaata juhannusviikolla lähes samanlaisessa kelissä mp:llä kuin nyt on. Itä- ja pohjois-suomessa oltiin nipin napin plussan puolella, ja oli tarjolla vettä, räntää ja reipasta tuulta. Ja ne muutamat satunnaiset rae kuurot piristi kummasti matkantekoa. Positiiviset asiat: Ei ollut itikoita, ja majoituspaikat oli hyvin vapaita.
Länsirannikolle mentäessä oli sentään melkein 10 astetta PLUSSAA, ja poutaa. Majoituspaikkoja oli myös sielläkin päin oikein hyvin vapaana, eikä edelleenkään itikoita.
Eipä näkynyt koko reissulla kovin monia muita matkamotoristeja. Viisaammat matkamotoristit ymmärsivät sentään pysyä poissa siitä kelistä. :)
-
Kola on nyt varastossa ja pysyy siellä ens joulukuuhun asti.
Kyllä on kolattu jo 2 kierrosta pihaa tänäkin iltana.
Ei tarvii sit nostella housunpuntteja kun käy kusella,tupakalla ym croksit jalassa..
Raktorista otin jo lumilevyn pois viimeviikolla ja hain kuivia keväällä kaadettuja puita ja tuohia sillä metsästä.On hyvin paljolti erilaista nyt-ja kestää hemmetin kauan ennenkuin taas yhtä kuivaa-ja mukavaa.Eli kevät oli jo ja nyt tuli talvi.Tää ei oo yhtään kivaa :-X
-
Vaikka talvirenkaat onkin vielä alla ja vauhtiakin oli mielestäni maltillisesti (vajaa 60 km/h 80 alueella) niin silti auraamattomalla tiellä parisen tuntia sitten Aygo menetti renkaistaan tyystin pidon ja hetken oli hytti täynnä käsiä :) Loppumatka tultiinkin sitten max. viittäkymppiä.
-
Tältä näytti talvipyörä eilen kotiinlähdön aikaan.
Enimmät lumet pois ja räntäsateen sekaan vaan. Hyvin meni kotimatka.
[ylläpito on poistanut liitteen]
-
Tältä näytti talvipyörä eilen kotiinlähdön aikaan.
Enimmät lumet pois ja räntäsateen sekaan vaan. Hyvin meni kotimatka.
Minä raotin vähän tallin ovea, ja suzukit raotti vähän silmiä. Vilkaisivat suksia, käänsivät kylkeä ja vetivät peittoa tiukemmin korville.
Katellaan sitten kuukauden päästä asiaa uudestaan?
-
Ei kummosesti lämmintä vielä ole,karvan yli kahden lämpöasteen,mutta kuivaa näkyy olevan.Kyllähän tollasella ilmalla jo vois ajella.
-
Ei kummosesti lämmintä vielä ole,karvan yli kahden lämpöasteen,mutta kuivaa näkyy olevan.Kyllähän tollasella ilmalla jo vois ajella.
Täällä nyt 5,9 astetta. Olen alkanut pikkuhiljaa huoltamaan mopoja kesää varten jotta voi taas huoleti ajella. Vähän on jo tullut fiilisteltyä pikkulenkeillä, en ota riskiä että sairastuisin sitkeään flunssaan.
Naapurilla on netissä näpsäkkä sääasema, ei tartte omaa lämpömittaria käydä kuikuilemassa vaan näen netistä kelin.
http://meteo.toimii.fi/ (http://meteo.toimii.fi/)
-
Ei kummosesti lämmintä vielä ole,karvan yli kahden lämpöasteen,mutta kuivaa näkyy olevan.Kyllähän tollasella ilmalla jo vois ajella.
Täällä nyt 5,9 astetta. Olen alkanut pikkuhiljaa huoltamaan mopoja kesää varten jotta voi taas huoleti ajella. Vähän on jo tullut fiilisteltyä pikkulenkeillä, en ota riskiä että sairastuisin sitkeään flunssaan.
Naapurilla on netissä näpsäkkä sääasema, ei tartte omaa lämpömittaria käydä kuikuilemassa vaan näen netistä kelin.
http://meteo.toimii.fi/ (http://meteo.toimii.fi/)
On tosi hieno sääasema,olispa tuollainen..
Vileetä on meilläkin-nyt yli 7 ja jokapäivä yli kympin noussut mutta tuuli on ollut kylmästä suunnasta eli navalta päin.
Moottoripolkupyörällä se on tänäänkin lähdettävä kylille.Töissä olen käyttäny sitä koko talven paitsi pahimmilla keleillä autolla.
-
Sääasema on kyllä upee,oispa samanmoinen muuallakin päin suomea.
-
Sääasema on kyllä upee,oispa samanmoinen muuallakin päin suomea.
Niinpä,,tuolla kaverilla on se kotonaan.Niin ymmärsin.
Linuxiin kytketty sarjaportilla.Olis mullakin se Linux ja portti mutta en löytäny tuon linkin takaa niitä vermeitä myynnissä vaikka sinne kauppaan viitattiin siinä sääsivulla.
-
Tuommosen oli ajokeli eilen Pörsänmäessä, eli oikein hyvä.
(http://kuvapilvi.fi/k/yJe3.jpg) (http://kuvapilvi.fi/k/)
(http://kuvapilvi.fi/k/yJen.jpg) (http://kuvapilvi.fi/k/)
-
Kyllä täälä meilläpäin tänään keli on ollu kohdallaan,aamupäivällä aurinkokin paisto,nyt on ollu kyllä pilvistä,mut sateetonta.Lämpöäkin reilu kymmenen astetta.Huomiseks eilen telkassa näytti,että tulee oikein kunnon sade,lupas muutamassa tunnissa kuukauden sateet.No sitä ei voi varmaks sanoo,ennen kuin katsoo ikkunasta.
-
30.4-2015 Kajaani-Sotkamo välimaastossa.
[ylläpito on poistanut liitteen]
-
30.4-2015 Kajaani-Sotkamo välimaastossa.
On se jännä maa tämä Suomi,vaikkei niin suuri mutta vaihtelut on suuria...tuommosen kuvan saattaisin täällä rannikolla napsaista vaikka helmikuussa.Tai maaliskuussa jos hyväluminen talvi sattuis olemaan.
Nythän tää on ollu yhtä kevättä jo viikkotolkulla :o
-
No tänäänhän se sitten vihdoin oli.Hondakin läks hyvin käyntiin kun siinä on se +15 raja ennenkuin kehtaa ajella.
Meillä kipusi iltapäivällä lähes Lappeenrannan ennätyksille; +19.7 celsiusta.
-
Pari viikkoa olen jo ajellut arkiajot Suzukilla, paitsi tänään, kun tuli vettä taivaalta. :(
-
Ainakin Brittipyörät ja HD toimii sateessa mä ajan lähes kaikki ajot vapaa aikana pyörällä nyt sateet ei haettaa ja kolkyt luvun tekniikka toimii.
-
Ainakin Brittipyörät ja HD toimii sateessa mä ajan lähes kaikki ajot vapaa aikana pyörällä nyt sateet ei haettaa ja kolkyt luvun tekniikka toimii.
Joo kyllä myökii viimekesänä 2 päällä tultiin pari kilsaa kaatosateessa Pukarolta etelään päin ja tien sivuun kun alko pätkiä toisen puolen sytkä.Jakajan koppa auki ja kuivattelemaan siinä sateessa,oisko johto lyöny maihin enää muista niin tarkkaan mutta matka saattoi jatkua ja ukkoskuurokin talttui heti.
Olin kyllä jo tietoinen että kun ei kerran suutarin lapsillakaan ole kenkiä niin miten sähkärin pyörässä ois sähköjä :)
On niitä nyt ehkä vähän teippailtu sen jälkeen mutten silti huvin vuoksi sateella aja.
Sen ymmärtää jos on jostain töistä tai muualta kotiin pakko päästä heti ja huono tuuri sään kanssa..mutta periaatteessa kattelen ilman muuta ennakkoon ennusteita ja sadetutkaa.Koska ei oo kunnon kamppeita eikä se niin kivaa ole muutenkaan.
-
Ei se ole mitään nautintoa ajella sateessa vaikka on kuinka hyvät sadekamppeet hyvänsä. Muuten vaan ajeluille en lähde jos sataa tai vähän enempi sadetta luvassa. Rättisulkeiset sadeasun kanssa on melko typerän tuntuista hommaa.
Jos on etukäteen sovittu mp reissu niin silloin mennään sateellakin, ja mielummin niitä pidempiä siirtymiä ilman turhia stoppeja sitä määränpäätä kohti.
-
Et rukkoillu tarpeeks nöyränä. Ni ei kääntäny tuulta.
jv
-
Kummoset on kelit teilläpäin.Juur kaveri soitteli ja ottaa pyöränsä tallista ja aikoo lenkkeillä kauppareisun,vaikka pakkasta on kuus astetta,mutta mikäs se nyt endurolla onkaan päästellä.
-
Kyllä täällä ylä-savon perukalla on hyvä ajokeli, kaunis pikkupakkanen ja aurinko paistaa. Illalla testailin mopoa ja tapaninpäivänä pikkulenkki Uralilla, kyllä voi ajaa. Kelkkakelejä ootellaan kun olisi valmiina vanha 535 Lynx telastorempan jäljiltä, pikkasen on vasta päässy ajamaan, semmosen kilometrin lenkin.